Juuret ja siivet

Juuret ja siivet blogin lopetus

Ensimmäisten blogikirjoitusten tuottaminen oli jokaiselle meistä hieman jännittävää ja haastavaakin, mutta kun turhat paineet ravisteli pois, oli kirjoittaminen helpompaa. Toisten tekstien lukeminen oli antoisaa ja mielenkiintoisia kirjotuksia oli useita. Blogin tuottamisen aikana maailma koki myös suuria mullistuksia, eikä se voinut olla vaikuttamatta kirjoituksiimme.

Juuret ja siivet blogin lopetus Read More »

Poikkeustilassa

Avaan aamulla päiväkodin oven ja vastaani juoksee iloisia lapsia kädet ojossa. “Syliin…” Kuuluu hentoinen ääni. Ja syliinhän minä pienen nostan. Hetken päästä myös toisen ja kolmannen lapsen. Halaan heitä kunnolla ja pyyhin ikävän kyyneleitä poskilta. “Äiti tulee, äiti tulee iltapäivällä hakemaan”, yhdessä katsomme päivärytmiä kuvissa ja pieni käsi ottaa kädestäni kiinni.

Poikkeustilassa Read More »

Elämyksellinen vanhempainaamu

Edellisessä blogikirjoituksessani pohdin muistojen merkitystä. Totesin positiivisten kokemusten luomisen varhaiskasvatuksessa olevan tärkeää, sillä päiväkodissa vietetty aika on monille lapsille suuri osa arkea ja lapsuutta. Monenlaisten taitojen ja tiedon omaksumisen lisäksi elämässä pärjäämistä auttaa terve itsetunto, ja mielestäni hyvillä kokemuksilla on merkittävä vaikutus itsetunnon kehittymiseen. Hyvistä kokemuksista jää hyviä muistoja.

Elämyksellinen vanhempainaamu Read More »

Digitaitojen pikakurssi – Etäeskarista kouluun

Korona toi nopean tarpeen kehittää jokaisen digitaitoja. Monen ihmisen työ siirtyi kotiin ja verkkoon sekä lisäksi halutaan pitää yhteyttä sukulaisiin, ystäviin ja tuttuihin. Varhaiskasvatuksen ja erityisesti esiopetuksen henkilöstö on saanut varsinaisen tehokurssin digitaalisten välineiden ja erilaisten kanavien käytöstä sekä innovatiivisesta työotteesta. Tähän tilanteeseen ei kukaan ollut varautunut ja etäeskarin toteuttaminen aloitettiin tyhjästä.

Digitaitojen pikakurssi – Etäeskarista kouluun Read More »

Väite: etäkoulu on lisännyt monen perheen hyvinvointia – totta!

Aikomuksenani oli viimeisessä blogikirjoituksessani surkutella ääneen aiottua pienemmäksi kutistunutta projektiani asiakkaiden osallistamisesta. Suunnittelin usean viikon ajan esiopetuksen vanhempien ja tulevan koulun opettajien yhteistä tapaamista, jossa vanhemmat olisivat voineet yhdessä pohtia huolta herättäviä kysymyksiä koulun aloitukseen liittyen. Pandemiarajoitteista johtuen vanhempaintapaaminen jää aikakin tällä erää kasvotusten toteutumatta. Helsingin Sanomien mielipidekirjoitus 10.4. sai minut kuitenkin toisiin ajatuksiin blogikirjoitukseni

Väite: etäkoulu on lisännyt monen perheen hyvinvointia – totta! Read More »

Mitataan pituus ja paino!

Mitä muuta neuvolassa tehdään kuin vaan mitataan ja punnitaan? Onko neuvola vain välttämätön paha, minne pitää mennä keskellä työkiireitä? Ei meillä ole mitään ongelmia. Mitä se niille kuuluu, mitä meillä tapahtuu. Neuvola ja ikätarkastukset lapsen ollessa varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatusikäiset lapset tapaavat neuvolassa terveydenhoitajan ollessaan 12kk, 1,5-v, 2-v, 3-v, 4-v, 5-v, ja 6- vuotiaina. 4-vuotis tarkastuksen yhteydessä

Mitataan pituus ja paino! Read More »

Lämpimiä ajatuksia!

Pasova projektimme teemaksi muotoutui varhaiskasvatuksen monialainen yhteistyö lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Varhaiskasvatuksen työntekijöinä pystyimme helposti nimeämään useita hyvinvointia uhkaavia tekijöitä, mutta pandemia tuli kutsumatta joukkoon mukaan. Aiheemme sai uuden näkökulman ja laajeni koskemaan useampia perheitä. Aihe on synkkä ja raskas, mutta haluan sen blogissani nostaa esille, sillä se on useiden ihmisten arkea.

Lämpimiä ajatuksia! Read More »

(Eskari)Elämää etänä

Muutamassa päivässä eskariryhmän kalenteri tyhjeni. Futishulabaloo, luisteluvuorot jäähallissa, koulun luokka- ja salivierailut, koko talon yhteiset lauluhetket, pääsiäistapahtuma… kaikki peruttu. Esikoululaiset jäivät pikkuhiljaa kotona etätöitä tekevien ja etäkoulussa opiskelevien isompien sisarusten seuraan.

(Eskari)Elämää etänä Read More »

“A stitch in time saves nine”

Miten Korona on vaikuttanut teidän arkeenne? Miten sujuu koululaisen koulunkäynti? Entä teinin? Ja siihen päälle aikuisen etätyöt ja päiväkoti-ikäinenkin tarvitsee oman huomionsa. Paletti on valmis monelle haastavalle tilanteelle. Viime viikkojen tapahtumat ovat meille kaikille uutta ja hämmentävää. On paljon asioita, joita emme tiedä, on vain mentävä päivä kerrallaan. Tilannetta kuvaa hyvin Maaret Kallion kolumni ”Tämä

“A stitch in time saves nine” Read More »

Muistoja mielessä

Varhaiskasvatuksen tehtävä lasten kasvun ja kehityksen tukemisessa koostuu jos jonkinmoisista oppimisen ja laaja-alaisen osaamisen alueista. Näiden osa-alueiden toteutumista varhaiskasvatuksen ammattilaiset suunnittelevat, totetuttavat ja arvioivat parhaansa mukaan, jotta niistä koostuisi laadukas ja elämässä eteen päin kantava kokonaisuus. Mutta oletko koskaan miettinyt, minkälaisia muistoja lapselle jää hänen päiväkotiajaltaan?

Muistoja mielessä Read More »