Silja Pasanen, Moona Karvonen, Milja Tervo, Tinja Tuomi, Weera Seilonen
WorryEscape talouspakokopelin tarkoituksena on kehittää nuorten talousosaamista ja tietoa budjetoinnista. Pelin ideana on selvittää yksinasuvan nuoren tulot ja menot niin, että nuori pärjää itsenäisessä arjessa.
Hankkeen toteutuspaikkana oli yläkoulu ja yhdeksäsluokkalaiset. Ryhmässä oli 16 oppilasta, jotka jaettiin 3–4 hengen ryhmiin opettajan toimesta. Kävimme tunnin alussa pelin ideaa ja sääntöjä oppilaiden kanssa läpi, esittelimme itsemme ja mistä koulusta tulemme, sekä jaoimme ryhmille tarvittavat pelivälineet ja aloitimme 45 minuutin ajastimen. Havaitsimme, että oppilailla oli aluksi vaikeaa saada pelin ideasta kiinni ja päättää mistä aloittaa.
Pienen avustuksen kanssa kaikki kuitenkin pääsivät etenemään ja läpäisemään pelin. Erityisesti, kun kirjainkiekon käytön hoksasi, peli alkoi sujumaan. Peliä vetäessä tuntui, että pelin eteneminen vaati paljon ohjausta. Ryhmän koko oli todella hyvä, kun ryhmä oli jaettu viiteen pienryhmään, ja ohjaajia oli viisi. Koimme, että isompaa ryhmää olisi ollut haastavampaa ohjata, erityisesti näin nuorilla.
Nuorten talousosaaminen yllätti tietyillä osaamisalueilla, kuten ylimääräisten menojen karsimisessa, mutta opintorahaan ja lainaan liittyvät aihealueet olivat tuntemattomampia, ja vaativat paljon vinkkejä. Koimme pelissä olevan hieman liikaa kompakysymyksiä, joihin kaatua. Esimerkiksi bussikortin ostamatta jättämisen päätös oli vaikeaa jokaisella ryhmällä.
Koimme itse pelatessamme pelin meille sopivan tasoiseksi, koska aiheet olivat erityisen ajankohtaisia korkeakouluun mentäessä. Jäimme kuitenkin pohtimaan syytä sille, miksi opintolainasta ei laitettaisi säästöön.
Pelin vetäjän olisi hyvä tutustua peliin ja aiheeseen hyvin ennen pelin aloittamista, jotta ohjaaminen olisi sujuvaa. Mielestämme pelissä olisi kehitettävää, erityisesti pelin vetäjän ohjeet olivat osin virheellisiä ja sekavia. Esimerkiksi ohjeissa olevassa kuvassa lukee säästötilillä olevan 850 €, vaikka todellisuudessa vastaus oli 0 €. Näin nuorella ryhmällä aika loppui kesken, ja annoimme noin 5 minuuttia lisäaikaa. Kuitenkin vähäisemmällä ohjaamisella aikaa olisi ollut hyvä olla ainakin 15 minuuttia enemmän
Huomasimme ryhmien välillä hieman haasteita kommunikoinnissa. Useammassa ryhmässä pari osallistui pelaamiseen, ja yksi jättäytyi pelistä sivualalle. Kuitenkin tsempatessa kaikki ryhmäläiset osallistuivat pelaamiseen edes hetkeksi.
Pelin jälkeen kysyimme oppilailta mielipiteitä, joihin pystyi vastata peukkuäänestyksellä. Myös muutama oppilas uskalsi vastata avoimiin kysymyksiin, mutta niitä oli vähemmän. Vastaukset olivat suurimmaksi osaksi positiivisia, esimerkiksi kysyttäessä siitä oliko pelaaminen mukavaa ja opittiinko siitä jotain uutta. Oppilailta saimme palautetta, että tunti oli mielekkäämpi kuin perinteinen oppitunti opettajan johdolla. Pelaaminen oli mielekäs tapa oppia aihetta, joka voi tuntua tylsältä.
Opettajasta aihe oli hyvä ja mielekäs, ja hän oli innostunut kuulemaan aiheesta lisää. Hän myös toivoi saavansa itse käyttää hanketta muillakin tunneillaan.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
