Viime postauksessa Jenni kävi läpi erilaisia työskentelyvälineitä, joilla voi helpottaa työskentelyä ja kommunikointia esimerkiksi kehitysvammaisen asiakkaan kanssa. Olivatko sinulle nämä keinot jo tuttuja vai jäikö mielestäsi jokin oleellinen puuttumaan?
Joskus joudutaan tilanteeseen, jolloin on pakko rajoittaa ihmisen itsemääräämisoikeutta. Sillä pyritään takaamaan asiakkaan ja lähiympäristön turvallisuus. Itsemääräämisoikeutta rajaamalla on oltava myös asiakkaan etua, terveyttä ja hyvinvointia edistävä tarkoitus ja siihen on aina oltava riittävät perusteet. Rajoitustoimenpiteen pitäisi aina olla se viimeinen keino ja ennen päätöksen tekoa olisi tärkeää pyrkiä muilla keinoin yhteisymmärrykseen ja rauhoittamaan tilanne. Rajoitustoimenpide päätöksen ja rajoitustoimenpiteen voi tehdä ainoastaan henkilö(t), jolla on riittävä sosiaali- ja terveysalan tuntemus ja koulutus. (Tukiliitto 2017).
Itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta löytyy oma lakipykälänsä mm. laki kehitysvammaisten erityishuollosta ja tämän vuoksi rajoitustoimenpiteiden on aina perustuttava lakiin.
Millaisia rajoitustoimenpiteitä sitten voidaan joutua käyttämään?
Itse työskennellessäni kehitysvamma alalla oli asumispalveluyksikössämme monta hurmaavaa persoonaa asukkaana, joiden itsemääräämisoikeutta jouduimme välillä rajaamaan.
Valvottu liikkuminen oli useammalla asukkaalla jokapäiväistä. Heitä ei yksinkertaisesti voitu päästää itsekseen ulkoilemaan, sillä he olisivat saattaneet aiheuttaa itselleen ja muille vaaratilanteita säntäämälle esimerkiksi autotielle. Ulkoilussa oli siis aina mukana joko yksikön henkilökuntaa tai asukkaan avustaja.
Kiinnipitäminen saattoi joskus olla tarpeen, kun esimerkiksi asiakas hermostui kovaääniseen naapuriinsa ja tilanne muuttui nopeasti aggressiiviseksi. Kiinnipitämisellä pyritään viime kädessä rahoittamaan tilanne ja estämään henkilöä satuttamasta itseään tai muita. Henkilökunta on käynyt esimerkiksi AVEKKI -koulutuksen, jossa harjoitellaan miten turvallisesti ja kivuttomasti voidaan asiakasta kiinnipitää ja tarvittaessa kuljettaa. Tätä taitoa ylläpidetään säännöllisin koulutuksin ja tarvittaessa harjoitellaan työkavereiden kesken. Kiinnipitäminen ei saa olla pitkäkestoinen ja tarvittaessa on hälytettävä esimerkiksi vartijat tai virkavalta apuun. Kiinnipitämisellä ei saa vahingoittaa asiakasta ja myös tämän vuoksi koulutus on äärimmäisen tärkeää!
Lyhytaikainen erillään pitäminen joskus kiinnipitämisen yhteydessä katsottiin, että asukas oli turvallista kuljettaa omaan asuntoon rauhoittumaan, jolloin pystyttiin turvaamaan muiden asukkaiden turvallisuus. Tällöin oli oltava varma, ettei asukas yritä satuttaa itseään. Erillään pitämiseen saatettiin turvautua myös silloin, kun asukkaan huoneesta kuului tiettyjä ennakoivia ääniä (tavaroiden heittoa, tietyn lauseen hokemista), jolloin osattiin tilanne ennakoida ja rajata asukas asuntoon, ennen kuin hän ehti tulla yhteiseen tilaan. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että asukas pitää tuntea hyvin, jotta tilanne voidaan ennakoida. ”Varmuuden vuoksi” tapahtuvia erillään pitämisiä ei saa missään nimessä mennä tekemään vaan tilanne täytyy aina osata arvioida!
Poistumisen estäminen saattoi tulla tilanteessa, jossa asukkaalla ei ollut omaa avainta ja hän pyrki väkisin poistumaan yksiköstä keskustelusta huolimatta. Tässä kohtaa hänen itsemääräämisoikeuttaan jouduttiin rajaamaan esimerkiksi seisomalla ulko-oven edessä.
Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen pitää aina olla valvottua ja se käydään läpi niin henkilökunnan, esimiehen kuin asukkaankin kanssa. Asiakkaan suunnitelmiin on kirjattu itsemääräämisoikeuden vahvistamisen keinoista sekä rajoitustoimenpiteistä. Jokaisesta rajoitustoimenpiteestä tehdään myös kirjallinen lausunto.
Tuossa muutamia esimerkkejä omasta kokemuksestani. Rajoitustoimenpiteitä ovat myös aineiden ja esineiden haltuunotto, henkilötarkistus, välttämättömän terveydenhuollon antaminen vastustuksesta riippumatta, rajoittavien välineiden tai asusteiden käyttö päivittäisessä toiminnassa ja rajoittavien välineiden tai asusteiden käyttö vakavissa vaaratilanteissa. (Tukiliitto 2017).
Oletko ikinä joutunut rajoittamaan toisen henkilön itsemääräämisoikeutta ja millä keinoin?
-Kikka
Lähteet:
https://www.tukiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/itsemaaraamisoikeus/itsemaaraamisoikeuden-rajoittaminen/
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Moikka,
Itsemääräämisoikeuden rajoittaminen on ikäväkseni sanoen tarpeellista aika ajoin työssäni terveydenhuollossa. Viikoittain käytän joitain rajoittavia välineitä tai asusteita päivittäisessä toiminnassa (magneettivyöt, laitaluvat, haalarit ja välttämätön terveydenhoito). Vakavissa vaaratilanteissa on tullut vastaan hetkiä, joissa henkilö on ollut vaaraksi itselleen ja hoitohenkilökunnalle siinä määrin, että on ollut tarve kutsua lisävoimia avuksi, Henkilöhälyttimet ovat jokapäiväisessä käytössä työssäni.
Nykyään ihmiset ovat hyvinkin tietoisia itsemääräämisoikeudestaan ja tuovat sen myös hyvin nopeasti esille.
Moikka!
Kiitos kommentistasi!
Liian paljon sote- alalla koetaan väkivaltaa ja valitettavan vähän siitä edelleen puhutaan. Minua kehoitti poliisi tekemään pahoinpitelystä ilmoituksen, kun asiakas oli käynyt kimppuuni. Sanoi, että vaikka kyseessä on syyntakeeton ihminen, jää ilmoituksesta muistijälki ja näin pystytään paremmin tilastoimaan väkivalta- ja uhkatilanteet sote- alalla. Tästä vain harvoin puhutaan työpaikallakaan. Ainakaan meitä ei silloin ohjeistettu tekemään ilmoituksia, vaikka tilanteita oli useasti.
Henkilöhälyttimet ovat kyllä tärkeä työväline!
On totta, että ihmiset ovat nykyään erittäin tietoisia itsemääräämisoikeudestaan. Varsinkin lastensuojelusta olen paljon kuullut, miten IMO:a koitetaan käyttää myös ohjaajaa vastaan. Ärsytetään porukalla ja käydään härkkimässä. Joku kuvaa ja koitetaan saada ohjaajaa rikkomaan itsemääräämisoikeutta.
Kiitos hyvästä kirjoituksesta rajoitustoimenpiteisiin liittyen! Itse myös kehitysvamma-alalla ja kyseiset rajoitustoimenpiteet ovat tuttuja. Tosiaan mielestäni nykypäivänä itsemääräämisoikeudesta puhutaan enemmän kuin ennen ja hyvä niin. Kirjoitit hyvin siitä, että rajoitustoimenpide on AINA viimeisin vaihtoehto ja tätä ennen pyritään ennakoiviin toimenpiteisiin jolla mahdollisesti saadaan tilanne sellaiseksi ettei tarvitsisi tehdä rajoitustoimenpiteitä. Rajoitustoimenpide myös täytyy lopettaa välittömästi kun se ei ole enään välttämätöntä ja tilanteen jälkeen on käytävä asiakkaan kanssa jälkiselvittely jossa kuullaan asiakkaan oma mielipide tilanteesta ja rajoitustoimenpiteen käytöstä. Kaiken kaikkiaan tärkeä aihe joka tulisi olla vielä näkyvämpi.
Moikka!
Kehitysvamma-ala on itselleni melko vieras, sillä ainoa kosketuspinta on lähihoitaja opintojen ajalta, kun kehitysvamma-asuntola oli samassa rakennuksessa silloisen vanhainkodin kanssa ja vanhuspuolen työntekijät tekivät yökierrot kehitysvamma-asuntolaan, joten luin useammankin postauksenne ihan mielenkiinnosta..
