Jokainen kohtaamistyötä tekevä joutuu joskus tilanteisiin, missä ohjaustyö ei tuota toivottua tulosta. Joskus asiakas ei ole valmis, halua tai pysty muutokseen. Voi olla, että palvelut tai organisaation reunaehdot eivät tue prosessia riittävästi. Silloin ohjaaja voi kokea epäonnistumista. (Kirsi Vänskä, Sirpa Laitinen-Väänänen, Tarja Kettunen, Juha Mäkelä. Onnistuuko ohjaus, s.14)
Mietin lohduttaako tieto, että kohtaamistyössä kaikki on lopulta kiinni asiakkaassa tapahtuvissa asioista ja prosesseista. Ei niinkään siitä, miten hyvin työntekijä onnistuu tai ei onnistu työssään ohjaajana ja kohtaajana. Dialogi tarkoittaa yhdessä ajattelemista, keskustelua missä jokainen arvostaa toisiaan, ilman vaatimusta muutoksesta. Kätkeytyykö ajatukseen ”onnistumisesta” asiakkaan kanssa aina myös vaatimus minun toivomasta muutoksesta. Työmme on tukea asiakasta tekemään itselleen oikeita valintoja ja löytämään oma elämän polkunsa. Asiakkaamme ovat lähes aina jonkinlaisessa muutoksen prosessissa. Siksi mekin kohtaamistyössä olemme muutoksien äärellä. Joko vaatimusten kanssa tai ilman niitä.
Huomaan että minulla on ennakko käsityksiä ja toiveita tapaamisista asiakkaiden kanssa. Välillä joudun ravistelemaan itseäni, että osaan olla avoimin mielin ja sydämin sille mitä milloinkin tapahtuu. Kuvittelen itseni tilaksi, raameiksi tai maisemaksi, jossa tarvittavaa voi tutkia turvallisesti ja johon se voi tulla näkyväksi. Välillä osaan ohjaamisellani saada esille sen, mikä olisi voinut ilman sitä jäädä piiloon, välillä ohjaamiseni pelottaa jonkin herkän puhkeamaisillaan olevan vetäytymään takasin. Välillä se on yhdentekevää. Olen huomannut että useimmissa tapauksissa oma ohjaamiseni on parhaimmillaan luodessani vain tilaa tapahtuville asioille. Silloin kun kuuntelen hiljaa. Kuunteleminen on omien ennakko käsitysten sivuun siirtämistä. Se on tie ulos ”onnistumisesta ja epäonnistumisesta”. Vaikka työ on tavoitteellista, ovat ihmisten prosessit hyvin moniuloitteisia minun mitattaviksi. Ulkopuolisen mittarin mitat eivät käy välttämättä yksiin asiakkaan omien kokemusten kanssa.
Pohdintani siitä että kaikki on kiinni asiakkaassa tapahtuvissa asioissa ja siitä että ohjaamiseni on parhaimmillaan tyhjyyttä, eivät missään nimessä tarkoita että väheksyisin jotenkin sosiaalialalla työskenteleviä. Tai että ajattelisin sen olevan aivan sama millainen ihminen kohtaa asiakkaan. Päin vastoin. On hyvin merkityksellistä kuka on läsnä, vaikka hän olisikin vain hiljaa. Ja etenkin silloin.
Vuosia sitten, kun aloittelin lastensuojelutyössä, olin tapaamisessa nuoren kanssa. Tapaaminen oli kamala. Sen tarkoitus oli kertoa nuorelle mahdollisuudesta osallistua valokuva työpajaan. Nuori käyttäytyi hyvin välinpitämättömästi ja pisti aivan hösseliksi. Nuori laittoi kaikista huoneen tietokoneista pyörimään pornoa ja katseli uhmakkaana kun olin todella vaikeana, aivan nurkkaan ajettu. Mikään ei sujunut niinkuin olin toivonut. Tapaamisen jälkeen olin voimaton ja pettynyt. Seuraavalla kerralla kun näin nuoren oma ohjaajaa, hän oli innoissaan. Nuori oli kuulema ”todella syttynyt” ajatukselle valokuva työpajasta ja halusi ehdottomasti mukaan. Oma ohjaaja oli miettinyt että meillä oli ”synkannyt” tapaamisella kun nuori näin intoili. Purskahdin nauruun, olin täysin yllätetty. Mikään ei viitannut nuoren käytöksessä että hän oli kokenut näin. Oma tulkintani tapaamisen ”epäonnistumisesta” olikin mennyt aivan metsään. Nuorelle oli merkityksellistä se, että hän sai kokeilla minua ja sitoutumistani häneen. Olin luottamuksen arvoinen. Nuori osallistui puolen vuoden työskentelyyn, meillä oli upea matka yhdessä.
