Sanaton viestintä – ovien avaaja tai automaattinen loukko matkustaessa

Matkailu ja turismi ovat merkittävässä osassa nykyistä yhteiskuntaamme, ja mikään paikka ei enää ole ulottumattomissa.  Kun ennen lentäminen oli luksusta, on se nykyään arkipäivää. Vuosittain suomalaiset tekevät miljoonia matkoja ulkomaille. Todennäköisesti olet kuullut suomalaisesta stereotyyppisestä matkaajasta vyölaukku ja sandaalit sukkien kanssa. Globalisaation myötä myös kulttuurilliset erot korostuvat ja matkailijan onkin hyvä tietää niiden merkitys matkustaessaan ulkomaille. Miksi sinun siis pitäisi välittää tästä, ja mitä matkailijan tulee ottaa huomioon?

Tässä kappaleessa kerromme muutamia esimerkkejä, jotka saattavat vakuuttaa sinut ottamaan etukäteen selvää kohdemaan kulttuurista. Lähtökohtana täytyy muistaa, että se, mikä Suomessa on hyväksyttyä, saatetaan ottaa jopa loukkauksena kohdemaassa. Oppimiemme käytöstapojen suhteen olemme kaikista eniten alttiita virheille, sillä opituista tavoista on vaikea päästä eroon. Vaihtoehtoisesti myös jonkin erittäin yleisen kohdemaan tavan unohtaminen, kuten kumartaminen Japanissa, saattaa antaa sinusta vääränlaisen kuvan alusta alkaen. Vaatetus saattaa liittyä joissain maissa myös oleellisesti sanattomaan viestintään. Hattujen tai kenkien käyttäminen sisällä yleisesti, tai erityisesti tietyissä rakennuksissa voi antaa sinusta erittäin välinpitämättömän kuvan muille.  Ranskassa on täysin normaalia antaa poskisuudelma uuden tuttavan kanssa, kun taas Suomessa se olisi hyvinkin outoa. Maissa, kuten Intiassa, vasenta kättä tulisi välttää syödessä, sillä se on tarkoitettu esimerkiksi pyyhkimiseen käytäessä WC:ssä.

Jos haluat päästä kunnialla paluulennolle takaisin Suomeen etkä halua poistua jokaisesta kohtaamisesta kasvoja häpeästä peitellen tai joutua pahimmassa tapauksessa kärsimään vankeustuomiota, olisi syytä tehdä hieman taustatyötä.

Pienen vaivan näkeminen ja paikallisen kulttuurin merkittävimpiin tapoihin tutustuminen saattaa muuttaa paikallisten suhtautumista merkittävästi, ja mahdollisesti jopa avata uusia mahdollisuuksia sekä tarjota unohtumattomia kokemuksia, joita ei turistioppaiden avulla löydä.

Matkahakusivusto Momondo listasi 23 eri matkavinkin ja perinteen luettelon, jonka avulla matkailija voi välttää kiusalliset tilanteet ja kunnioittaa paikallista kulttuuria.

Kirjoittajat: Manu Kortelainen, Joonas Kunnari, Matias Meriläinen, Jesse Laamanen & Lotta Pärssinen / HLA220KN

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi