Viihdyn luonnossa yksin. Siellä saan olla yksin omien ajatusteni kanssa. Metsän äänet ja tuoksut rauhoittavat. Metsää ei myöskään kiinnosta kuka olen tai mitä en ole. Yksin oleminen, kun se on oma valinta, on voimaannuttavaa ja itsetuntemusta vahvistavaa. Erinomainen paikka pohtia omaa elämää ja olemista. Kuka ja mikä olen sekä mikä on paikkani tässä yhteiskunnassa?
Into the Wild
Inspiraation tähän blogikirjoitukseen sain Sean Pennin ohjaama Into the Wild (2007) – Erämaan armoille elokuvasta. Elokuva pohjautuu Jon Krakauerin samannimiseen kirjaan. Mikä ajaa nuoren juuri yliopistosta valmistuneen nuoren miehen hakeutumaan yksin Alaskan villiin luontoon?
Chris McCandlessin tarina on tosi ja nauttii jopa pienestä kulttimaineestakin. Chris, joka myöhemmin matkallaan vaihtoi nimensä Alexander Supertrampiksi hylkäsi turvallisen elämäntyylin, lahjoitti 24 000 dollaria hyväntekeväisyyteen, tuhosi maksukorttinsa sekä henkilöpaperinsa ja lähti kahden vuoden vaellusmatkalleen vuoden 1990 kesän lopulla. Kierreltyään muun muassa Kaliforniassa päätyi hän lopulta liftaamaan Etelä Dakotasta Alaskan Fairbanksiin. Sieltä hän suuntasi yksin Stampede-reitille Denalin kansallispuiston laitamille. Teklanika-joen vastarannalta hän löysi hylätyn bussin 142, josta muodostui hänelle suojapaikka. Vapaus, omavaraisuus ja elämä yhteiskunnan ulkopuolella oli se mitä hän haki. Chrisin päiväkirjoista kävi ilmi, että hän oli huonosti varustautunut ja omasi riittämättömät kyvyt hankkimaan riittävästi ravintoa. Bussista, joka tunnetaan nimellä Magic Bus tuli hänen yksinäinen kuolinvuoteensa. Vuosittain sadat seikkailijat hakeutuvat Chrisin kuolinpaikalle Teklanika joelle. Hänen tarinansa ja kohtalonsa kiehtoo ihmisiä.
Se kuuluisa “oma aika”
Nykyinen elämäntyyli on kiireistä ja jatkuvasti pitäisi olla tehokas niin työelämässä kuin vapaa-ajallakin. Ajan työkseni raitiovaunua ja työssäni kohtaan päivän mittaan lukuisia ihmisiä, niin asiakkaita kuin työtovereitakin. Työtä rytmittää tiukat minuuttiaikataulut ja Helsingin liikenteessä näkyy jatkuva kiire, niin juoksevina ihmisinä kuin kiireisinä autoilijoina. Tämän vastapainoksi tarvitsen ärsykkeistä vapaata aikaa ja siihen parhaiten toimivat kotisohva tai luonto. Luonnossa liikkuessa saan ”tyhjennettyä ajatuksia” ja saan sen oman pienen Alexander Supertramp hetkeni irti yhteiskunnan vaatimuksista sekä hetken olla yksin. Ei ihme, että luonnon rauhoittavasta ja elvyttävästä voimasta puhutaan monissa yhteyksissä esimerkiksi mielenterveyden yhteydessä. Ihminen tarvitsee elpymistä on se sitten työpäivän jälkeen tai ikävän elämäntilanteen kohtaamisen jälkeen. Sosiaalialalla asiakkaiden tuominen luontoon tai luonnon tuominen heidän luo voi rauhoittumisen ja stressin lievenemisen lisäksi avata lukkoja.
Viime aikoina se täydellisen oman rauhan löytäminen jopa sieltä metsästä on ollut suuri haaste ihmisten hakeutuessa luontopoluille, kansallispuistoihin ja ulkoilualueille COVID-19 tilannetta pakoon. Mikä ihana tunne, kun lähden jo aamun koittaessa liikkeelle ja vastaan tulee vain kaksi ihmistä, joiden kanssa kierrämme toisemme mahdollisimman kaukaa!
– Anne
Into The Wild -elokuva https://www.imdb.com/title/tt0758758/
Kuvat: kirjoittajan omilta luontoseikkailuilta
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Olen täysin samaa mieltä kanssasi luonnon voimaannuttavasta vaikutuksesta. Itselleni voimaannuttavia asioita luonnossa ovat mm. vesi, horisontti, tuuli, lämpö, sileät kalliot, muuttuva taivas. Sitä tuntee itsensä pieneksi luonnonvoimien edessä ja samalla arkiset haasteet saavat oikeat mittasuhteet.
Hoitoalalla puhutaan myötätunto uupumuksesta. Jatkuva läsnäolo ja myötäeläminen vaativat veronsa. Mukana eläminen, jakaminen, kohtaaminen, vahvistaminen ja tunteminen kuormittavat työntekijää. Lisäksi aistit kuormittuvat äänistä ja vilinästä. Hoito- ja kasvatustyö on usein myös fyysisesti kuormittavaa.
Hassua kyllä, mutta usein nämä kuormittavat tekijät ovat myös voimavaroja lisääviä. Sen on havainnut tällä hetkellä työssäni päiväkodissa, kun työmäärä on vähentynyt huomattavasti ja totutut rutiinit ovat osittain poistuneet. Olo on odottava, vähän passiivinen ja turhautunut. Sanotaan, että rutiinit ovat hyväksi lapselle, mutta nyt huomaan kuinka tärkeitä ne voivat olla myös aikuisille.
Olen onnekas, sillä voin työssäni hyödyntää luonnon tarjoamia mahdollisuuksia ja retkeillä usein työajalla mahtavissa lähimetsissä, lasten kanssa.
Hei!
Kuvasit hienosti, miten metsä antaa sinulle mahdollisuuden olla rauhassa omien ajatustesi kanssa. Urbaanin työympäristösi vastakohtana sen todella ymmärtää. Itselläni on varhaiskasvatuksessa mahdollisuus, vaikka päivittäin viettää aikaa metsässä. Ja siitä vieläpä maksetaan palkkaa:)
Metsä on tärkeä paikka myös monelle lapselle. Siellä löytyy aina tekemistä ja metsäretkiltä palaa aina hyväntuulisia ja sopuisia lapsia. En muista milloin metsäretkillä olisi tarvinnut selvitellä riitatilanteita ja omista eväistäkin riittää usein tarjottavaksi kavereille.
Toki metsä on minulle tärkeä paikka myös vapaa-ajalla.