Monilla organisaatioilla kuten sosiaalitoimistolla, te-toimistolla, vankiloilla, verotoimistolla ja poliisilla on ollut pitkään hallintoalamaisuuden perinne. Tällä käsitteellä kuvataan koneiston tapaa kohdella asiakasta, kuin hän olisi omasta tilastaan ymmärtämätön. Asiakkaan tehtävänä on nöyrästi hyväksyä virkahenkilön päätöksiä koskien omaa elämäänsä. Tämän toimintakulttuurin perinne elää vieläkin vahvana jossain paikoissa. (Kaarina Mähönen. Vuorovaikutus asiakastyössä. s.64) Sen ymmärtäminen että oma tapani elää ja kokea tätä maailmaa ei ole yhtään sen ”oikeampi” kuin kenenkään muunkaan, on mielestäni tärkeää kun tehdään kohtaamistyötä. Se että minulla ja työssä kohtaamallani ”elämälle selkänsä kääntäneellä” narkomaani äidillä on eroa vain onnen määrässä. Toisella meistä sitä on ollut enemmän. Tämän ymmärtäminen auttaa minua purkamaan vääränlaista valta asetelmaa. En ole itse mitenkään osallinen etuoikeuksiini, toisaalta en ole niihin myöskään syyllinen. On osittain sattuman kauppaa kummalla puolella pöytää istun milloinkin.
Rehellisesti sanottuna nautin kovasti kohtaamisista ja ohjauksesta. Jonkinlainen tärkeyden ja hallinnan tunne valtaa minut, kun työskentely sujuu mieleni mukaan. Tunnen itseni tarpeelliseksi ja huomaan että voin vaikuttaa. Muistutan kuitenkin itselleni näin lopuksi ” Rentoudu, mikään ei ole hallinnassa, nauti vain matkasta”.
Roosa
Lähteet:
Kaarina Mähönen. Vuorovaikutus asiakastyössä.
Kirsi Vänskä, Sirpa Laitinen-Väänänen, Tarja Kettunen, Juha Mäkelä. Onnistuuko ohjaus
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Huh, tämä oli niin mielenkiintoista luettavaa ja todella toi esiin sosiaalialan työn syvällistä tarkoitusta. Ole läsnä, kuuntele, ole siinä hetkessä vilpittömästi sitä ihmistä varten. Tärkeä pointti tekstissäsi oli tuo, että onko asiakastyössä onnistumisessa aina kyse täysin asiakkaasta hänen tarpeineen vai määriytyykö onnistuminen sen sijaan minun tavoitteideni/mieleni mukaisesti. Hienoa, että uskalsit jakaa omakohtaisia kokemuksiasi, myös haasteellisia hetkiäsi ja tunnistamiasi ennakko-oletuksiasi. Kiitos tästä ajatuksia herättävästä, silmiä avaavasta ja koskettavasta kirjoituksesta!
Hei Roosa!
Olipa hyvää tekstiä kohtaamisesta. Itsekin työskentelen lastensuojelussa nuorten parissa. Vuosien saatossa on osannut varautua siihen ettei kohtaamistilanteet aina kulje siihen suuntaan mihin niiden haluaisi kulkevan. Olen huomannut nuorten arvostavan aitoa ja turvallista aikuista kohtaamistilanteissa. Nuoret myös monesti muistavat todella hyvinkin ensikohtaamiset ohjaajien kanssa. Tätä ohjaajat itse eivät välttämättä muista, mutta nuoret joskus todella tarkastikin. Monesti jokin nuorista on muistanut ensikohtaamista minun kanssani ja nuori on osannut kuvailla asiat tarkasti. Jokainen kohtaaminen on tärkeä, varsinkin ensikohtaaminen. Nostit tekstissä esiin erään kohtaamistilanteesi. Uskon nuoren testanneen luottamustasi ja aitouttasi asiaasi kohtaan. Taisit läpäistä nuoren testin ja nuori huomasi sinun olevan juuri se turvallinen ja välittävä aikuinen jota kaipasi.
Kiitos mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä tekstistä . Ohjaajan työ lastensuojelussa ja oma elämä on opettanut että on turha kirjoittaa valmiiksi omaan mieleen valmista dialogia miten kaikki tulee menemään koska niin ei todellakaan mene.
On luonnollista että ohjaajan työssä tulee niitä hetkiä joihin on ehkä myös nuoren kanssa yhdessä valmistauduttu ja mietitty asioita etukäteen. Siinä hetkessä nuori päättää kuitenkin tehdä aivan toisenlaisen päätöksen mitä oli etukäteen tuottanut. Silloin tuntuu kuin matto olisi vedetty jalkojen alta ja kaikki se työ mitä on tehty valuu kuin vesi hanhen selästä.
Myöhemmin kuitenkin nuori voi yllättää
ja tulla puhumaan kanssasi asiaan liittyen. Joskus asiat vaativat aikaa ja jos saa edes pienen siemenen asiasta kylvettyä nuoren mieleen voi se ajan kanssa alkaa kasvaa ajatuksesta toiminnaksi.
Joskus itsestä aivan pieleen mennyt juttu voi nuorelle olla onnistunut. Useilla nuorilla on vaikeus luottaa aikuisiin koska ovat monesti joutuneet pettymään ja sen vuoksi testaavat meitä ohjaajia monin tavoin kunnes huomaavat että me olemme ja pysymme tapahtui mitä tahansa.