Rajoitustoimet ovat itselleni hyvinkin tuttuja lastensuojelun sijaishuollossa työskennellessäni. Rajoitustoimiin joudutaan vaihtelevassa määrin ja eiväthän ne koskaan mitään mukavia tilanteita ole, varsinkaan kiinnipitotilanteet. Toki jonkin verran tilannetta helpottaa ajatus siitä, että rajoitus on siinä hetkessä välttämätön asiakkaan ja muiden turvallisuuden takaamiseksi.
Työpaikallani on viimeaikoina ollut aivan liian paljon henkilökuntaan kohdistuneita erittäin vakavia väkivaltatilanteita, joista on rikosilmoituksia tehty. Tappouhkauksia sateli lähes päivittäin ja fyysistä väkivaltaa pääsi tapahtumaan useaan kertaan ja todella vakavassa muodossa, kun nuori pääsi viiltämään ohjaajaa rikotulla lasilautasella kasvoihin ja kaulaan, myöhemmin sitten vielä toista ohjaajaa ranteeseen. No nyt nuori on EHO- jaksolla ja hyvä näin, ihan nuoren itsensäkin kannalta, sillä hänen psyykkinen vointinsa oli hyvin heikko. Lisäksi on ollut kuristamista, uhkailua erinäisillä esineillä lyömisellä, tukistelua jne jne.. Yksikössämme on nollatoleranssi väkivallan suhteen, mutta usein kuitenkin on niin, ettei nuoren sijaishuoltopaikkaa lähdetä pelkästään satunnaisten väkivaltatapausten myötä muuttamaan, vaan pyritään ratkaisemaan tilanteet muilla keinoin ja tärkein näistä on ennakointi, mikä on myös tietyissä tilanteissa käytännössä mahdotonta. Esimerkiksi kaikki edellä mainitsemani tilanteet ovat sattuneet arvaamatta, ja täysin normaalilta vaikuttaneessa tilanteessa.
Haluaisinkin kysyä, että millä tavoin kehitysvamma-alalla näitä tilanteita käydään jälkikäteen läpi, riittääkö kaikilla ymmärrys tilanteisiin? Jotenkin oman ennakkokäsityksen mukaan ajattelisin, että kehitysvammainen voisi kokea esimerkiksi kiinnipitotilanteet hyvin pelottavina ja ahdistavina, koska siltä se voi tuntua kenestä tahansa, saati sitten, jos asiakas ei pysty tilannetta täysin ymmärtämään?
Käsittelet itsemääräämisoikeutta todella laajasti ja mielestäni tekstistäsi huomaa, että aihe on sinulle tuttu myös käytännön tasolla. Mainitsemasi esimerkit tilanteis-ta ovat varmasti tuttuja monille kehitysvamma-alalla työskentelevälle sekä van-huspuolen ammattilaisille. Muista saamistasi kommenteista päätellen myös eri kentillä työskentelevät sote-alan ammattilaiset kohtaavat itsemääräämisoikeuden rajoittamista. On hienoa, kuinka itsemääräämisoikeus on ottanut isoja askelia eteenpäin niin lain, kuin asiakkaan oman tietoisuudenkin kannalta 2000-luvun alun jälkeen ja varsinkin nyt 2010 lähtien. Työntekijöille jatkuva rajoittamispäätösten ratkaisujen kirjaaminen tai rajoittamispäätösten hakeminen tai niihin tarvittavien arviointien pyytäminen voi tuntua työläältä, mutta se on varmasti tarpeellista.
Tutustuin aiheeseen liittyen positiiviseen riskinottoon, joka on varsinkin kehitys-vamma-alalla tuttu työväline, jolla itsemääräämisoikeuteen puuttumista pyritään vähentämään. Positiivisen riskinarvioinnin karttatyökaluun tutustuminen on var-masti hyödyllistä kaikille, joiden työhön kuuluu asiakastyössä tarvittavaa arkista riskienarviointia. Täysin vaarattoman elämän eläminen on monille asiakasryhmille, esim. kehitysvammaiset tai autisminkirjon henkilöt, lähes mahdotonta, mutta posi-tiivisen riskinoton avulla voidaan arvioida sitä, kuinka voidaan mahdollistaa tietyt puitteet turvallisesti, itsemääräämisoikeus huomioiden. Näitä pohdintoja on hyvä käydä työyhteisössä yhdessä ja kokemusten jakaminen ja kokeilu ovat yleensä toi-mivia reittejä uusiin oivalluksiin. (Verneri 2020.)
Lähteet:
Verneri. 2020. Positiivinen riskiarviointi. Viitattu 24.3.2022. https://verneri.net/yleis/positiivinen-riskiarviointi