Kun maailma pysähtyi…

Tuskinpa kukaan olisi osannut kuvitella vielä tammikuussa, että pian koko maailma pysähtyy, koska meistä kaukana puhkeaa virus, joka hetkessä olisikin täällä. Korona ei varoittanut tulostaan ja sen myötä pikkuhiljaa matkustaminen, ulkona liikkuminen ja perusarki sai uuden käänteen. Palvelut sulkivat oviaan yksikerrallaan, samoin koulut ja monissa työpaikoissa aloitettiin lomauttaminen tai jopa YT-neuvottelut.

Pian alettiin vain kykkiä kotona, kaupasta hamstrattujen vessapaperi linnoitusten keskellä, katsoen Netflixiä tai istuen luennoilla tai palavereissa jonkin verkkopalvelun kautta. Arki kuten sen tunnemme, muuttui aivan yllättäen, emme olleet varautuneet tällaiseen.

Palveluiden sulkiessa ovensa nousi monelle huoli, miten meidän nyt käy. Monille ihmisille kasvokkain käydyt keskustelut kaupankassan tai kelan asiakaspalvelijan kanssa olivat niitä ainoita kontakteja. Hyvin monen ihmisen harrastukset jäivät pakon edessä tauolle. Ei liikuntaa, ei iloa arkeen, ei ystävien kanssa oleilua tai totutun arjen askareiden kanssa touhuamista.

Lisäksi koulujen sulkeuduttua lapset ovat kotona etäopetuksessa, joka tuo myös oman lisänsä arkeen. Mutta entäs lounas? Aiemmin lapsen ollessa koulussa, sai hän siellä yhden lämpimän ruuan, joka valitettavasti joissain perheissä voi olla se ainut lämmin ruoka, jonka lapsi päivän aikana saa. Nyt perheelle tulee yksi kulu päivään lisää, joka voi monessa taloudessa olla suuri, jos vanhempi/vanhemmat on lomautettuna.

Entäs he, joille kaikki uutisotsikot ja keskustelut netissä saavat aikaan uusia pelkotiloja. Puheet tappaja viruksesta, kiinalaisten bioaseen karkaamisesta, salaliitosta, jonka on päättäjät tehneet, jotta voidaan rajoittaa ja rikkoa ihmisoikeuksia. Mistä saat sen oikean tiedon, kun et tunne voivasi luottaa keneenkään? Entäs jos se paniikki iskee ja et tiedä mitä ajatella? Ja tämän lisäksi luet otsikon ”Huoltomiehiksi tekeytyneet henkilöt ryöstäneet mummoja koronan turvin”. Ja nyt oven takana on huoltomies, joka etsii vesivuotoa. Hätäpäissäsi keksit sinulla olevan korona, mutta avaat oven ja saat tietämättäsi aikaan useita ihmisiä koskevan karanteeni uhka vyyhdin. Hups.

Entä jos näet kaikki varoitukset, näet ohjeet, mutta on pieni ongelma. Et ymmärrä mitä niissä lukee. Keneltä kysyä apua, mitä tämä tarkoittaa? Entä jos olet omassa kulttuurissa tottunut siihen, että oli mikä vain niin aina voi halata tai poski suukottaa? Katsot hämmennyksen vallassa, kuinka naapurit kantavat vessapaperia ja ruokaa kassitolkulla, ja naurahdetaan ”Onko ne seonneet”. Onko tieto viruksesta ja sen aiheuttamasta poikkeustilassa saavuttanut sinut, kielellä, jota ymmärrät tai joku kertonut mitä tapahtuu?

Mitä jos sinulla ei olekaan sitä kotia, jossa olla turvassa ”karanteenissa” ja päivän satsikin ois saatava. Jos ennen katsottiin nenänvartta pitkin tai jätettiin huomiotta, nyt saatetaan kammota tai unohdetaan tyystin.

Elokuvassa tässä kohtaa tulisi esiin viimeistään se tarinan sankari, joka keksii lääkkeen, jolla maailma pelastuu. Tässä todellisuuden elokuvassa yhden sankarin sijaan on useita. On sairaanhoitajat ja lääkärit, ketkä tekevät pitkiä päiviä taatakseen terveydenhuollon toimivuuden. Sankareita on myös monet järjestöt sekä yhdistykset, kunnat, kaupungit ja kaikki ne tahot, jotka nopeasti saivat muokattua palvelut tavoitettavaksi. Vapaa-ajan kerhotoiminnat siirtyivät verkkoon, on verkkokahviloita, joissa jokainen osallistuja voi kotonaan juoda kahvin, mutta samalla jutella tuttujen kanssa verkossa. Jumpat, fysioterapiat sekä harrastukset siirtyivät osaltaan verkkoon. Järjestetään verkkokonsertteja, jotka ovat ilmaisia, eihän se sama ole, mutta parempi kuin ei mitään. Eräskin järjestö tekee ruokavalmistajan kanssa yhteistyötä tarjotakseen perheille sen kouluruuan korvaavan aterian. On naapuriavut ja muut vapaaehtoiset toimijat.

