Hytky ja hengitä – opettele luontevaa videoesiintymistä

Videolle esiintyminen ilman kontaktia yleisöön on toisenlaista kuin elävän yleisön edessä. Ja silti molemmissa tilanteissa jännittää. Luonteva esiintyminen onnistuu, kun siihen valmistautuu. Kokeile esiintymiskouluttaja Anni-Veera Aitolehden vinkkejä: hytky, avaa luukut ja anna mennä.   

Teksti ja kuvat: Tanja Eranto

Kameran suuri linssi tuijottaa ruudulta kylmänä ja pelottavana. Esiintymiskouluttaja Anni-Veera Aitolehti pyytää kurssilaisia katsomaan takaisin.

”Mitä jos sen takana voisikin olla ystävä, joku, joka oikeasti haluaa kuulla sinua?”, hän kehottaa miettimään.

Aitolehti on aidossa tilanteessa – hän seisoo yksin videokameran edessä Haaga-Helia Ammattikorkeakoulun suuressa studiossa. Kurssilaiset ovat ruutujen takana, sillä menossa on suora livestream EduMedia-hankkeen Kehitä pedagogisen median taitojasi -koulutuksessa. Siihen osallistuu korkeakoulujen henkilöstöä Haaga-Helia Ammattikorkeakoulusta, Laurea-ammattikorkeakoulusta ja Oulun yliopistosta, ja he seuraavat lähetystä omilla kampuksillaan.

Miten esiinnytään luontevasti, kun kukaan ei ole katsomassa? Anni-Veera Aitolehti kouluttamassa livestreamissä.

Aitolehti on tullut kertomaan, kuinka esiinnytään luontevasti videolle, miten videointiin kannattaa valmistautua ja millaisia kikkoja on jännittämisen lieventämiseksi. Hän toimii monipuolisesti esiintymisen ja vuorovaikutuksen kouluttajana omassa Kuulumo-yrityksessään.

Valmistautuminen helpottaa esiintymistä. Haaga-Helian AV-asiantuntijat Heikki Yli-Ketola (oik.) ja Joona Meriläinen opastavat Anni-Veeraa studiossa.

Jännitys blokkaa luovuuden

Videolle puhuminen ja esiintyminen jännittää, vaikka kukaan ei ole paikalla katsomassa. Ja jännitys kulkeutuu lopputulokseen, videolle. Aitolehti vinkkaa kuvittelemaan ruudun taakse innokkaan yleisön, joka uhkuu hyvää energiaa. Se nostattaa esiintyjän fiilistä ja välittää sen kameran kautta katsojille.

”Voit koittaa vähän flirttailla ja hymyillä kameralle, tehdä siihen vaikutusta. Tee siitä suora väylä toisen ihmisen luokse.”  

Pieni jännitys ei haittaa. Liian suuri annos kuitenkin tukahduttaa luovuuden. Jos jännitys vie kaiken huomion, luova mieli ei saa tilaa.

Luovuuden virtaamisen voi estää myös se, jos pelkää mokaavansa. Mokaamisen pelko ruokkii ajattelukierrettä, jossa ihminen menee lukkoon jo pelkästään siitä pelosta, että jotain voisi mennä pieleen.

Hyvä määrä jännitystä luo nostetta esiintymiseen, liiallinen jännitys lamaannuttaa luovuuden.

Ei tarvitse mennä kerralla purkkiin

Ennen videon tekemistä kannattaa paneutua valmisteluun.

”Valmistele sanottavasi, kerää itsesi ja laita energiasi liikkeelle ennen kuin painat äänitys- tai lähetysnappulaa.” 

Kehon rentouttamiseen sopii vaikkapa hytkyminen – ei ehkä suorassa lähetyksessä, mutta sitä voi tehdä ennen videointia itsekseen.

Anni-Veera Aitolehti näyttää, miten hytkymällä voi vapauttaa energiaa ja lisätä rentoutta.

Anni-Veeran mielestä videoinnissa on se loistava puoli, että sen voi aina ottaa uusiksi. Näin myös esiintyminen ja kameralle puhuminen muuttuu joka otolla helpommaksi.

Kokenut kouluttaja myöntää, että toki häntäkin jännittää. Ja Anni-Veera tiedostaa, että mokia voi sattua. Hän nappaa mokasta kiinni: mitä uutta se voisi opettaa tai antaa tilanteeseen? Sellainen auttaa sietämään jännittämistä. Eikä jännittämisestä edes tarvitse päästä eroon.

”Vaikka jotain menisi pieleen, niin ajattele, että olet ainakin uskaltanut yrittää jotain sellaista, jonka onnistumisesta et ole täysin varma. Jos aina tekisimme vain sitä, jossa onnistumme varmasti, emme uskaltaisi mitään muuta. Maailma olisi kuin kulttuurisäilyke eikä mitään kehitystä tapahtuisi.”

Onko pönöttäminen parempaa?

Mitä haluat esiintymiselläsi välittää? Millainen esiintyjä haluat olla? Millainen tyyli vie sanomasi perille? Tee valintasi tietoisesti. Katso muita, opi muilta: seuraa ja analysoi, miten muut esiintyjät puhuvat, liikkuvat, ilmehtivät ja elehtivät.

”Moni ajattelee, että pönöttävä esiintyminen on vakuuttavaa, ja haluaa jotenkin sellaisella olemuksella korottaa itsensä toisenlaiseksi kuin oikeasti on.”

Esiintyjän positiivisuus välittyy videon kautta katsojalle.

Vanha opetus kuuluu, että esiintyessä pitää hymyillä. Mutta onko pakko, jos se ei tule luonnostaan? Anni-Veera Aitolehti muistuttaa, että positiivisuus ja innostus on muutakin kuin vain suupielien nostaminen. Kannattaa kokeilla erilaisia tapoja, hullujakin juttuja.

”Avaa luukut ja näytä itsesi. Se voi olla rohkeaa, mutta uskon, että se on parempi tie kuin pitää kaikki piilossa ja lukossa.”

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi