Keusote

Keusoten työnantajakuvan selvittäminen vahvistamassa opiskelijatiimin osaamista

Kevät on edennyt hujauksessa ja onkin aika toiselle projektiblogikatsaukselle. Projektin aikana suoritimme toimeksiantajamme Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä eli Keusoten toimesta kaksi työnantajakyselyä. Onnistuimme saamaan kyselyihin huikean määrän vastaajia, erityisesti Keusoten henkilöstölle suunnattuun sisäiseen kyselyyn vastasi yli 900 työntekijää. Ulkoista kyselyä julkaistiin Keusote alueeseen kuuluvien kuntien ja sote-alan opiskelijoiden Facebook-ryhmissä. Ulkoisella kyselyllä tavoitimmekin yli 200 vastaajaa.

Liiketalouden opiskelijatiimi Keusoten työnantajakuvaa vahvistamassa

Työnantajakuvalla on merkittävä vaikutus tulevaisuuden rekrytoinneissa. Työnantajakuva voidaan jakaa kahteen eri näkökulmaan: sisäiseen ja ulkoiseen työnantajakuvaan. Ensimmäisessä tapaamisessa toimeksiantajan kanssa tutustuimme organisaatioon ja yhteistyökumppaneihin. Tapaamisen jälkeen olimme hieman viisaampia siitä, mitkä ovat toimeksiantajan toiveet projektille. Muutamia ideoita alkoikin jo virrata mielessä.