Kaikkia nämä sankarit eivät kuitenkaan tavoita, vaikka tehdään paljon töitä sen eteen, että tässä hyvin poikkeavassa tilanteessa saadaan, edes joitain toimintoja ihmisille tarjottua. Kunnissa on erilaiset valmiudet ja mahdollisuudet. On myös heitä, joilla ei ole sitä älypuhelinta tai tietokonetta, saatikka osaamista käyttää niiden monia mahdollisuuksia. Väkisinkin miettii, kuinka nämä ihmiset pärjäävät? He ovat suuremmassa vaarassa syrjäytyä kuin muut. Kuinka tavoittaisi heitä, kuinka varmistaa, että he pärjäävät? Olisiko tässä mahdollisuus kehittää uusia tapoja tavoittaa kaikki ne, jotka helposti jäävät sinne yhteiskunnan reunamille. Jalkautuvaa työtä tehdään, mutta kuinka jalkautua, kun ihmiskontakteja on vältettävä?

Kaikki nämä esimerkit ovat tosia. Oikeista elämäntapahtumista tällä hetkellä. Tällaisena aikana tarvitaan nopeita ratkaisuja, innovatiivisia tapoja toimia ja tavoittaa. On ollut ilo seurata osaltani, kuinka osassa tapauksia toimia on, mutta aina jään miettimään heitä, joita ei tavoiteta. On lapsia, joille kotikoulu on parasta mitä koskaan tapahtunut, mutta myös heitä, joiden perheen se ajaa hermoromahduksen partaalle tai saa lapsen oppimisen jopa taantumaan. On kyvykkäitä vammaisia ja kehitysvammaisia, joilla on verkostoa ympärillä tai osaamista käyttää uusia verkko-ohjelmia osallistuakseen verkkotapahtumiin. On mielenterveyspotilaita, joiden perhe tukee ja auttaa, tai ketkä pystyvät sulkemaan silmänsä asioilta, jotka voivat kaataa sen kupin. Entäs jos sinulla ei olekaan sitä mahdollisuutta. On maahanmuuttajille palveluita, joissa tehdään työtä saadakseen tietoa heille tavoitettavaksi, ja tukea asioiden hoitoon. Mutta mitä jos et pääse palveluihin…?

Kaikkien edellä mainittujen sankareiden lisäksi sankareita on mielestäni myös me. Tulevat sosionomit, jotka voimme ottaa nyt vallitsevasta tilanteesta suuren oppimismahdollisuuden. Voimme osaltamme olla muuttamassa tapaa, jolla toimitaan tulevaisuudessa. Meillä on mahdollisuus nyt innovoida, kokeilla ja kehittää kukin omalla sarallamme niitä keinoja, joilla tavoittaa heitä ketkä unohdetaan suuremman edun nimissä. Ei unohdeta sitä mitä nyt tapahtuu, vaan pidetään se mielessä, kokemuksena, joka opetti ja avasi silmiä ja uusia mahdollisuuksia.

2 kommenttia artikkeliin ”Kun maailma pysähtyi…

  1. Kaisa Lehtinen

    Kiitos.
    Toit hienoa näkökulmaa poikkeustilanteeseen.
    Sanoit, että kukapa olisi arvannut, että koko maailma pysähtyy?
    Niin siinä valitettavan usein käy, että kun palaamme kaikki taas arkeemme, poikkeus unohtuu.
    Arjessakin olisi mahtavaa, jos muistaisimme kaikki arvostaa näitä asioita yhtä paljon kuin ennen!
    Työpaikkojamme, lääkäreiden, opettajien, hoitajien ja muiden yhteiskuntamme merkittävissä ammateissa toimivien työtä.
    Miksemme oikeastaan muista pitää niitä näin tärkeänä?
    Miksi oikeastaan ihmiset arvostavat kaikkea tärkeää, vasta kun menettävät sen?
    Hyvä, kun otit esille sen, että meillä opiskelijoilla on nyt tuhannen taalan paikka painaa mieleen tämän hetken tunteita ja ilmiöitä.
    Tulemme varmasti tarvitsemaan niitä tulevaisuudessa!

  2. Petteri Saari

    Mahtava kirjoitus! Maailma pysähtyi mutta ei oikeasti. Se vaan tuntuu siltä meille joilla menee ihan hyvin. Ne joilla päivittäisessä elämässä oli ennen koronaa ongelmia on niitä samalla tavalla nytkin, todennäköisesti vaan moninkertaisesti ja avun saantikin on vaikeutunut. Yritetään nähdä ja muistaa ne asiat mitkä ei menneet tämän kriisin aikana nappiin, ja toivon mukaan nämä on niitä asioita mitä mekin tulevaisuudessa korjataan =)

Vastaa