Törmäsin muutama päivä sitten väestöliiton bogi tekstiin, joka kertoi nuorten chatista, jossa nuorille järjestetään seksuaalineuvontaa. On aivan mahtavaa, että tällaisia chat mahdollisuuksia on tänä päivänä olemassa. Teksti nimittäin kuljetti minut välittömästi takaisin jonnekin omaan nuoruuteni. Tällaista mahdollisuutta ei ollut omassa nuoruudessani tai jos oli en siitä ikinä saanut tietää. Silloin tuntui, että monet asiat jäivät vain arvauksien ja sen varaan mitä joku kaveri oli jostain joskus kuullut.
Aloinkin mielenkiinnosta tutkimaan minkälaisena nuorten seksuaalisuuskasvatus näyttäytyy nykypäivänä ja innostuin samalla myös muistelemaan muutaman ystäväni kanssa omia seksuaalisuuskasvatuskokemuksiamme.
Päällimmäisenä 90-luvun nuorisoon kuuluvien ystävieni kanssa seksuaalikasvatuksesta puhuessa heille nousi mieleen muistoja siitä, kuinka terveydenhoitaja yhdellä oppitunnilla hieman punastellen laittoi kondomia kurkulle ja jätti kondomeita korillisen luokan eteen opettajanpöydän kulmalle. Ei niitä sieltä kukaan kehdannut hakea. En muista itse myöskään, että seksuaalikasvatus olisi ollut kovinkaan iso osa opetustamme. Muistelimme ystävieni kanssa yhdessä myös, kuinka lukiossammekin käytiin läpi seksuaalisuutta vain noin yhden oppitunnin verran. Silloin meillä terveystiedon tunnille ilmestyi terveydenhoitaja. Tunnilla mentiin muun muassa seksitauti leikkiä. Leikin idea on ehkä vuosien saatossa minulta hieman hämärtynyt, mutta näin minä leikin mielessäni muistan. Yhden piti olla klamydia. Kukaan ei tiennyt kuka klamydia oli. Sitten kuljettiin luokassa ja käteltiin. Yhtäkkiä klamydia oli kaikilla. Sitten opettaja vielä muistutti, ettei toisen puutarhaan saa mennä ilman kumisaappaita ja jakoi kaikille kondomeja isot kouralliset. Hän kertoi myös hyvin avoimesti omasta seksuaalisuudestaan ja esitteli oman kondomi repertuaarinsa. Olin jokseenkin hämmentynyt tunnin päätyttyä. Tunti ehdottomasti nauratti ja oli erilainen kuin mikään aikaisempi seksuaalisuuteen liittyvä oppituntini, mutta jäi se ehkä silti hieman hämmentäväksi. Käteen jäi vain ”klamydia ja kondomi paketti”. Toki terveydenhoitaja kysyi tunnin lopussa vielä, että onko jollain kysyttävää. No varmasti oli. Ei kukaan silti viitannut. Sitä olisi pitänyt jotenkin anonyymisti saada kysyä. Harmi, ettei siihen aikaan ollut olemassa chatteja. Ei nuori välttämättä nimittäin kehtaa kaikkien kuullen kysyä asioita, jotka häntä nolottaa. Ja nuorena sitä nolottaa monikin asia.
Kumpikin ystävistäni myös muisteli, että peruskoulussa ei opetettu mitään esimerkiksi tunne- ja turvataidoista, ja koulun seksuaalikasvatus painottui lähinnä ehkäisyyn, sekä ihmisen anatomiaan. Äkkiseltään siis vaikuttaa, että 90-luvun lapsilla seksuaalikasvatus on ollut varsin vähäistä ja siihen aikaan nuorten seksuaalisuuden ymmärtäminen on ollut pitkälti riippuvaista nuoren omista ystävistä ja perheestä.
Uudessa perusopetuksen opetussuunnitelmassa ilokseni kuitenkin mainitaan terveystiedon opetussisällön painottuvan terveyden eri osa-alueiden kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen terveyden edistämisen ja sairauksien ehkäisyn näkökulmasta. Opetussuunnitelmassa painotetaan, että kasvun ja kehityksen osa-alueilla tulee painopisteen olla etenkin identiteetin, minäkuvan ja itsetuntemuksen rakentumisessa sekä seksuaalisessa kehittymisessä, huolenpidossa sekä itsensä arvostamisessa ja turvataidoissa. Opetuksessa terveystietoon on myös sisällytetty seksuaaliopetusta ja kouluterveydenhuollon toimintaa. Koulujen opetuksessa otetaan myös huomioon seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-identiteetti ja sukupuolen ilmaisun moninaisuus sekä monikulttuurinen yhteiskuntamme. Koulujen seksuaaliopetukseen sisältyy myös seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan tunnistaminen ja sen ehkäiseminen. Kouluista tehdään turvallisia ympäristöjä, joissa kukaan ei altistu häirinnälle tai väkivallalle. (Opetushallitus, 2014.)
On todella mahtavaa huomata, että seksuaalisuuskasvatus on tuotu tänä päivänä osaksi opetusta ja todella toivon, että se myös toteutuu kouluissa käytännössä.
Seksuaalikasvatuksen nimittäin kuuluu alkaa jo varhain lapsuudessa. Lapset alkavat kehittämään mielikuvia ihmiskehosta, intiimeistä suhteista ja seksuaalisuudesta jo hyvin nuorena. Vaikka vastuu seksuaalikasvatuksesta on myös osittain lasten kodeissa, tulee mielestäni virallisen lasten ja nuorten seksuaalikasvatuksen tapahtua kuitenkin varhaiskasvatuksessa ja kouluissa, sillä se on loistava väylä tavoittaa koko oppivelvollisuus väestö ja taata näin kaikille nuorille tasavertainen seksuaalikasvatus. Seksuaalikasvatuksen tulee nimittäin olla lasten oikeus!
Lähteet:
Opetushallitus. 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Viitattu 2.5.2020.
Väestöliitonblogi. 2019. Seksi, penis ja suojaikäraja – nuoret kysyvät chatissa. Viitattu 3.5.2020
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Kiitos kun otit aiheen esiin!
Kuten mainitsit kirjoituksessasi, oikeus tietoon seksuaalisuudesta on yksi seksuaalioikeuksista, ja sen tulee toteutua iästä, sukupuolesta, ihonväristä, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolen kokemuksesta ja terveydentilasta riippumatta.
Seksuaalikasvatus on todella murroksessa, ja toivonkin että lisääntymisterveyden ympäriltä siirryttäisiin seksuaaliterveyden teemojen suuntaan, ja autettaisiin lapsia ja nuoria hahmottamaan seksuaalisuus koko laajuudessaan luonnollisena osana ihmisyyttä. Tällöin seksipuhe voisi hiljalleen kehittyä valistamissävytteisestä terveysnäkökulmasta kohti positiivista ja nautintokeskeistä puhetta. Tulevana seksologian asiantuntijana aion tehdä osani tämän muutoksen eteen.
Seksuaalikasvatuksen ja seksipositiivisuuden lisäämisestä kuulee usein vasta-argumentteja, joissa vedotaan seksielämän aloittamisen aikaistumiseen ja teiniraskauksien lisääntymiseen seksuaalikasvatuksen myötä. Tutkimusten mukaan vaikutus on kuitenkin juuri päinvastainen. Seksuaalisuuteen ja seksiin positiivisesti suhtautuva nuori tuntee rajansa paremmin ja suhtautuu kunnioittavasti omaan kehoonsa.
Varsinaisen seksuaalikasvatuksen lisäksi malli seksipositiivisuuteen tulee myös ympäristöstä. Niin kauan, kun seksuaalikasvatusta tekevä aikuinen ei ole sinut oman seksuaalisuutensa kanssa, on hänen vaikeaa puhua lapsille ja nuorille seksistä ja seksuaalisuudesta. Itse muistan kouluaikojen seksuaalikasvatus-tuntien ilmapiirin ollen lähes poikkeuksetta vaivaantunut ja väkinäinen. Ja kuinka positiivista kuvaa seksistä ja seksuaalisuudesta antaa henkilö, joka kiertelee, kaartelee ja kiemurtelee lapsen tai nuoren pyytäessä tarkennusta mieltänsä askarruttavaan kysymykseen? Eipä kovin.
Hei!
Hyvä ja tärkeä aihe. Meinasin pudota tuolilta lukiessani lukioajan kokemustasi! Tavallaanhan lähestymistapa oli mukavan rento ja nuorille sopiva, mutta kuten mainitsit, olisi heränneiden kysymysten esittämiselle pitänyt olla myös keino (esimerkiksi nimettömät laput, joihin terveydenhoitaja olisi vastannut).
Opetussuunnitelmaan liittyen, nuorten kanssa käytyjen keskustelujen sekä itse todistamieni tilanteiden pohjalta, koululaitos tuntuu olevan kovinkin hitaasti mukautuva ja ikävä kyllä myös osalla henkilökunnasta on vielä voimakkaita asenteita seksuaalikasvatukseen liittyen. Esimerkkinä opettajat, jotka eivät suostu, syystä taikka toisesta, kutsumaan transnuorta toivomallaan omaan identiteettiin sopivalla nimellä. Toki virallinen “ristimänimi” lukee nimilistoissa, mutta nuoren toivoman nimen käyttö vahvistaa identiteettiä ja tekee nuoren näkyväksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Toisena esimerkkinä opettajat, jotka kyseenalaistavat erilaisten sateenkaarilippujen esilläolon, tai unisex vessan, tarpeellisuuden. Osa on jopa pohtinut lippujen ja wc:n antavan nuorille “väärän kuvan”, vaikka todellisuudessa niiden tarkoitus on viestiä hyväksyntää ja lisätä jokaiselle tervetullutta oloa. Ne ovat myös toimineet mainiona keskustelun herättelijänä nuorten keskuudessa ja sen myötä ajatusten jakamisen väylänä.
Edellämainitun kaltaiset esimerkit voivat olla erittäin vahingollisia nuorille, joilla on muutoinkin paljon pohdittavaa omaan itseen liittyen. Ne kielivät mielestäni myös ymmärryksen lisäämisen ja lisäkoulutuksen tarpeellisuudesta liittyen sukupuolen ja seksuaalisuuden monimuotoisuuteen.
Hienoa, että opetussuunnitelmasta maininta ja ohjenuorat löytyvät, mutta toteutukseen tulisi mielestäni kiinnittää huomiota.
Todella tärkeä aihe kaikenpuolin! Olen yksi niistä onnekkaista, jolle on kerrottu kädestä pitäen kotona, mitä on seksi ja miten suojaudutaan taudeilta ja ei-toivotulta raskaudelta. Perheessäni ollaan muutenkin oltu aina todella avoimia seksin suhteen.
Tiedän kuitenkin liian monta ihmistä, joilla ei ollut yhtä helppoa käydä näitä keskusteluja kotona ja siksi koen tämän todella tärkeäksi. Nuorena kaikki tämä on niin uutta, pelottavaa ja jännittävää ja sen takia on todella tärkeätä puhua näistä. Todella mielenkiintoinen ja hyvä teksti!