Moni on varmasti törmännyt syksyn aikana moniin artikkeleihin ja uutisiin, jotka käsittelevät koulukiusaamista ja kouluissa tapahtuneita väkivallan tekoja. Onko tämä ilmiö uusi? Miksi joku kiusaa? Mitä apua koulut saavat tilanteiden selvittämiseen? Kuka on vastuussa? Otin tehtäväkseni lukea hiljattain julkaistuja artikkeleita ja yrittää saada vastauksia edellä mainittuihin kysymyksiin.
Mieli Suomen Mielenterveys Ry:n mukaan kiusaaminen voi olla fyysistä väkivaltaa, nimittelyä, manipulointia ja kaveriporukasta eristämistä. Nykyään suuri osa kiusaamisesta tapahtuu myös sosiaalisen median eri alustoilla esimerkiksi julkaisemalla ja jakamalla ei toivottuja kuvia kiusatusta. Kiusatuksi joutuu usein tavallista empaattisempia ja ystävällisempiä nuoria ja lapsia. Useimmissa tapauksissa kiusaamisen syynä pidetään kiusaajan halua päteä ja korostaa itseään tai kiusaajan tarvetta purkaa omaa pahaa oloaan. Voidaanko siis ajatella, että suuressa osassa kiusaamistapauksista ei ole kyse kiusatusta, vaan kiusaajasta itsestään ja hänen avunhuudostansa?
Opettaja Tommi Kinnunen, terapeutti ja kirjailija Anja Snellman sekä rehtorina työskentelevä Jyrki Auronen pitävät kiusaamista liian lievänä sanana ja usein rikoksen tunnusmerkit täyttävät tapaukset käsitellään ”vain” kiusaamisena. Snellman toteaa HS:n artikkelissa, että on väärin puhua kiusaamisesta, kun kyse on oikeasti väkivallasta ja pahoinpitelystä. Auronen kertoo YLE:n artikkelissa, ettei itse käytä termiä koulukiusaaminen, koska kiusaaminen harvoin rajoittuu pelkästään kouluun. Kinnunen kirjoittaa kolumnissaan, että liian usein oletetaan koulujen opettajien osaavan ja pystyvän puuttumaan kiusaamiseen tarvittavalla taidolla koulutettujen ammattilaisten sijaan.
”Niin kauan kuin lapsella ja nuorella on velvollisuus käydä koulua, kuuluu jokaiselle heistä myös oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen.” Tommi Kinnunen, kolumnissaan 4.10.2020.
Etelä-Karjalassa on otettu käyttöön napakka toimintamalli kiusaamisen ja väkivallan ehkäisemiseksi. Toimintamallin muodostamisessa on ollut mukana koulujen, poliisin, sosiaali- ja terveyspiirin sekä kuntien edustajia. Toimintamallin mukaan selkeästi lainvastaiset teot siirretään suoraan esimerkiksi poliisin tai sosiaaliviranomaisten käsiteltäviksi sekä yhteystyötä poliisin, koulujen ja sosiaali- ja terveyspiirin kanssa tehdään tiiviimmin ja herkemmin, kuin aikaisemmin. Opettajia on ohjeistettu olemaan herkästi yhteydessä poliisiin, mikäli ei ole täysin selvää tuleeko poliisin puuttua tapahtuneeseen. Käytännössä Etelä-Karjalan malli toimii näin: jos alle 15-vuotias lapsi tekee koulussa lainvastaisen teon, asiasta tehdään rikosilmoitus. Tekijä ohjataan Vintiö-ryhmään, jossa on tekijän ja uhrin lisäksi mukana keskustelemassa molempien huoltajat, poliisi sekä nuorten oikeusedustaja. Vintiö-toiminnassa pyritään myös neuvomaan miten jatkossa kannattaa toimia ja mistä nuori ja huoltaja saa apua ja tukea. Toiminnassa mukana olevan koulun rehtorin mukaan yksikään väkikivaltaan koulussa syyllistynyt ei ole uusinut tekoaan Vintiö-keskustelun jälkeen. Lisää toimintamallista voit lukea täältä ja täältä.
Väkivallan teko ei ole ainoa rikos, jota niin sanotussa koulukiusaamisessa tapahtuu, kyse voi olla esimerkiksi kunnianloukkauksesta sosiaalisessa mediassa. Voisiko Vintiö-toimintamallissa olla ideaa muuallakin suomessa? En tiedä kuinka paljon suomalaisissa koulussa tehdään yhteistyötä esimerkiksi poliisin kanssa? Ovatko oppilaat tietoisia siitä, mikä täyttää rikoksen tunnusmerkit tai missä voi olla kyse rikoksesta? Sen tiedän, että kiusaamisen ehkäiseminen ja siihen puuttuminen ei voi olla pelkästään opettajien vastuulla, heidän on saatava enemmän tukea muilta ammattiryhmiltä, kuten poliisilta ja sosiaali- ja terveystoimelta.
-Yzma
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!