Pasova – Syksy 2020

Kiitos lukijoille!

Hei lukijat,  On tullut aika julkaista viimeinen kirjoitus blogissamme. Tämän syksyn aikana olemme käsitelleet monipuolisesti erityislasten ja erityislapsiperheiden elämään kuuluvia aiheita. Käsittelimme blogissamme eri näkökulmista vanhemmuutta ja tuen saamisen haasteita. Esittelimme keinoja lapsen tukemiseksi käytännön vinkkien, apuvälineiden, vuorovaikutuksen ja luovien menetelmien avulla. Lisäksi pureuduimme hieman varhaiskasvatuksen maailmaan, lasten oikeuksiin ja perheiden asemaan sosiaalipalvelujärjestelmässä.

Kiitos blogimme lukijoille

Olemme käsitelleet blogissamme monia erilaisia asioita ja haasteita, joita ikääntyminen tuo mukanaan. Osaan haasteista yksilö voi itse omalla asenteellaan ja tekemisellään vaikuttaa, mutta osa on yksilöstä itsestään ja hänen valinnoistaan ja tekemisistään riippumattomia.   Kun mietitään hyvää elämää, kuinka paljon vastuuta siitä on yksilöllä itsellään ja kuinka paljon sitä on yhteiskunnalla? On selvää, että yhteiskunnan vastuulla … Lue lisää

Kiitos lukijoille!

Olemme kirjoittaneet Syyttömänä syntynyt -blogia nyt usean viikon ajan. Olemme käsitelleet erilaisia aiheita laidasta laitaan, mm. naisvankeja, lasten roolia, vankilajärjestelmää ja vapautumisen haasteita.  On ollut hienoa huomata, että kirjoituksemme ovat herättäneet mielenkiintoa! On ollut myös mukava lukea postauksiimme jätettyjä kommentteja ja kuulla teidän ajatuksianne aiheista, sekä jatkaa keskustelua kommenttiboksissa. 

Tanssin edut erityisperheessä

Olen aiemmalta koulutukseltani tanssinopettaja, ja olen kiinnostunut yhdistämään sosionomikoulutuksessani oppimia asioita aiemmin oppimieni taidepedagogisten taitojen kanssa. Siksi silmääni osuikin tämä artikkeli New York Timesista, jossa kerrotaan erityislapsien tanssitunneista ja miten se vaikuttaa heidän elämäänsä: https://www.nytimes.com/2019/11/19/well/family/autism-children-dance.html

Blogin päätösteksti

Viimeisen kahden kuukauden aikana olemme blogiteksteissämme käsitelleet lastensuojelun eri osa-alueita sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyviä teemoja. Kokemusta lastensuojelusta ei suurimmalla osalla blogikirjoittajista ollut ja olemme kokeneet sen hyväksi tavaksi oppia ja saada näkemyksiä aiheeseen liittyen. Lastensuojeluun liittyviä artikkeleita, uutisjulkaisuja ja lähteitä löytyy runsaasti ja monipuolisesti, joka on helpottanut postausten tekemistä ja uuden oppimista. Toisaalta … Lue lisää

Vieras maa hieman tutummaksi

On tullut aika päättää blogimme, vieraalla maalla. Blogimme nimi kuvaa hyvin niin pakolaisten elämää, kuin oman blogi urakkamme aloitusta. Olimme täysin vieraalla maalla tämän aiheen kanssa, joka meille valikoitui. Kuitenkin voimme sanoa maailmamme avartuneen taas hieman lisää tämän aiheen parissa.

Taide, muutakin kuin viihdettä

Viime vuonna maailman terveysjärjestön WHO:n tekemän raportin mukaan taide tarjoaa innovatiivisia ratkaisuja erilaisiin terveyshaasteisiin. Raportti on laaja ja siinä käydään läpi erilaisten taiteenalojen hyötyjä eri ikäryhmissä. Raportissa käy ilmi, että taiteella on monenlaista merkitystä lapsen kehitykselle sen eri vaiheissa. Esimerkiksi laulaminen voi vahvistaa vauvan ja vanhemman välistä suhdetta.Mikäli kiinnostuksesi heräsi asiaa koskien, laitan linkin WHO:n … Lue lisää