Koulutettujen kokemusasiantuntijoiden (KoKoA ry) kesäristeily järjestettiin Helsinki–Tallinna-reitillä 25.8.2025. KoKoA ry kutsui jäseniään mukaan risteilylle, vaikka kesä on monen, myös tämän blogin kirjoittajien, osalta jo jäänyt taakse, ja syksy on alkanut näkyä verkostojen aktivoitumisena sekä asiakastyön lisääntymisenä.
Risteilylle osallistui kokemusasiantuntijoita monenlaisista taustoista. Mukana oli mielenterveyden, somaattisten sairauksien ja rikosseuraamusalan kokemusasiantuntijoita. Vaihdoimme kokemuksia kokemusasiantuntijana toimimisesta sekä keskustelimme ajankohtaisista ilmiöistä kokemusasiantuntijakentällä. KoKoA ry:n hallituksen edustajat kertoivat yhdistyksen historiasta: KoKoA ry on perustettu vuonna 2012, ja ensimmäiset palkkiosuositukset julkaistiin jo vuonna 2014.
Kuulimme myös jäsenkyselystä, joka käsitteli kokemusasiantuntijoiden työllistymistä. Kyselyyn vastanneista 33 % oli työelämässä jo ennen kokemusasiantuntijakoulutuksen alkamista. Koulutuksen jälkeen työelämässä olevien osuus nousi yli 60 prosenttiin. Tämä kertoo siitä, että kokemusasiantuntijoita ei ainoastaan tarvita, vaan heidät myös otetaan aidosti mukaan palveluiden kehittämiseen ja asiakastyöhön. Kokemusasiantuntijakoulutus voi pätevöittää työskentelyyn, lisätä osallistujan itsevarmuutta ja itsetietoisuutta sekä muuttaa oman kokemuksen vahvuudeksi, jolla voi auttaa muita.
Oli hienoa päästä kuulemaan ja tapaamaan muita kokemusasiantuntijoita. Ehdimme myös käydä maissa Tallinnassa ja tutustua vanhaankaupunkiin, joka vuodesta toiseen tekee vaikutuksen. Risteilyn loppu sujui yhteisen illallisen merkeissä laivan buffet-ravintolassa ja tuliaisia ostellen. Illallisen yhteydessä saimme seurata Viron rajavartioston pelastusharjoitusta, jossa helikopterista laskettiin pelastaja laivan kannelle, ja hetken kuluttua hänet poimittiin toisen helikopterin kyytiin.
Kaiken kaikkiaan reissu oli mahtava ja tarjosi pienen irtioton arjesta. Oli myös äärimmäisen antoisaa verkostoitua ja kokea yhteenkuuluvuutta kokemusasiantuntijoiden kanssa, vaikka kokemukseen perustuva asiantuntijuutemme rakentuu monista eri taustoista ja palveluista käsin.
KoKoA ry tekee Suomessa tärkeää työtä kokemusasiantuntijoiden puolestapuhujana, palkkiosuositusten ja koulutusten yhtenäistämiseksi sekä kokemustiedon levittämiseksi. Yhdistyksen hallitus toivoo jäsenistön aktiivisuutta toiminnan kehittämisessä, ja uskomme, että jokainen kokemusasiantuntija on omalta osaltaan vastuussa siitä, mihin suuntaan kokemusasiantuntijuutta Suomessa kehitetään.
KoKoA ry toimii täysin vapaaehtoisvoimin. Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä kuka tahansa koulutettu kokemusasiantuntija, jonka koulutus on kestänyt vähintään 85 tuntia. Jäsenyyden hinta on 20 €/vuosi. Jäsenyyttä haetaan ja se vahvistetaan aina KoKoA ry:n hallituksen toimesta. Jäsenenä on mahdollisuus vastaanottaa toimeksiantoja, joita eri palveluntuottajat tilaavat KoKoA ry:ltä.
Tepi Salo ja Oona Kostiainen
MoveOn-hankkeen projektityöntekijät


Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!