Mitkä ovat modernin tietoyhteiskuntaan kytketyn ihmisen mahdollisuudet selvitä informaatiotulvasta?

Tekstiä kirjoittaessani tarkistin kuinka paljon aikaa olin käyttänyt kännykkäni eri sovellusten käyttöön keskimäärin viikossa huhtikuun aikana. Luku oli 2 tuntia ja 38 minuuttia. Olen avannut puhelimeni näyttölukituksen keskimäärin 44 kertaa vuorokaudessa. Olen vastaanottanut keskimäärin noin 45 viestiä päivässä eri sosiaalisen median alustoilla. Tähän lukuun voidaan lisätä television katselu, tietokoneella oleskelu ja puhelinsoitot. Ärsykkeet ovat jatkuvia. Samalla on huomioitava, että itse itseni näille ärsykkeille altistan.

Erityisen huomioitavaa näiden tilastojen osalta on se, että olen mielestäni käyttänyt puhelintani huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Normaalisti aiemmin esittämäni luvut voisi karkeasti tuplata.

“Nykyihminen kohtaa päivittäin niin suuren informaatiotulvan, että sitä on vaikea käsitellä.”

Oulun yliopiston psykologian dosentti Seppo Lauka totesi Ylen artikkelissa jo vuonna 2016 että ”nykyihminen kohtaa päivittäin niin suuren informaatiotulvan, että sitä on vaikea käsitellä”. Sivutuotteena voi syntyä stressiä sekä henkistä pahoinvointia.

Pikakelataan vuoteen 2020. Käytämme enemmän aikaa älylaitteidemme ääressä kuin koskaan aiemmin. Tutkimusten mukaan jo pelkkä kännykän näkeminen voi fysiologisesti rasittaa joitain ihmisiä.

”Onko kenellekään viisaalle tullut mieleen sulkea hana?”

Nykypäivän tietoverkot mahdollistavat ajantasaisuuden käytännössä maailman kaikkiin tapahtumiin ja lähipiiriisi reaaliajassa. Tietoa ei ole vain saatavilla, vaan sitä syötetään meille erinäisten laitteiden ja algoritmien avulla. Jokainen tietää myös varmasti tunteen, kun Whats App-viesti tai työsähköposti ilmestyy puhelimen ruudulle. Sehän on pakko lukea!

Johtamisopin professori Bobbi Nicholson on verrannut nykypäivän informaatiotulvaa auki olevaan vesihanaan, joka vain tulvii tulvimistaan. Tiedon vastaanottajia hän on kuvannut höperöinä, jotka äyskäröivät vettä sitä mukaan kun sitä tulee lisää. ”Onko kenellekään viisaalle tullut mieleen sulkea hana?” Niin…

Kaikkea ei tarvitse tietää!

No, mitkä sitten ovat modernin tietoyhteiskuntaan kytketyn ihmisen mahdollisuudet selvitä informaatiotulvasta?

Hyvät, kunhan noudattaa muutama perusohjetta.

Aloitetaan informaatiotulvan ehkäisemisellä. Tiedontarvetta voi itseltään rajata – kaikkea ei tarvitse tietää! Lisäksi on opittava löytämään itselle olennainen tieto, sekä miten tiedosta saadaan erotettua se kaikkein tärkein asia.

Informaatiolle altistumista voi myös säännöstellä. Tähän apuvälineeksi sopii erinomaisesti esimerkiksi älylaitteiden ruutuaikatavoitteen määrittäminen. Aseta itsellesi hälytin, joka ilmoittaa sinulle kun päivän ruutuaikasi on täynnä.

Itse olen on säännöstellyt informaatiolle altistumistani erinäisin tavoin. Olen tunnistanut itselleni suurimmaksi stressitekijäksi työsähköpostit. Sähköposteja saapuu runsaasti ja niiden sisältö saa aivoni raksuttamaan tahtomattani ja alitajuntaisesti. Tästä syystä olen rajoittanut niistä syntyvien ilmoitusten näkyvyyttä. Puhelimeni näytölle ilmestyy sähköposti-ilmoituksia arkisin vain kello 9.00-17.00 välillä. Muun ajan tyydyn tietämättömyyden ihanaan olotilaan.

Toinen käyttämäni tapa on hyvin yksinkertainen. Tätä voisi kutsua manuaaliseksi ruutuajan rajoittamiseksi. Lähden lenkille ja jätän puhelimeni kotiin. Kuvitelkaa!

Lähteet

https://yle.fi/uutiset/3-9296309

https://yle.fi/uutiset/3-10591431

http://appro.mit.jyu.fi/essikurssi/viestinta/t2/#l11

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi