Käsillä olevaa tilannetta sen enempää kommentoimatta, päätin pohtia sen aiheuttamaa ajankohtaista aihetta. Monen arki on muuttunut lyhyessä ajassa ja tekemisiämme on rajattu isoin ottein. Suositukset kotona oleiluun, harrastusten ja koulujen taukoon sekä etätöihin, ovat johtaneet joko yksinoloon tai jatkuvaan perheen kanssa yhdessäoloon. Tilanne on ennen näkemätön ja erikoinen, mutta itse lapsettomana, suhteellisen tasapainoisen puolison kanssa elävänä ja jo valmiiksi köyhänä opiskelijana, uskon selviäväni helpolla.
Itse lapsettomana, suhteellisen tasapainoisen puolison kanssa elävänä ja jo valmiiksi köyhänä opiskelijana, uskon selviäväni helpolla.
Yksinäisyyden vakavista haitoista on puhuttu paljon ja pitkään, mutta itseäni alkoi kiinnostaa toinen ääripää. Miten vaikuttaa jatkuva yhdessäolo perheen kanssa, kun kaikki harrastukset ja muut sosiaaliset kontaktit on rajattu minimiin? Aihe ei ollutkaan niin yksinkertainen ja tietoa liiallisesta perheen kanssa yhdessäolosta löytyi vähän.
Parisuhteessa elävien liiallisesta yhdessäolosta löytyi enemmän tietoa. Väestöliiton sivuilla muun muassa korostettiin oman henkilökohtaisen tilan tärkeyttä ja sopivaa erillisyyttä. Parisuhteessa on usein vaiheita, jolloin kumppanit etsivät oman tilan ja yhteiselon tasapainoa, monesti hieman kipuillenkin. Puolisoiden omaan tilaan lukeutuvat esimerkiksi ystävät ja harrastukset. Työ on myös useilla yksi suuren siivun arjesta haukkaava tekijä. Taitoa ja tahtoa pitää löytyä, jotta nämä kaikki tärkeät asiat asettuvat tasapainoon. Lapset vielä lisättynä tähän vaakakuppiin, alkaakin olla jo tekemistä.
Mitäs sitten tapahtuu, kun ennalta määrittelemättömäksi ajaksi laitetaan jäähylle? Niin ystävät, harrastukset, työt ja koulukin. Tai hetkinen, laitetaanpa rakkaat perheenjäsenet saman katon alle hoitamaan työ- ja opintovelvollisuuksiaan. Perhepalaveri taitaa olla paikallaan useissa kodeissa.
Joulu oli toinen mielenkiintoinen näkökulma, joka selkeästi yhdistetään yliannostukseen perhe-elämää
Joulu oli toinen mielenkiintoinen näkökulma, joka ilmeni liiallisesta yhdessäolosta googlailtuani. Selkeästi joulu yhdistetään yliannostukseen perhe-elämää, joka pitää varmasti paikkansa. Jouluna ollaan tiiviisti yhdessä perheenä, kaupat ovat kiinni ja kylänraitti hiljainen. Rakastan perhettäni, joulunaikaa ja jouluaattoa, mutta siihen tulee stoppi. Jo joulupäivänä olisin valmis palaamaan arkeen ja näkemään perhettäni normaaliin tapaan, muutaman tunnin annoksina, kerran viikkoon. Ajatellessani itseäni karanteeniin kahdeksi viikoksi ydinperheeni (tai kenen tahansa muunkin) kanssa, voin jo sieluni silmin nähdä tuon sirkuksen. Toisaalta ei tämänhetkinen tilanne ole sen lohdullisempi, sillä nyt välttelen vanhempieni tapaamista suositusten mukaisesti.
Olisi mielenkiintoista kuulla onko teillä oman ajan ja perhe-elämän välillä tasapainotteleva vaakakuppi kellahtanut kumoon?
Jaksamista kaikille, yksin- tai yhdessäoloon!
-Mariina
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus, kiitos! 😊
Olen perheestä, jossa teemme perheen kesken paljon asioita ja yhdessä tekeminen on vain lisääntynyt siskoni lapsien synnyttyä. Lomilla olen siskoni, hänen miehensä ja kahden lapsen kanssa useamman viikon. Lapset ovat nyt 2- ja 4- vuotiaita eli varsinaisesta lomasta ei voi puhua! Jokainen voi kuvitella sen jatkuvan metelin määrän ja yksityisyyden tippumisen nollaan. Silti nautin siitä yhdessä olosta, koska minulla ei ole sitä koko aikaa ja jatkuvasti. Niin ihanaa kuin ”kommuuni -elämä” siellä onkin, kyllä sitä kotiin tullessa istuu sohvalle ja huoahtaa.
Ymmärrän siis täysin niitä perheitä, joilla on nyt kädet täynnä, kun lapsia ei voi viedä päiväkotiin ja töitäkin pitäisi tehdä samalla. Pystyn puhua siskoni kanssa videopuhelua noin kaksi minuuttia, kunnes meteli yltyy korvia huumaavaksi. Ymmärrän Facebookin feedissä päivitykset, joissa kerrotaan perheeseen tulleen kolmas vanhempi, Netflix. Tule hiljaisuus edes hetkeksi!
Olen asunut yksin viimeisen vuoden. Olen tuoreessa suhteessa ja sovimme, että olemme ennemmin yhdessä kuin yksin eristäytyneinä. Tässä vaiheessa haluaakin olla toisen kanssa jatkuvasti, mikä tuuri ja ajoitus! Emme nähneet vaihtoehtona, että flunssaoireiden puhjettua olisimme matkustaneet toistemme luo.
Menen töihin seuraavan kerran töihin toukokuun puolivälissä eli ilman tätä järjestelyä olisin ollut siihen mennessä kotona kaksi kuukautta. Ilman tätä järjestelyä, minusta ei olisi ollut mitään jäljellä. Olen ainakin itselleni todistanut, että on pienempi paha menettää omaa aikaa kuin olla yksin. Aion seuraavallakin lomalla mennä useammaksi viikoksi siskoni perheen luo ja lupaan nauttia siitä kaikesta! 😊
Anteeksi, tuli vähän pitkä kirjoitus. Eristyksessä on aikaa kirjoitella! 😀
Kiitos kommentista! Tässä ajassa tosiaan on yhtä monta puolta kuin on kansalaisiakin, osa yksinään, osalla kokonainen sirkus olohuoneessa! 😀 Tuota pohdin itsekin, että tämä aika on otollinen alkuhuumavaiheessa oleville pareille! Mikäs sen parempaa, kuin hyvällä omallatunnolla viettää aikaa toisen kanssa nyt, kun melkein kaikki muu tekeminen ja näkeminen on rajattua. Ihanaa kevättä ja nauttikkaa yhdessäolosta täysin rinnoin!
Olipa hyvä teksti!
Itselläni on tullut vietettyä kumppanin kanssa paljon aikaa pienessä kaksiossa, kun molempien työt ovat siirtyneet etätöiksi. Pari riitaa ollaan siivoamisesta saatu aikaan, mutta muuten päivät sujuvat hyvin. Meillä tietenkin kotona ihana rauhallista, kun ei ole lapsia, vain me kaksi. Perheelle ja ystäville soittelen päivittäin!
Moikka! Teillä aika samankaltainen tilanne kuin itselläni, tosin puoliso on töissä tilanteesta huolimatta ihan normaalisti. Aika rauhallinen tunnelma täälläkin kun ei lapsiakaan ole. Välillä täytyy keskittyä, ettei tylsyyksissään keksi turhia riidanaiheita, mutta mukavan tasaisesti täälläkin on mennyt. Huippua aikaa puuhastella omia juttuja kotosalla ja ulkoilla!
Olipa ihanan ajankohtainen kirjoitus.
