Mielenterveyspalvelut lapsille ja nuorille

Morjensta täältä aamiaspöydän ääreltä! Taas on saatu kulhollinen jukurttia naaman eteen ja onkin aika lähteä postailemaan uutta blogia. Tällä kertaa aiheeksi valikoitui lasten ja nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelut.

Lapsen ja nuoren mielenterveys on moninainen kokonaisuus ja se kehittyy vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Jokainen lapsi ja nuori on yksilö, jonka kehitykseen vaikuttavat hänen omien piirteidensä lisäksi suuresti läheiset ihmissuhteet kotona, varhaiskasvatuksessa sekä koulussa. Erityisen herkkiä vaiheita mielenterveyden kehittymisen kannalta ovat raskausaika, ensimmäiset elinvuodet sekä nuoruusikä. (THL 2022b.)

Lapsille ja nuorille mielenterveys on tärkeä voimavara. Se auttaa selviytymään iänmukaisista haasteista, olemaan myönteisessä vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa ja hyväksymään itsensä sellaisena kuin on. Lapsuusajan hyvinvointi on jo arvo sinänsä, eikä sen edistämistä pitäisi joutua perustelemaan pelkästään tulevien, mahdollisesti aikuisiässä ilmenevien ongelmien takia. (THL 2022b.)

Kuva: Pixabay

Häiriöt monen tekijän summa

Lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöt eivät useinkaan johdu mistään yksittäisestä syystä vaan monien eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Jokaisella lapsella, nuorella ja perheellä on myös voimavaroja ja selviytymiskeinoja. Nämä selviytymiskeinot suojaavat mielenterveyttä ja auttavat selviytymään ongelmista ja häiriöistä. Perustuen viime vuosikymmenten epidemiologisiin tutkimuksiin, lasten ja nuorten mielenterveyden häiriöt ovat yleisiä, jos mukaan lasketaan lisäksi lievätkin häiriöt. Ei kuitenkaan ole näyttöä siitä, että ne olisivat lisääntyneet suomessa vuosien saatossa. Hoitoon ohjautuminen on kuitenkin lisääntynyt. Syynä tälle voikin olla lisääntynyt tietämys mielenterveyden ongelmista ja niiden hoitamisesta. Mielenterveyden häiriöiden yleisyydestä johtuen jokainen lasten ja nuorten parissa työtä tekevä ammattilainen kohtaa niitä kokevia lapsia ja nuoria. Onkin tärkeää, että ammattilainen osaa ohjata lapset ja nuoret tarpeellisen avun ja hoidon pariin. (THL 2022a.)

Suomessa hoitoon ohjatuilla lapsilla yleisimmän diagnosoidut häiriöt ovat aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö ADHD sekä käytöshäiriöt. Niiden jälkeen seuraavaksi yleisimmät häiriöt ovat ahdistuneisuushäiriöt, autismin kirjon häiriöt sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöt. Traumaperäinen stressihäiriö, pakko-oireet ja masennus ovat myös syitä hoitoon ohjautumiselle. (THL 2022b.)

Mitä mielenterveyspalveluita lapsille ja nuorille on?

Lapsen tukena on yleisimmin perheneuvoja sekä lastenpsykiatria. Perheneuvola antaa apua tilanteissa joissa perheellä tai lapsella on mielenterveyttä kuormittavia ongelmia. Perheneuvolat ovat lakisääteisiä palveluita kaikille kuntalaisille. (Mieli.fi 2022.)

Lastenpsykiatrisen erikoissairaanhoidon piiriin hakeudutaan koululääkärin lähetteellä tai vaihtoehtoisesti terveyskeskuksen kautta. Lastenpsykiatrisen hoidon tärkein tavoite on lapsen normaalin kehityksen turvaaminen ja perheen voimavarojen kasvattaminen. Lastenpsykiatria auttaa lapsia, joilla on esimerkiksi seuraavanlaisia ongelmia, vaikeuksia normaaleissa vuorovaikutussuhteissa päiväkodissa tai koulussa, masentuneisuutta, itsetuhoisuutta, aggressiivisuutta, levottomuutta, ahdistusta ja syömis sekä uniongelmia. (Mieli.fi 2022.)

Nuorena mielen haasteet ovat melko tavallisia ja nuoren apuna onkin kouluterveydenhoito sekä nuorten psykiatria. Tutkimusten mukaan noin joka viides nuori kokee alakuloisuutta, ahdistusta tai ärtyneisyyttä. Vanhempien tai muiden läheisten aikuisten voi olla joskus vaikeaa hahmottaa, milloin olisi syytä lähteä hakemaan ulkopuolista apua ja mistä sitä olisi mahdollista saada.

