Mitä kuuluu?

Meillä on varmasti monella tällä hetkellä erilaisia ahdistuksen tunteita ja murehdimme ajankohtaisesta tilanteesta, joka meillä on käsillä. Emme ole tässä yksin vaan koko maailma on samassa tilanteessa. Huonoja uutisia on joka puolella ja pelko tulevaisuudesta pakottaa varmasti suurimman osan takaraivoissa. Muutama viikko sitten asia ei tuntunut läheskään näin todelliselta, kuin mitä se nyt on. Nyt varmasti nekin, jotka eivät uskoneet, että tilanne tulisi koskettamaan heitä ovat huomanneet, että kyseessä on sittenkin vakavampi asia.  Valitettavasti on niitä, jotka eivät usko, kunnes se omalle kohdalle osuu, eivätkä juurikaan välitä rajoituksista taikka kehotuksista.

Arki on muuttunut ja mielessämme varmasti murehditaan monenlaisia asioita. Huolestumme omasta terveydestä, vanhempien terveydestä ja omien lastemme terveydestä. Mielenterveyspalveluiden puhelinlinjoilla on myös ruuhkaa ja yksinäisyys korostuu myös niillä ihmisillä, jotka eivät aikaisemmin ole yksinäisyyttä kokeneet. 

Työpäivän viettäminen kotona on alussa varmasti tuottanut monelle jopa iloa. Voi olla rauhassa eikä tarvitse lähteä työpaikalle. Asiakaspalveluammateissa taas työt vähentyvät tai loppuvat ja on huoli omasta pärjäämisestä, sillä tämä ei olekaan ihan läpihuuto asia. Yrittäjät ovat pulassa ja mietitään vaihtoehtoisia tapoja saada tuloja, miten ruokkia koko perhe ja maksaa laskut.  

Luemme uutisista, kuinka elämä voi muuttua radikaalisti, erot omasta puolisosta voivat lisääntyä, vaikkakin on myös kirjoitettu, että suhteet voivat tiivistyä tällaisena ajankohtana. Valitettavasti rekisteröimme paremmin niitä negatiivisia asioita, jotka sitten lisäävät ahdistuksen ja huolen määrää. Positiivisesti on ehkä vaikea ajatella juuri nyt, mutta kannattaa miettiä omalta osalta mikä itsellä lisää ahdistuksen määrää ja voiko sille jotain tehdä.

Kuva: pixabay: sathish_artisanz.

Hoitajat painavat töitä ja työlle ei tule näkymään loppua ihan vähään aikaan. Samaan aikaan murehdimme siitä, milloin itse sairastumme ja miten voimme suojata itsemme, jos välineitä ei ole tarpeeksi. Mietimme myös sitä, että milloin tulee siirto omalta osastolta juuri sinne missä tilanne on kaikista pahin ja onkin ensiksi kysytty vapaaehtoisia työskentelemään koronapotilaiden kanssa, kunnes joku sinne mahdollisesti määrätään töihin.  

Vaikka tilanne jossain vaiheessa helpottaa, korjaamme tilannetta vielä pitkän aikaa sairaanhoidon piirissä. Ei kiireelliset toimenpiteet on siirretty joka tarkoittaa, että jonot kasvavat. Mielenterveyspalveluiden määrä tulee lisääntymään tämän jälkeen ja nytkin niiden piiriin pääseminen on ollut haastavaa.  Alla olevassa kuvassa on lueteltu asioita jotka edistävät mielenterveyttä, suurin osa niistä on sellaisia, joita on juuri nyt haastava toteuttaa. Kuva mieli.fi

Saamme töissä ohjeita, jotka voivat muuttua päivittäin ja onkin tärkeää seurata työn ohessa myös omaa työsähköpostia, sekä talon intran ohjeita.  Meidän tulisi myös noudattaa turvaväliä toisten hoitajien kanssa ja ruokailu tulisi porrastaa. Turvavälin noudattaminen voi tuottaa tuskaa ahtaiden tilojen johdosta, sekä potilaskontakteissa. Toistaiseksi me teemme työtä ilman suojaimia (ellei ohje ole nyt parin vapaan aikana muuttunut), jos ei ole syytä epäillä, että potilaalla on infektio. Tämä on siltä osin aika surkuhupaisaa, sillä oireettomia potilaita/ hoitajia voi olla osastolla. Tyhjästä on paha nyhjäistä ja säästettävä on niissä kohdissa missä siihen on mahdollisuus. 

Emme voi ”säilöä” kenenkään vanhempia just in case tai sen johdosta, että kokevat yksinäisyyttä.

Omaiset ovat huolissaan ja koska potilasvierailut sairaalassa ovat kielletty, saamme suuren määrän puheluita vuoron aikana. Iäkkäiden potilaiden omaiset eivät halua, että päästämme osaa potilaista pois sairaalasta, vaan että pitäisimme heidät siellä, jotteivat he sairastuisi. Oma koti on kuitenkin turvallisempi paikka potilaalle kuin sairaala, jos toimintakykyä on sen verran, että siellä omassa kodissa pärjää. Emme voi ”säilöä” kenenkään vanhempia just in case tai sen johdosta että kokevat yksinäisyyttä.

Puheluihin voi mennä paljonkin aikaa ja se on aina pois hoitotyöstä, mieluummin käyttäisin senkin ajan potilashuoneessa olemiseen ja itse potilaan hoitamiseen, kuin luurissa istumiseen. Soitamme ehdottomasti omaisille, jos potilaan vointi oleellisesti muuttuu, mutta toivoisin että voinnin kyselyä vähennettäisiin. Toki ymmärrän omaisten huolen, mutta suurin osa potilaista käyttää myös omaa puhelinta, mutta silti omaiset haluavat vielä varmistaa tuplana hoitajalta mikä tilanne on. 

Suunnitelmissani oli valmistua toukokuussa, mutta tilanteen johdosta olen henkisesti sopeutunut jo siihen, että se tapahtuukin vasta kesäkuussa. Valmistumistilaisuutta on siirretty koulun osalta syksyyn. Valmistumisen viivästyminen vaikuttaa palkkaan ja siihen, että työnkuva on osittain suppeampi. Suppeampi työnkuva kuormittaa joissain hoitotoimenpiteissä työkavereitani, koska en vain yksinkertaisesti SAA tehdä tiettyjä asioita. 

Omalla kohdallani ei tarvitse murehtia töistä. Sosiaalisuus tulee hoidettua myös töissä, enkä koe yksinäisyyttä ainakaan suuremmissa määrin. Ystävien kanssa olen soittanut videopuheluita ja viestitellyt tiuhaan. Uutisten lukemista vapaalla olen tietoisesti rajoittanut, sekä työpostin lukemista, sillä koen niiden aiheuttavan suurimman osan ahdistuksestani. Huomaan kuitenkin sen että kapasiteettini muistaa asioita on osittain heikentynyt ja se on yksi stressin “oireista” Yritän saada nukuttua paremmin, käyn kävelyllä ihmisiä vältellen ja yritän tehdä asioita joista pidän.

Kuva Pixabay: AnnieSpratt

Ei muuta kuin hengitetään syvään (ei liian syvään, sekä turvallisen välimatkan päässä muista. Mieluiten maski päässä, jossa on päiväystä jäljellä) ja eletään päivä kerrallaan.

Jätä kommentti

Vastaa