Jatkoa ajatellen, verkostoidu ja viihdy – YLY-hankkeen verkostoitumistapahtuma lukiolaisille

Jatkoa ajatellen – verkostoidu ja viihdy on Riihimäen ensimmäisen vuoden lukiolaisille järjestettävä verkostoitumistapahtuma, jonka järjestämiseen osallistuu Laurean Hyvinkään kampuksen projektitiimi. Projektitiimi koostuu kuudesta Laurea-ammattikorkeakoulun liiketalouden opiskelijasta, joista viidelle verkostoitumistapahtuman järjestämiseen liittyvä projekti on yksi ensimmäisistä projekteista tällä ammattikorkeakoulun opintotaipaleella.

YLY-hankkeen logo.

Tapahtuma on osa Yhdessä lisää yritteliäisyyttä (YLY) -hanketta, jonka tavoitteina ovat lukiolaisten tutustuttaminen työelämän mahdollisuuksiin ja yrittäjyyteen sekä lisätä lukiolaisten ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden kohtaamisia tapahtumassa. Tapahtumassa tulee olemaan yritysten edustajia kertomassa mahdollisista urapoluista yrityksen sisällä sekä TET-harjoittelupaikoista. Aktivoivana osana tapahtumaa tulee olemaan lukiolaisille järjestettävät työpajat, joiden tavoitteena on muun muassa lisätä lukiolaisten tietoisuutta ammattikorkeakouluopinnoista, yrittäjyydestä ja sijoittamisesta. Tapahtuman pääpuhuja on talousvalmentajana työskentelevä Henri Hujala, joka tulee puhumaan aiheesta ”Vahvuuksilla menestykseen”. Henri tulee kertomaan puheessaan omasta ainutlaatuisesta tarinastaan, miten hän on päätynyt koulunpenkiltä kesken opintojen ensin Suomen suurimman kuplajalkapalloyrityksen johtoon ja myöhemmin perustanut oman yrityksen, tehden harrastuksesta ammatin.

Verkostoitumistapahtuma tulee alkamaan projektitiimin alustuksella Riihimäen lukion auditoriossa, jonka jälkeen tapahtuman pääpuhujan puheelle ja yleisön kysymyksille on varattu ensimmäinen tunti tapahtuma-ajasta. Puheen jälkeen lukiolaiset tulevat siirtymään ryhmittäin luokkahuoneisiin, joissa työpajat ja yritysten esittelyjä pidetään. Kaikki projektitiimin jäsenet tulevat osallistumaan tapahtuman järjestelyihin, varmistaen tapahtuman sujumisen suunnitelmien mukaisesti.

Tapahtumaprojekti on edennyt tähän mennessä suunnitellun mukaisesti. Olemme tiimin kesken saaneet päätettyä monista tärkeistä käytännön järjestelyistä, kuten tapahtuman aikatauluista sekä tarkemmasta sisällöstä työpajojen suhteen. Olemme tapahtumaprojektin aikana olleet myös tiiviissä yhteistyössä muiden YLY-hankkeen projektitiimien kanssa, joten täysin yksin tiimi ei ole jäänyt tapahtuman suunnittelemisessa ja toteuttamisessa. Vaikka muutamat yksityiskohdat tapahtuman käytännön järjestelyihin liittyen ovat vielä auki, koko tiimi on kuitenkin luottavaisin mielin tapahtuman onnistumisesta. Näin suuren tapahtuman järjestäminen on kuitenkin kaikille tiimin jäsenille uusi kokemus, joten kaikki odottavat tapahtumaa jännittyneesti, mutta innolla. 

Projektitiimi: Sami Färm, Nea Hyyrynen, Joona Järvinen, Joni Suhonen, Satu Tiainen ja Julia Vu

Ohjaaja: Maija Huhta

Kirjoittanut: Julia Vu


Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi