Mitä stressi tekee minulle?

Monen on vaikea ymmärtää, mitä stressi voi aiheuttaa toiselle, varsinkin jos siitä ei itse kärsi. “Ota iisisti” ja “älä stressaa” ovat lauseita, joilla kaverit pyrkivät tsemppaamaan stressin hetkellä, mutta tosiasia on, että nuo sanat itsessään ovat mitättömiä, jos stressaava henkilö ei osaa rauhoittua tai ottaa aikaa itselleen.

Turhauttavaa on yrittää selittää muille, miksi ei yksinkertaisesti ole ylimääräistä energiaa, vaikuttaa vihaiselta, kun ei itsekään tiedä oikeaa vastausta tai selitystä tälle. En väitä, että stressaaminen olisi pahasta, se valmistaa ihmisiä kohtaamaan haasteet sekä auttaa meitä hoitamaan asioita tehokkaammin. Se mistä syntyy ongelmia on kun ei osaa palautua normaalitilaan vaan stressi jatkuu.

Otan stressin henkilökohtaisesti, koska en osaa myöntää muille enkä varsinkaan itselleni, etten hallitse sitä ja että stressillä on ote minusta. En osaa elää hetkessä, elän elämääni kalenterin kautta, mikä aiheuttaa ahdistusta, sillä tehtävientäteisten sivujen tuijottaminen tuo stressiä suorittaa kaikki ajallaan. Olen todennut, että olen huono aikatauluttamaan, sillä uskon itseltäni löytyvän enemmän aikaa ja energiaa kuin sitä todellisuudessa on.

Välillä tuntuu, että stressi vie yöunet. Vaikka yrittäisin mennä ajoissa sänkyyn nukkumaan, se ei auta jos elimistö ja aivot ovat liiallisessa valmiustilassa. Usein tämä johtaa siihen, että yliajattelen sekä märehdin asioita tuntitolkulla sängyssä ja yöuneni kärsivät. Usein tämä on noidankehä mikä aiheuttaa vaan itselläni lisää unettomuutta ja ylikuormitustilaa entisestään.

Kaikki tämä heijastuu jokapäiväiseen elämääni. Keskittyminen heikkenee, energiaa ei ole tarpeeksi kaikkeen mihin sen pitäisi riittää ja kaiken lisäksi oma opiskeluni kärsii. Usein ilman kunnollista lepoa opiskeluni kärsii ja jää puolitiehen. Olen pyrkinyt kuitenkin kontrolloimaan stressiä, koska sitä ei siedä loputtomiin. Olen oppinut jo huomaamaan onneksi paremmin ja oppinut esittämään itselleni kysymyksen “Mitä minä nyt tunnen?”

Olen kuitenkin huomannut, että niin pienikin asia kuin uni voi vaikuttaa todella suuresti elämään ja laittaa sen päälaelleen. Sen takia olen pyrkinyt keskittymään riittävään unensaantiin sekä uskaltanut myös hakea apua mikäli sitä tarvitsee. Uni on kuitenkin hyvän elämän suurin perusta. Miten te pidätte huolta riittävästä unensaannista?

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi