Yhteinen matkamme on tullut päätökseen

Kokoamme tässä viimeisessä postauksessamme yhteen syksyn aikana käsiteltyjä aiheita ja päätämme samalla blogimme kirjoittamisen. Olemme käsitelleet tämän blogin aikana viikoittain vaihtuvia ajankohtaisia nuoria koskettavia asioita ja aihepiirejä, kuten nuorisotyön viikkoa, syrjäytymistä, nuorisotyön merkitystä ja sen rahoitusta, mielenterveysongelmia, kiusaamista sekä koulutuksen merkityksen tunnistamista.

Tämän lisäksi olemme pohtineet, kuinka nuorten jaksamista ja hyvinvointia voitaisiin tukea. Toimme postauksissamme esiin myös sitä, kuinka tärkeä merkitys vanhemmilla on nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. Muun muassa Mitä kasvattajan tulisi tietää pelaamisesta sekä somen käytöstä ja Nuorten voimavarojen vahvistaminen julkaisuista löytyy konkreettisia vinkkejä vanhemmille siitä, miten nuoria voidaan kannustaa ja tukea. Vinkkien lisäksi nostimme blogiviikkojen aikana esiin matalankynnyksen avunsaannin paikkoja, kuten Miepin ja Ohjaamon.

Kuva: Pixabay

Toivomme, että blogimme toi tietoisuuteen erilaisia nuoruuteen liittyviä haasteita ja kiemuroita sekä niihin kohdentuvia tukikeinoja ja palveluita.

Kiitos kaikille teille, jotka olette seuranneet matkaamme kuluneen syksyn aikana!

– Amal, Jenna ja Minna

Nuoret kokevat paineita ammatinvalinnan edessä – Ohjaamosta apua ja tukea

1960-luvun nuoret olivat nykynuorten lailla isojen kysymysten edessä pohtiessaan tulevaisuuttaan oppivelvollisuuden jälkeen. Tämän päivän nuorilla on kuitenkin käytössään paljon moninaisempia mahdollisuuksia saada tukea tähän merkittävään taitoskohtaan, kuin 60-luvun nuorilla. Käsittelemme tämän viikkoisessa postauksessamme jatkona edelliseen aiheeseemme sitä, kuinka nuoret kokevat ammatinvalinnan ja nostamme tietoisuuteen nuorille palveluita tarjoavan Ohjaamon, josta löytyy apua myös ammatinvalintatilanteessa askarruttaviin kysymyksiin.

Lue lisää Nuoret kokevat paineita ammatinvalinnan edessä – Ohjaamosta apua ja tukea

Nuorisotyöviikko

Heippa lukijat tässä postauksessa haluan nostaa parrasvaloihin nuorisotyöviikon, jota vietitiin viime viikolla 7.-13.9.2020. Sen tarkoituksena oli nostaa valtakunnallisesti esille nuorisotyöntekijöiden, järjestöjen, kuntien ja seurakuntien tekemää arvokasta työtä nuorten hyväksi. Joka vuosi on eri teema.

Lue lisää Nuorisotyöviikko

Kultainen nuoruus

”Lapsena tuntenut murheita en, riemuja vain, kohdata sain. Siksi kai aika tuo onnellinen, säilyykin muistelmissain. Ei kultainen nuoruus,
jää unholaan.”

Millaisen murroksen nuoruus on kokenut sitten Olavi Virran vuonna 1962 levyttämän Kultainen nuoruus-kappaleen? Miksi osa nuorista voi huonommin tänä päivänä ja kuinka nuorten hyvinvointia voitaisiin kohentaa?

Tätä blogia ylläpitää kolme toisen vuoden sosionomiopiskelijaa, joita kiinnostaa tämän päivän nuorten hyvinvointi. Nostamme blogissamme esiin viikoittain ajankohtaisia nuoria koskettavia asioita ja pohdimme kuinka nuorten jaksamista ja hyvinvointia voisi tukea. Koemme tärkeäksi ennaltaehkäisevän työotteen ja matalankynnyksen avunsaannin mahdollisuuden, jotta nykypäivän nuoret saisivat kokea kultaisen nuoruuden.

Ota blogimme seurantaan ja kommentoi vapaasti tulevia postauksia, jos sinua kiinnostaa miten nuoret voivat!

Nuoruus somessa – uhka vai mahdollisuus

“Onneksi silloin ei ollut vielä internettiä, kun minä olin nuori.” Kuinka monta kertaa olen kuullutkaan tuon lauseen? Niin, aika monta. Olen ehkä itsekin lausahtanut tuon kalkkeutuneen huokauksen suustani. Mutta mitä se kertoo verkosta ja somesta, entä nuoruudesta, että osa kansasta pitää elämästään kirjoittamista nuorena ihmisenä someen jotenkin nolona tai jopa vaarallisena?

Lue lisää Nuoruus somessa – uhka vai mahdollisuus

Kasvukipuja-kirjoittajatiimistä

Olemme Laurea Tikkurilan sosionomiopiskelijoita. Jokainen meistä kirjoittaa vuorollaan blogitekstejä meitä kiinnostavista aiheista, mutta keskustelua käymme näistä aiheista kuitenkin yhdessä, sekä meillä on yhteinen projekti opintojaksoon liittyen, nuorten parissa.  

Aluksi voisimme hieman kertoa itsestämme lyhyesti.

Lue lisää Kasvukipuja-kirjoittajatiimistä

ILMASTOAHDISTUSTAKO?

Viime aikoina on paljon ollut esillä ilmastomuutokseen liittyvät asiat, on melkein mahdotonta, ettei tähän asiaan olisi jonkin kanavan kautta törmännyt. Ilmastonlämpeneminen on maailmalaajuinen kriisi, jolla on suuret vaikutukset luontoon ja ihmisiin ympärimaailmaa. Ilmastonmuutosta ei voi enää pysäyttää, mutta sitä voi hillitä. On tärkeää, että asia on pinnalla ja jokainen voi omilla valinnoillaan vaikuttaa tulevaan.

Lue lisää ILMASTOAHDISTUSTAKO?