Ensisijainen hoitopaikka koulua käyvälle nuorelle on kouluterveydenhuollon työryhmä tai terveyskeskus. Jos nuoren ongelmat kuitenkin jatkuvat ja vaativat sairaalahoitoa, hän saa lähetteen nuorisopsykiatriselle osastolle. Nuorisopsykiatrisella osastolla nuoren ongelmien laatua selvitetään ja hänelle tehdään hoitosuunnitelma. Tutkimuksen ja hoidon määrittelyn aikana on mahdollista, että nuori otetaan asumaan osastolle. Osastohoidon kesto on yleensä joitakin viikkoja, minkä jälkeen hoito jatkuu avohoitona. (Mieli.fi 2022.)

Kuten huomata siis voi, on lapsille ja nuorille tarjolla monia eri mielenterveyspalveluita. Saatavuudesta huolimatta kehitettävää palveluissa on ainakin seuraavissa asioissa:

  • lievien ja keskivaikeiden häiriöiden hoito perusterveydenhuollossa
  • eri toimijoiden yhteistyö 
  • näyttöön perustuvien menetelmien tasapuolinen saatavuus 
  • lasten ja nuorten huomioiminen perheissä, joissa vanhemmilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia 
  • lastensuojelun piirissä olevien lasten, turvapaikanhakijana ja pakolaisena olevien lasten sekä laaja-alaisia kehityshäiriöitä omaavien lasten mielenterveyshoito

Tässä alkaakin jukurttikulhon pohja jo näkymään ja aamiainen lähestymään loppuaan. Kiitos kaikille tämänpäiväisestä aamiaisseurasta ja se olisi seuraavaan kertaan.

Lähteet:

Kuva Pixabay

Mieli.fi 2022. Avun hakeminen lapselle, nuorelle tai läheiselle. Viitattu 23.10.2022.

https://mieli.fi/mielenterveys-koetuksella/miten-hakea-apua-mielenterveyden-ongelmiin/kun-lapsi-tarvitsee-apua-mielenterveysongelmiin/

THL 2022a. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut. Viitattu 24.10.2022.

https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyspalvelut/lasten-ja-nuorten-mielenterveyspalvelut

THL 2022b. Lasten mielenterveys ja mielenterveyden häiriöt. Viitattu 24.10.2022.

https://thl.fi/fi/web/mielenterveys/mielenterveyshairiot/lasten-mielenterveys-ja-mielenterveyden-hairiot

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Mielenterveyspalvelut lapsille ja nuorille”

  1. Arvoisa Bulgarialainen, mieltäni lämmitti valitsemasi aihe, joka sattuukin olemaan tässä mielen päällä, sillä seuraava oma postaukseni liittyy löyhästi aiheeseen.
    Tekstissäsi toit esiin, että mielenterveyspalveluita on nuorille saatavilla ja tottahan se onkin. Suuri ongelma tässä vaan tuntuu olevan se, että akuutteihin tilanteisiin on hyvin hankala saada apua. Lastenpsykalle ja nuorisopsykalle on jopa kahden vuoden jonot. Myös pääsyä perheneuvolaan joutuu odottamaan useamman kuukauden. Vantaan tilanteesta en niin hyvin ole kartalla, mutta aiemmin Helsingissä pystyi menemään Nuorisoasemalle akuuttiajalle, mutta sinnekin tarvitsee nykyään lähetteen. En tiedä kuinka kauan odottelu vastaanotolle pääsyyn kestää tämän muutoksen jälkeen, mutta akuuttiajan jälkeen sitä joutui odottamaan yli puoli vuotta. Koulukuraattoreillakin olisi enemmän tulijoita kuin aikoja on tarjota.
    Eikä siinä vielä kaikki; sitten kun esimerkiksi nuorisopsykiatrialle pääsee sisään, on oma tuntemukseni se, että kaikille millä tahansa tavoilla oireileville tungetaan Ketipinor-resepti kouraan ja toivotellaan onnea matkaan. En tokikaan ole mikään lääkäri, mutta esimerkiksi unilääkkeeksi psykoosilääke kuulostaa omaan korvaan melko hurjalta.
    Kuten sanotkin, ovat mielenterveyden haasteet monen eri tekijän summa, ja mielenterveyttä tulisi edistää kaikin tavoin. Sen lisäksi, että palveluita pitäisi olla enemmän ja kaikille tarvitseville saatavilla, niin pitäisikö esimerkiksi kouluissa jo alusta alkaen sisällyttää opetussuunnitelmaan mielenterveyden edistäminen? Voisiko tämä tulevaisuudessa vähentää lasten ja nuorten sairastumista sekä palveluiden tarvetta?

Kommentoi