Yksin, kaksin, yhdessä

Olemme 4 neidin tiimi, jotka opiskelevat toista vuotta sosiaali-, terveys- ja liikunta- alan ammattikorkeakoulututkintoa. Blogimme toteutetaan osana sosiaalialan lainsäädännön, palvelujärjestelmän sekä sosiaalialan vaikuttamistyön kurssia. Yksin, kaksin, yhdessä blogi käsittelee ajankohtaisia aiheita, jotka nousevat esiin menneisyydestä tai ovat osa tätä päivää tai mahdollisesti tulevaisuutta.

Tulevina sosionomeina olemme kiinnostuneita ihmisten hyvinvointiin liittyvistä tekijöistä sekä yhteiskuntamme tilanteesta ja siinä esiintyvien muutosten tarpeista sekä näiden etenemisestä. Tiimin sisäisesti meitä yhdistää usko tulevaan, yhteys luontoon ja taito löytää ympäriltä hyvää. Yksilöinä jokaiselta meistä löytyy omat vahvuutemme, Mirka vaikuttaa sukupuoli- sekä kulttuurisensitiivisillä tiedoilla ja taidoilla, Mariina oivaltaa ihmismielen saloja ja luo mielen taideteoksia, Anni tutkii kiehtovaa menneisyyttä herättäen tarinat henkiin ja Ida nostaa pohdintoihin päivän ilmiöitä sekä luo yhteisöllisyyden kokemuksia.  

Aiheet nousevat viikoittain blogissamme esille, joten tervetuloa kuulolle ja pohtimaan asioita kanssamme. Muista, että sinunkin sanasi on arvokas.

-Anni, Ida, Mariina & Mirka

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi