International week at SRH University Heidelberg 7.-11.10.2019, Matias Pousi

Olen kolmannen vuoden fysioterapeuttiopiskelija Matias Laurea-ammattikorkeakoulusta Otaniemen toimipisteestä. Lähdin opiskelukaverini innoittamana Heidelbergiin, Saksaan osallistuakseni paikallisen SRH Universityn järjestämään kymmenenteen kansainväliseen viikkoon. Lähtöpäätökseen vaikuttivat useat tekijät. Ensinnäkin opiskeluaika on todella hedelmällistä aikaa päästä tutustumaan eri maista tuleviin ihmisiin ja eri kulttuureihin sekä esimerkiksi eri maiden käytäntöihin toteuttaa koulutusta. Heidelberg vaikutti viehättävältä kohteelta, minkä lisäksi ajatuksissa oli päästä elvyttämään lukioaikana hankittua kohtalaista saksan kielen osaamista.

Lue lisää International week at SRH University Heidelberg 7.-11.10.2019, Matias Pousi

Markus Kuusela, Kansainvälinen viikko Heidelberg 7-11.10.2019

Opiskelen Laurean ammattikorkeakoulussa Otaniemen kampuksella fysioterapiaa. Tällä hetkellä minulla on kolmas opintovuosi menossa. Lähdin Heidelbergin kansainväliselle viikolle, koska olen aina pitänyt kansainvälistymistä tärkeänä ja osana tulevaisuutta. Kansainvälisyys on näkynyt opinnoissani myös Erasmus vaihto-ohjelmaan osallistumalla. Opiskelin kevätlukukauden 2019 Madridissa San Pablo C.E.U yliopistolla.

Lue lisää Markus Kuusela, Kansainvälinen viikko Heidelberg 7-11.10.2019

Heidelberg International Week

Minä olen Jesse Matias Kivi alun perin Espoosta tällä hetkellä asun Helsingissä. Olen 23-vuotias ja opiskelen Laureassa liiketaloutta ja erikoistun myyntiin ja markkinointiin. Olen opiskellut kohta kaksi vuotta Laureassa ja opiskelen Leppävaaran kampuksella. Olen urheilua harrastava mies ja tällä hetkellä harrastan jääkiekkoa ja käyn kuntosalilla.

Lue lisää Heidelberg International Week

SRH-Heidelberg International Week, Taina Miettinen

Opiskelen liiketaloutta ensimmäistä lukuvuotta Laurea-ammattikorkeakoulun Leppävaaran kampuksella. Osallistuin Laurean edustajana SRH-Heidelberg korkeakoulun järjestämälle kansainväliselle viikolle 6. -10.10.2019 opiskelutoverini innostamana. Kokoonnuimme pääkaupunkiseudun korkeakouluista lähtijöiden kanssa ennen matkaa Otaniemen kampuksella. Ilmoittautuessani vähän epäröin, miten sopeudun joukkoon, mutta tapaamani opiskelijat olivat kaikki mahtavia ja todella kannustavia. Lähdin siis jotakuinkin luottavaisin mielin matkaan.

Lue lisää SRH-Heidelberg International Week, Taina Miettinen

Mahdollisuus, jota ei kannata jättää väliin – opiskelijoiden kokemuksia kansainvälisestä viikosta

Laurean opiskelijat osallistuivat SRH University Heidelberg -korkeakoulun järjestämälle kansainväliselle viikolle 6.-10.10.2019 Saksan Heidelbergissä. Matkalle lähti neljä tradenomi- ja kaksi fysioterapiaopiskelijaa lehtori Tomas Illmanin johdolla.

Lue lisää Mahdollisuus, jota ei kannata jättää väliin – opiskelijoiden kokemuksia kansainvälisestä viikosta