Oikein hävettää myöntää, mutta itsestä ei välillä tunnu siltä että olisikaan mikään erikoisaika. Työskentelen päiväkodissa, ja töihin on nyt mentävä vaikka tuntuu että koko muu naapurusto jää kotiin. Tietenkin ryhmässä on vähemmän lapsia paikalla, mutta niin meillä saatetaan vuororyhmässä olla välillä tavallisinakin aikoina vain kolmen tai neljän lapsen kanssa.
Teen vapaaehtoistyötä löytöeläinten parissa, ja sinnekin on mentävä pandemiasta huolimatta. Toki käyn siellä harvemmin kuin normaalisti, mutta silti minulla on eläinten hoitovuoro noin kerran-kahdesti viikossa, eli pääsen silloinkin ulos kotoa.
Mitään ryhmäliikuntaa tai muuta en ole koskaan harrastanut, asun aivan metsän vieressä, ja sieltähän ne pururadat löytyy vieläkin. Ompelukone on makuuhuoneen nurkassa, ja kankaita saa tilattua netistä, ei siis vaikutusta harrastuksiin. Kaupassa tulee toki käytyä harvemmin kuin normaalisti, ihan hyvä asia sekin, tuleepahan vähän suunniteltua ostoksia.
Kotoa löytyy mies ja teini, jotka ovat nyt kotona etähommissa. Oman vuorotyön vuoksi en kuitenkaan osaa pitää heidän kotonaoloaan ihmeellisenä. Teini istuu tietokoneella niinkuin tekisi muutenkin, ja lähtee äidin kanssa lenkille kun vähän aikaa marmatan.
Ainut muutos mikä on tapahtunut, on se että sukulaisia ja tuttuja ei tule tavattua. Äitini asuu viereisessä talossa, ja yksi päivä huudeltiin ikkunoista asiamme. Toisena päivänä juotiin kahvit pihalla, kahden metrin etäisyydellä toki.
Ja hei, nyt kun tätä kirjoitin, tajusin etten ole tehnyt ruokaa pariin viikkoon, vaan se on ollut aina valmiina. Jotain hyötyä siis miehen kotonaolosta. En siis voi pahemmin valittaa.
Moi Sanna!
Arvasin heti tuosta puuhan määrästä ja löytöeläinten vapaaehtoistyöstä kuka siellä kirjoittelee ;). Välillä käy kateeksi teitä, jotka ovat “arjessa kiinni” tilanteesta huolimatta, mutta toisaalta olen kyllä kiitollinen, että saan itse päättää ihmiskontaktini tällä hetkellä , vaikka tylsää onkin.
Käsityöt on ihana harrastus ja tämä onkin oiva aika käyttää luovuutta. Itse piirrän, maalaan ja juuri kaivoin makramee nyörit kaapin perältä. Lisäksi olen leiponut (ja herkutellut tietenkin) luvattoman paljon!
Ihanaa kun pystyt äitisi kanssa kuitenkin olemaan hyvin tekemisissä ja keksinyt keinot kommukointiin 😀 . Itse myös kävin turvavälilenkillä parin ystävän kanssa viikonloppuna, halailut jäivät välistä, mutta voi kun piristi mieltä nähdä heitä!
Ihanaa kevättä sinulle ja perheellesi! 🙂
Hyvä kirjoitus!
Yksinäisyys aihetta täytyisi enemmän tuoda jouluisin ilmi myös! Yksinäisyys piiloutuu helposti ja sitä on vaikea löytää.
Oho, kommentti lähti liian ajoissa!
Itse olen myös pohtinut tuota toista puolta, joka on se todellinen sirkus. Itse en voi kuin vain kuvitella miten raskasta on tällä hetkellä kirjaimellisesti suorittaa omat työt ja samalla katsoa wilma, sähköposti, skype, teams, tehdä ruokaa ja kaikkea. Kuulostaa aivan mahdottomalta.
Moi Riikka!
Täytyy myöntää, että vaikka tylsää onkin ollut, olen kieltämättä kiitollinen, ettei itsellä lapsia vielä ole. Monille tämä aika on kaikkea muuta kuin tylsää ja haastavaa varmasti ihan “perusperheillekin”. Lisäksi huolettaa lapset, joille koti ei ole turvapaikka tai joiden vanhempien voimavarat ovat rajalliset ihan tavallisessakin arjessa. Täytyy itseäkin välillä palautella maanpinnalle, kuinka hyvin omat asiat on. Voi että kun tämä jo pian loppuisi!
Tsemppiä ja ihanaa kevättä! 🙂
Kiitos postauksesta Mariina! Perheeni tasapainoilee samojen asioiden kanssa, kuten koko Suomi ja maailma. Arki on muuttunut, koska arjen kannattelevat rakenteet ja sisältö on muuttunut kokonaan tai osittain. Itseäni on auttanut positiivisen ajattelun tietoinen lisääminen, eli hyvän löytäminen ihan pienistä asioista. Olen itse kotona lasten kanssa ja puoliso töissä. Välillä olen itse huomannut ottavani uhrautuvan asenteen ” minä täällä kotona vaan hoidan kaiken, lapset ja kodin, koirat, kissat, pyykit,tiskit jne”. Tämän olen tulkinnut omaksi stressireaktioksi tästä poikkeustilanteesta. Vaikka kotona oleminen on tavallaan mukavaa, on minusta ihan okei sanoa, että tänään ei vaan jaksa tätä. Ja mahdolliset paineet, jotka ulkopuolelta tulevat ovat toinen juttu. Kotona pitäisi nyt raivata tavaraa, istuttaa kasvimaa, pestä ikkunoita, nikkaroida ja retkeillä. Täytyy myöntää, niin ihania kun lapseni ovatkin, on arjesta kaukana sopuisasti yhdessä leikkivät lapset ja äiti joka jaksaa joka päivä leipoa pullaa. Olenkin ollut itselleni armollinen ja laskenut rimaa aika lailla. Voisiko lounas olla tänään vähän myöhemmin? Tiskitkään eivät karkaa tasolta. Mitä jos sadepäivän ainoa varsinainen tekeminen onkin kuivakakun leipominen? Poikkeusaika onkin tuonut oivalluksia siitä, ettei joka päivä tarvitse suorittaa täysillä ja se jos jokin on mahtavaa. Sitä sitten iloitsee niistä tempperamenttisista lapsistaankin erilailla kun ei hössötä tiskien ja pyykkien kimpussa koko päivää. Ja elää sitä ihan oman näköistä elämää.
Aurinkoa kevääseen sinulle!
Moi Heini!
Kiva kuulla, että olet pystynyt ajattelmaan positiivisesti! Itse olen myös huomannut, että välillä täytyy ihan tietoisesti itseään muistuttaa, kuinka hyvin asiat itselläni ovat. Turhautumisen hetkiä tulee, kun haluaisin tehdä yksinkertaisesti kaikkea hauskaa, mennä kahville, syömään ja elokuviin, kuntosalille ja jumppaan, töihin tai kaveriporukalla kaupungille. Onneksi kotonakin keksii puuhaa, kun käyttää hieman luovuutta ja välillä ei nimenomaan tarvitse tehdä mitään! Ihanaa, että olet onnistunut laskemaan rimaa poikkeuksellisessa arjessa ja olemaan itsellesi ja perheellesi armollinen :).
Juttelin juuri ystävän kanssa, joka asuu Teneriffalla ja on ollut karanteenissa kuudetta viikkoa vanhempiensa kanssa 30 neliömetrin kokoisessa asunnossa. Ulkoilu on rajattu täysin ja terassi on ainoa paikka jossa haukata happea. Sain ainakin hieman mittasuhteita oman arkeni “kurjuuteen” tätä pohtiessani. Voi, kuinka kiitollinen olen että saadaan täällä Suomessa ulkoilla ja nauttia raikkaasta ilmasta!
Mukavaa kevään jatkoa sinulle!