Teksti: Mira Lehtilä, Anni Kangasmaa, Ida Plet, Joona Simenius
Kulkeminen ja siirtymät ovat iso osa arkeamme. Liikkumistapamme kehittyvät, muodostuvat sekä vaihtelevat elämän varrella. Kuitenkin järkevintä olisi totuttautua taloudellisesti järkevään ja kestävään liikkumisen muotoon, esimerkiksi autoilun sijasta.
Kävely ja pyöräily ovat sekä terveydellisistä että taloudellisista syistä järkevimmät liikkumisen muodot. Usein olemme valinneet työpaikan tai koulun mahdollisimman läheltä asuinpaikkaamme, jolloin siirtymät kodin, koulun ja/tai työpaikan välillä eivät ole mahdottoman pitkiä. Tämän kaltaisen lyhyemmän matkan olisi järkevintä tottua aina kulkemaan joko kävellen tai pyörällä.
Jos pakollisten siirtymien välimatka on pitkä, on järkevää pohtia joukkoliikenteen ja sähköpyöräilyn mahdollisuuksia. Joukkoliikenneyhtiöt tarjoavat usein opiskelija-alennuksia matkalipuistaan. Sähköpyörän hankintaan liittyvissä kuluissa suurin on pyörän ostaminen, jonka jälkeen kuluja kertyy säännöllisesti vuosihuolloista.
Edellä mainituista kulkemisen tavoista kävely sekä pyöräily (myös sähköpyörä), ovat terveyden ja ympäristön kannalta mainio valinta. Joukkoliikenteen käyttö auton sijasta on sekä talous että ympäristö huomioiden kannattavampaa.
Jos haluat perehtyä laajemmin aiheeseen, suosittelemme muun muassa seuraavia lähteitä:
- UKK-instituutti. 2020. Kävely on tehokasta liikuntaa ja monipuolinen terveyspommi. Viitattu 21.3.2025. Kävely on tehokasta liikuntaa ja monipuolinen terveyspommi – UKK-instituutti – Julkaisussa perehdytään tarkasti kävelyn fyysisiin sekä henkisiin terveyshyötyihin sekä jaetaan hyviä vinkkejä kävelyyn liittyen.
- Mela, H. & Mäkinen, J. 2019. Joukkoliikenteen edistämisessä konstit ovat monet. Viitattu 21.3.2025. Joukkoliikenteen edistämisessä konstit ovat monet – Kirjoituksessa perehdytään joukkoliikenteen käytön hyötyihin ympäristön näkökulmasta. Vertailukohteena on käytetty autoilua ja perusteltu joukkoliikenteen etuja autoiluun nähden.
- Fortum. 2025. Sähköpyörät. Viitattu 22.3.2025. Sähköpyörä – ympäristöystävällinen ja hauska tapa liikkua | Fortum – Monille sähköpyöräily on edelleen hieman tuntematon käsite. Tämä julkaisu käsittelee kuitenkin sähköpyöräilyä monipuolisesti eri näkökulmista ja mahdollisesti synnyttää lukijan mielenkiinnon sähköpyöräilyä kohtaan.
- Strandberg, T. & Pitkälä, K. 2011. Kävely jumppaa myös aivoja. Aikakauskirja Duodecim. Viitattu 21.3.2025. https://www.duodecimlehti.fi/duo99833 – Kirjoituksessa avataan kävelyn hyötyjä mielen ja aivojen kehityksen jalkojen lihaksiin.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!