arki

Erityisisä kertoo

Kannattaa puida ongelmiaan ääneen, niin niihin voi saada ratkaisun saman tien kuin kirkkaalta taivaalta. Näin kävi itselleni, kun pohdin lounastauolla mistä keksin mielenkiintoisen näkökulman erityisyyttä käsittelevään tekstiini. Lounasseurueessani ollut herra tarjoutui antamaan haastattelun erityislapsen vanhemman näkökulmasta, mikäli olisin kiinnostunut. Ja tietenkin olin. Haastattelin siis miestä, jolla on kolme lasta, joista kaksi, hänen sanojansa lainatakseni, ”on …

Erityisisä kertoo Lue lisää »

Apua arkeen -blogin loppukooste

Tervetuloa meidän viimeiseen blogipostaukseen! Tämän syksyn aikana olemme käsitelleet aiheita, joiden tarkoituksena oli helpottaa erilaisten perheiden arkea. Halusimme tuoda konkreettisia esimerkkejä ja näkökulmia siihen, miten arjesta voi tehdä hieman helpomman samalla kun pyrkii olemaan täydellinen vanhempi, puoliso, ystävä sekä kollega. Olemme tuoneet näkökulmia ja vinkkejä harrastuksien merkitykseen, tukiverkkojen tärkeyteen, erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden …

Apua arkeen -blogin loppukooste Lue lisää »

Omaa aikaa arkeen

Jokaisella meistä tulee varmasti hetkiä arjessa, kun asioita mitä pitäisi keretä tekemään on liikaa. Tuntuu ettei ole minkäänlaista omaa aikaa. Arki on todella hektistä monissa perheissä ja varmasti yksinhuoltajilta puuttuu välillä oma aika kokonaan elämästä. Miten siis saisit omaa aikaa arkeen, mihin voisit viedä lapset edes hetkeksi ja mitä voisit tehdä ajalla, joka on kokonaan …

Omaa aikaa arkeen Lue lisää »

Sähkösaappaat & vauhtivarpaat liikkeelle

Hei  Olemme neljä ensimmäisen vuoden sosionomiopiskelijaa Laureasta.    Blogimme käsittelee erityislasten ja heidän perheidensä elämään liittyviä teemoja, arjen iloja, haasteita ja ajankohtaisia aiheita. Blogin nimellä kuvataan arkea, jossa ympärillä viuhuvat sähkösaappaat ja vauhtivarpaat.  Tervetuloa seuraamaan kirjoittelujamme!  – Anastacia, Anna, Joona ja Tina –

Tukiverkot vesille!

Jokaisella meistä on varmasti omanlaisensa haasteensa arjessa. Koska jokaisella haasteet on erilaiset, saattaa lapsiperheissä olla hankaluuksia esimerkiksi lasten nukkumaanmenon kanssa tai vanhemman oman ajan puutteen vuoksi. Ajoittaiset haasteet kuuluvat elämään, mutta olisi hyvä kyetä ehkäisemään ennalta mahdolliset pitkät vaikeat ajat. Arki ei saa tuntua liian raskaalta ja etenkin lapsiperheessä tulee pitää huolta niin omasta kuin …

Tukiverkot vesille! Lue lisää »

Apua arkeen – blogin esittely

Tervetuloa mukaan syksyn mittaiselle matkalle tutustumaan lapsiperheiden arkeen. Blogissa jaamme arkisia neuvoja ja vinkkejä helpottamaan kaikenlaisia perheitä. Toteutamme blogia osana Pasova-kurssin hanketehtävää, jossa hankkeemme idea pohjautuu helpottamaan yksinhuoltajien arkea. Tavoitteenamme on tarjota apua arkeen, joka koostuu mm. ruuanlaitosta, vaipan vaihdosta, siivoamisesta, jäähyistä, harrastuksiin viemisestä, leikkimisestä, uhmaikäisistä, vääntämisestä, ulkoilusta, säästämisestä, läheisyydestä, ajan puutteesta, karkkipäivistä ja riittämättömyyden …

Apua arkeen – blogin esittely Lue lisää »

Startti

Hei, Olemme neljä toisen vuoden sosionomiopiskelijaa Laurea ammattikorkeakoulusta ja haluamme kutsua sinut mukaan blogimatkallemme. Ote elämästä -blogi on osa Sosiaalialan palvelujärjestelemä ja sosiaalilainsäädäntö, sekä sosiaalialan vaikuttamistyö -opintokokonaisuutta (tuttavallisemmin PaSoVa). Tulemme käsittelemään blogissamme monipuolisesti nuorten aikuisten elämään liittyviä arjenhallinnan haasteita ja mahdollisuuksia, sekä niihin liittyviä yhteiskunnallisia ja ammatillisia näkökulmia. Aiheeseen meitä inspiroi samanaikainen hankeyhteistyö, jossa kohderyhmämme …

Startti Lue lisää »