Älä anna koronan sotkea muuttoaikeitasi

Asuntokaupan muutoksia on seurattu perhepiirissämme korona-aikana mielenkiinnolla. Tampereella asuva sisareni on muuttamassa poikaystävänsä kanssa yhteiseen kotiin ja hänen pitäisi myydä kerrostaloyksiönsä pois. Myyntiaikeet ovat herättäneet meillä keskustelua perheeni pienimmissä, jotka ovat olleet rakastuneita tädin tulvillaan tavaraa olevaan pieneen asuntoon. Meitä lähipiirin aikuisia sen sijaan on mietityttänyt oikea myyntiajankohta.

Kuva: Pixabay

Maaliskuussa kaikki normaali elämä tuntui pysähtyvän täysin ja äkkiseltään olisi voinut kuvitella asuntokaupankin pysähtyneen. Näin ei kuitenkaan käynyt ja mitään suurta romahdusta Suomen asuntomarkkinoilla ei ole tähän mennessä tapahtunut. Huoneistokeskuksen antaman asuntomarkkinakatsauksen mukaan huhtikuussa asuntokaupan muutokset ovat vaihdelleen alueittain. Pääkaupunkiseudulla hiljenemistä ei ole havaittu, sen sijaan Tampereella pudotusta tuli n. 16 % edellisvuoteen verrattuna. Kokonaisuutena Suomen markkinoilla suurin muutos näkyykin pidentyneinä myyntiaikoina. Ihmiset haluavat harkita isoja päätöksiään enemmän näin epävarmoina aikoina. Mutta kuten Huoneistokeskuksen katsauksessa todetaan, ei ihmisten tarve asunnonvaihtoon ole mihinkään hävinnyt.

Kuva: Pixabay

Itse tein asuntokauppoja aika tarkalleen kaksi vuotta sitten, jolloin ostimme nykyisen kotimme. Jos myyntiajankohdasta en osaa antaa päteviä vinkkejä, sen sijaan asuntonäytöistä löytyy runsaastikin kokemusta. Meillä uuden kodin löytäminen oli pitkä tie ja näyttöjä tuli kierrettyä runsaasti.  Ja olihan ne omankin asunnon näytöt hoidettava. Siinä vasta työnsarkaa olikin.

Asuntonäyttöjä perhearjen keskellä

Asuimme tuolloin rivitaloasunnossa, joka kävi neljännen perheenjäsenen myötä meille ahtaaksi. Päällimmäisenä koko muuttorumbasta jäivätkin mieleen oman kodin myyntinäytöt. Tuolloin nelivuotias tyttäremme nimittäin vastusti muuttoaikeitamme jyrkästi ja johdonmukaisesti hän kieltäytyi kaikesta yhteistyöstä asuntokaupan suhteen. Muuttopäätös oli toki meidän aikuisten mutta asunnon saaminen näyttöjä varten tiptop-kuntoon oli työn ja tuskan takana pikkuvauvan ja erittäin myrtyneen nelivuotiaan kanssa.  Onneksi näyttöjä emme montaa tarvinneet, kiitos aktiivisen välittäjän.

Välittäjän ja siivouksen lisäksi olen myös varma siitä, että asunnon nopeaa myyntiä jouduttivat etuoven rappuralliin ruuvatut upouudet harjat ja valkoinen vessapaperi, jota ostin vessoihin ankeanvärisen Luonnonystävä-Serlan sijaan. Ja ei, en sentään taitellut vessapaperia kuten hotelleissa.

Lähde: STT-Info

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!