Kaitaniemi-projektin kuulumisia

Projektitiimimme viime blogipostauksessa puhuimme Kaitaniemen leirikeskuksen avoimien ovien päivästä, johon olimme kutsuneet alueen eri toimijoita tutustumaan leirikeskuksen tiloihin lokakuun lopulla. Avointen ovien päivän jälkeen tiimillämme on riittänyt vielä paljon hommia, ja tässä postauksessa esittelemme näistä toimista muutaman.

Kaitaniemen leirikeskuksen avointen ovien päivän jälkeen tiimimme teki kävijöille jälkimarkkinointia. Lähetimme siis erillisellä sähköpostilla kiitokset tapahtumaan osallistumisesta ja muistutimme vierailijoita heille tarjotusta kampanjaedusta, jolla he saavat ensimmäisestä varauksestaan 10 prosentin alennuksen.  

Tämän lisäksi olemme lähteneet työstämään Kaitaniemen leirikeskukselle lisää näkyvyyttä erilaisten matkailualustojen kautta. Pienelle matkailualan yritykselle monikanavaisuus on tärkeää, ja eri osto- ja varauskanavien kautta tieto pienestäkin yrityksestä tavoittaa laajemmin majoitusta tai tilaa etsivät asiakkaat. Tiimimme on tehnyt viimeistä silausta vaille valmiiksi Kaitaniemen profiilit pystyyn Booking.comiin, Airbnb:hin ja SaunaOnlineen. Näiden alustojen kautta tavoitamme kotimaisia ja ulkomaalaisia matkailijoita. Projektin aikana, hieman sattuman kautta, meille tuli vastaan myös Visit Finlandin elokuussa lanseeraama DataHub-tietokanta. DataHubiin matkailualan toimijat voivat laittaa tietoa yrityksestään, tuotteistaan ja palveluistaan. DataHubin rajapinnan kautta eri toimijoiden on mahdollista hakea ja julkaista omissa kanavissaan tietoa matkailualan yrityksistä. DataHub on erittäin hyvä väylä lisätä Kaitaniemen monikanavaista näkyvyyttä – ja vielä täysin ilmaiseksi. 

Majoitustoimintaa säätelevään lainsäädäntöön tutustuessa tiimimme eteen osui sana “matkustajailmoitus”. Tutustuimme aiheeseen muun muassa eri hotellien ja leirikeskusten henkilökuntaa apuna käyttäen, ja löysimmekin Suomi.fi-sivustolta matkustajailmoituksen valmiin pohjan, jota käyttää Kaitaniemessä. 

Kävi ilmi, että lakiin majoitus- ja ravitsemistoiminnasta kuuluu se, että ulkomaalaisten matkaajien yöpymisestä tulee ilmoittaa poliisille samaa matkustajailmoituslomaketta käyttäen. Käytäntö oli meidän tiimillemme uusi, eli oppimista on tapahtunut pitkin projektia, sielläkin, missä oppimistarvetta ei alun perin edes tiedetty! 

Tiimimme tutustui myös eri majoitusalan toimijoiden rekisteriselosteisiin ja perehtyi sitä säätelevään EU:n tietosuoja-asetuksen (Generald Data Proctection Regulation 2016/67) sekä Suomen Tietosuojalakiin. Laadimme rekisteriselosteen, jota käytetään sekä asiakas- että markkinointirekisteriin. Samalla saimme kokemusta siitä, mitä rekisteriselosteessa pitää ilmoittaa, ja tulipahan mietittyä myös muita tietosuoja-asioita tarkemmin. 

Syksyn mittaan tiimimme on päässyt myös tutustumaan CRM:n (Customer Relationship Management) eli asiakkuudenhallintajärjestelmään HubSpotissa. Projektin alussa täydensimme asiakasrekisteriä ja nyt projektin toisella puoliskolla olemme tutustuneet HubSpot Academyn myynnin ja sosiaalisen median markkinoinnin pariin kurssiin vielä syvemmin. 

Projektimme alkaa olla hyvällä mallilla, jäljellä ovat vielä osaamisen näytöt, loppuarviointi, loppuraportti ja tietenkin projektiseminaari joulukuun alkupuolella. Tiedossa on myös tiimipäivä, jolloin suuntaamme keilaamaan, syömään hyvin ja viettämään mukavaa yhteistä aikaa uusien, tai nyt jo vanhojen tuttujen, opiskelukavereiden kanssa. Koko syksyn jatkunut kiire, ahkera opiskelu ja ennen kaikkea oppiminen alkavat olla loppumetreillä. Nyt on aikaa vähän hengähtää ennen viimeistä rutistusta. 

Työtä on ollut paljon, mutta projekti on myös antanut meille paljon uutta osaamista. Näillä eväillä lähdetään kohti kevään projekteja. 

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi