Asunto ensin -malli

Asunto ensin on asunnottomuustyön malli, jonka keskeinen periaate on hankkia asunnottomalle koti jo ennen muita tukitoimia. Tämän näkemyksen mukaan, muiden ongelmien ratkaiseminen ei ole edellytys asunnon hankkimiselle. Asunto ensin -malli on poikkeuksellinen verrattuna perinteiseen asunnottomuustyöhön, sillä yleisesti pyritään keskittymään asunnottoman tukemiseen “asutuskelpoiseksi” ennen kuin asuntoa tarjotaan.

Monet asunnottomuuspalveluista, kuten portaittainen asumisjärjestelmä vaativat asunnottomalta raittiutta, hoitoihin sitoutumista sekä itsenäisten elämäntaitojen opettelua ennen kuin asunto voidaan hankkia. Portaittaisen mallin haasteena on huomattu olevan palveluiden käyttäjien jumiutuminen järjestelmään. Riittävän suuria askeleita, joita vaaditaan tasolta toiselle siirtymisessä ei kyetä ottamaan, sillä säännöt ovat tiukkoja ja alkoholin tai huumeiden täyskieltoon ei pystytä sitoutumaan. Asunto ensin -periaatteessa ajatellaan kuitenkin päinvastoin ja siksi asunnon mahdollistaminen asunnottomalle ennen tukitoimia helpottaa muiden, kuten sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien ratkaisemista.

Asunto ensin -mallissa on neljä kekskeistä periaatetta, joita pyritään toteuttamaan prosessin eri vaiheissa:

  • itsenäisen asumisen mahdollistaminen
  • valinnanvapaus ja vaikuttamismahdollisuudet
  • kuntoutuminen ja voimaantuminen
  • yhteiskuntaan ja yhteisöihin integroituminen

Tutkimusten mukaan suurin osa asunnottomista ihmisistä, jotka ovat asutettu Asunto ensin -mallin mukaan, ovat päässeet pois asunnottomuudesta ja asumisesta on tullut pysyvää. Kun asunnotonta on tuettu sopivissa määrin, on havaittu, että tyytyväisyys omaan elämään on parantunut huomattavasti. Vaikka asunto ensin -mallin mukaan toimien ollaan päästy hyviin tuloksiin, uskon, ettei prosessi asunnottomasta ole tämänkään mallin mukaan helppo. Joskus voi olla vaikeaa tunnistaa oman toiminnan ongelma kohdat ja siksi onkin tärkeää saada tukea jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi alkoholiongelmaan tai rahankäyttöön, jotta asuminen jää pysyväksi.

Lähteet: https://asuntoensin.fi/

Jätä kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *