Ohjaamo

Nuorten työttömyys.

Tuleva kirjoitukseni koskee nuoria. Nuorissa on tulevaisuus, sanotaan. Edesmennyt mummuni muistutti minua lukioon mennessäni, omalle tyylilleen napakasti ja huumorin säestämänä – ei sinun päälläsi lukiosta mitään hyötyä tule olemaan, hoitajaksi sinun pitäisi lukea itsesi ja mennä töihin. Mummu <3. Totta toinen puoli. En koe ylioppilaspapereistani olleen juurikaan mitään hyötyä elämäni aikana, paitsi tietysti lukiossa oppimani tärkeät Pavlovin teoria ja litosfäärilaatat. Lukio toi lähinnä itselleni lisäaikaa miettiä, mitä teen isona. Vähän vasemmalla kädellä vedetty koko komeus. Loppujen lopuksi

Nuorten työttömyys. Read More »

Nuoret kokevat paineita ammatinvalinnan edessä – Ohjaamosta apua ja tukea

1960-luvun nuoret olivat nykynuorten lailla isojen kysymysten edessä pohtiessaan tulevaisuuttaan oppivelvollisuuden jälkeen. Tämän päivän nuorilla on kuitenkin käytössään paljon moninaisempia mahdollisuuksia saada tukea tähän merkittävään taitoskohtaan, kuin 60-luvun nuorilla. Käsittelemme tämän viikkoisessa postauksessamme jatkona edelliseen aiheeseemme sitä, kuinka nuoret kokevat ammatinvalinnan ja nostamme tietoisuuteen nuorille palveluita tarjoavan Ohjaamon, josta löytyy apua myös ammatinvalintatilanteessa askarruttaviin kysymyksiin.

Nuoret kokevat paineita ammatinvalinnan edessä – Ohjaamosta apua ja tukea Read More »