Omppukaupungin kuulumisia

LUONNON VOIMA

On tullut aika päättää blogimme. Siitä tuli kovin erilainen mitä aluksi ajattelimme, matkamme Lohjan Seudun Mielenterveysseuran Hyvän Mielen -kahvilassa jäi kovin lyhyeksi, ja tämän kevään valtasikin koronakriisi. Toivomme, että kriisistä ja sen aiheuttamista poikkeusoloista huolimatta kevät ja kesä näyttävät meille kaikille myös hyvät puolensa. Ulkoillaan paljon, nautitaan auringonpaisteesta ja pidetään huoli jaksamisestamme. Annetaan mielen levätä …

LUONNON VOIMA Lue lisää »

Kun elämästä katoaa rytmi

Olen itse ollut siinä mielessä onnekkaassa asemassa, ettei koronavirus ole vaikuttanut oman elämäni rytmiin oikeastaan mitenkään. Työpisteeni varhaiskasvatuksessa on ollut koko ajan normaalisti avoinna, ja olen voinut käydä töissä ihan normaalisti. Samalla olen kuitenkin saanut seurata ihan lähietäisyydeltä, miten käy, kun elämästä lähteekin väliaikaisesti pois kaikki säännöllisyys ja totuttu rytmi. Paljon on puhuttu koululaisten tarpeesta …

Kun elämästä katoaa rytmi Lue lisää »

Positiivisia uutisia Lohjalta

Koko maailmaa on ravistellut pandemia, joka on kääntänyt monen ihmisen maailman yläsalaisin. Joka päivä saa lehdestä lukea kuinka moni on sairastunut tai kuollut tämän koronaviruksen vuoksi. Kun avasin lauantaina aamupalapöydässä Länsi-Uusimaa -lehden, ensimmäisenä silmille hyppäsivät koronan negatiiviset vaikutukset. Lohjan kaupungin talousjohtaja Henri Partanen arvioi koronan aiheuttavan 10 miljoonan euron aukon kaupungin talouteen (LU 4.4.2020). Kaupunki …

Positiivisia uutisia Lohjalta Lue lisää »

Koronakriisi vaikuttaa masennuksesta kärsivän arkeen

Kaikkia ihmisiä koskettaa Koronakriisi tällä hetkellä. Erityisen tukalaan asemaan ovat joutuneet masennusta sairastavat, kun terapia-ajat vaihtuvat etävastaanotoiksi eli videopuheluiksi, vertaistukiryhmiä ja kuntouttavaa työtoimintaa perutaan. Ihmisiä on nyt pyydetty välttämään turhaa liikkumista kodin ulkopuolella. Näin masennusta sairastavien kontaktit vähenevät ja mieltä painaa huolet tulevasta.

Ajatuksia mielenterveydestä ja osallisuudesta

Mielenterveys sanana herättää usein ajatuksia erilaisista häiriöistä mielenterveyden saralla – masennuksesta, uupumuksesta tai muista mahdollisista sairauksista. Kuitenkin mielenterveys kuuluu meille jokaiselle. Se on iso osa jokaisen terveyttä ja tärkeää yksilön hyvinvoinnin sekä toimintakyvyn kannalta. Hyvään mielenterveyteen kuuluu hyvä itsetunto, elämänhallinnan tunne, mielekäs toiminta ja kyky solmia tyydyttäviä sosiaalisia suhteita. Mielenterveyttä edistäviä tekijöitä vahvistetaan esimerkiksi kehittämällä …

Ajatuksia mielenterveydestä ja osallisuudesta Lue lisää »

Vapaaehtoistyön oma päivä Lohjalla

Nyt on pakko mainostaa! Vapaaehtoiset yhdistys ja -kansalaistoimijat lisäävät kaikkien hyvinvointia toteuttamalla monenlaisia tapahtumia ja tarjoten tukea niitä tarvitseville. Ensi viikon lauantaina eli 7.3.2020 kutsutaan vapaaehtoisia nauttimaan Vapaapäivän ohjelmista ja kakkukahvitarjoilusta Laurentius-saliin.

Tervehdys Suomen omenakaupungista, Lohjalta!

Meitä on kaksi toisen vuoden sosionomiopiskelijaa, joiden sosiaalialan palvelujärjestelmä ja sosiaalilainsäädäntö sekä sosiaalialan vaikuttamistyön opintojaksoon sisältyy aktiivinen blogin kirjoittaminen. Päivitämme blogiimme kevään aikana ajankohtaisia sosiaalialan uutisia kotikaupungistamme sekä avaamme teille projektiamme liittyen asiakkaiden osallisuuden vahvistamiseen, joka sijoittuu Lohjan seudun mielenterveysseura ry:n Mielikahvilaan. Tervetuloa seuraamaan blogiamme! Terkuin Johanna & Sanna