Yksinäisyys yhdistää

Eihän jätetä ketään yksin!

Blogia aloittaessamme päädyimme ottamaan yksinäisyyden aiheeksemme. Blogimatkamme varrella olemme tuoneet esille yksinäisyyttä laajasti eri näkökulmista. Halusimme herätellä kaikkia pohtimaan, miten yksinäisyyteen voidaan puuttua ja miten sitä pyritään vähentämään. Tuoda esille näkökulmia, mitä jokainen meistä voisi tehdä asian eteen.

Perhekahvilat – matalan kynnyksen vertaistukea

Vauvan ja lapsen kanssa kotona oleminen on parhaimmillaan ihanaa, mutta se voi olla myös erittäin yksinäistä aikaa. Sosiaaliselle ja aktiiviseen elämään tottuneelle voi olla järkytys huomata, kuinka elämäntilanteen muuttuminen voi tuoda mukanaan yksinäisyyttä. Vauva itkee paljon ja valvottaa tai vaikka se olisikin hyvin mukautuvainen ja tyytyväinen tapaus. Kaverit jatkavat edelleen siiderinhuuruista elämää ja itse putoaa …

Perhekahvilat – matalan kynnyksen vertaistukea Lue lisää »

Alexander Supertramp – hetkeni

Viihdyn luonnossa yksin. Siellä saan olla yksin omien ajatusteni kanssa. Metsän äänet ja tuoksut rauhoittavat. Metsää ei myöskään kiinnosta kuka olen tai mitä en ole. Yksin oleminen, kun se on oma valinta, on voimaannuttavaa ja itsetuntemusta vahvistavaa. Erinomainen paikka pohtia omaa elämää ja olemista. Kuka ja mikä olen sekä mikä on paikkani tässä yhteiskunnassa?

Perhementori tuo tukea arjen keskelle

Myöskin lasten kanssa touhuavat vanhemmat voivat olla yksinäisiä. Lapsiperhearki voi tuntua välillä räpiköinniltä kiireen ja suorittamisen keskellä. Elämän parasta aikaa, mutta silti tuntuu, että jotakin puuttuu. Kaipaisi jotakin tukea arjen keskelle tai ihan vaan jutella mieltä painavista asioista. Huolien kanssa ei kannata jäädä yksin sinnittelemään.

Mistä apua?

Ensimmäinen COVID-19 (koronaviirus) laboratoriovarmistettu tapaus Suomessa oli 26.2. Lukemat ovat nousseet ja elämme tällä hetkellä todella pelottavaa ja epävarmaa aikaa. Ihmisia kehotetaan pysymään sisätiloissa ja olemaan mahdollisimman vähän kontaktissa muihin ihmisiin. Mistä yksinäiset, yllättäen työttömäksi jääneet saavat apua ahdinkoonsa? Siitä kerron alempana lisää.

Nykypäivän erakot – Japanin hikikomorit

Koko maailmaa koskettava COVID-19 virusepidemia, on rajoittanut ihmisten sosiaalista kanssakäymistä ja pakottanut ihmiset koteihinsa eristyksiin. Olemme siirtyneet etäopiskeluun ja -töihin; sosiaaliset kontaktit ovat minimissä. On suuri huoli ihmisten, jotka tarvitsevat arjessaan päivittäistä apua, pärjäämisestä. Pidempiaikaisella eristyksellä voi olla huomattavia vaikutuksia ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin. Pelkkä ajatus siitä, että joutuisin olemaan viikkoja tai kuukausia suljettuna …

Nykypäivän erakot – Japanin hikikomorit Lue lisää »

Minä pärjään yksin – ei tarvi auttaa

Pohdin yksinäisyyttä suomalaisesta yksin pärjäämisen kulttuurin näkökulmasta, sinnikkyydestä ja siitä kuinka meitä jo pienestä pitäen kannustetaan menemään sisulla läpi vaikka harmaan kiven. Aihe on läsnä arjessa näkyvästi ja näkymättömästi. Aihetta pyöritellessäni muistin lähipiiristäni elävän esimerkin tästä. Kuinka yksin pärjäämiseen kasvetaan ja mitä tapahtuu, kun maailman kuva muuttuu ja huomaa, että kaikessa ei sittenkään ole tarkoitus pärjätä yksin, vaan on ihan hyväkin välillä pyytää apua.