Moikka!
Tässä postauksessa kerron omista kokemuksistani kasvaessani päihteitä ongelmallisesti käyttävän isäni kanssa. Pyrin kertomaan näistä henkilökohtaisista kokemuksistani sen lapsen silmin, joka silloin olin. Kerron myös hieman siitä, miten lapsuuden tapahtumat ovat vaikuttaneet tähän päivään ja muihin ihmissuhteisiin.
Perheeseeni kuuluu äiti, isä, minua kaksi vuotta nuorempi pikkuveli, sekä kaksi isoveljeä, joilla on eri isä. Vanhempani erosivat, kun olin ehkä kolmannella luokalla. Rehellisesti, en oikeastaan muista näistä ajoista mitään. Vaikka en muista tai koe, että vanhempieni ero olisi ollut minulle vaikea paikka, on se sitä selkeästi ollut, sillä mieleni on pyrkinyt unohtamaan kaiken tapahtuneen. Jälkeenpäin, täysi-ikäisenä, olen jutellut äitini kanssa asioista. Alkoholi isäni puolelta on ollut vahvasti läsnä vanhempieni suhteessa, erityisesti minun ja pikkuveljeni syntymän jälkeen. Äitini on kertonut, että isäni oli usein päivät ja illat poissa kotoa ja tuli myöhään yöllä päihtyneenä kotiin. Lopulta tilanne ajautui siihen, että isäni hankki sängyn meidän autotallissa olevaan pieneen huoneeseen ja meni sinne nukkumaan öisin kotiin tullessaan. Nyt ymmärrän hyvin, miksi tämä kaikki on johtanut eroon ja varmasti on paljon asioita, joilta äitini haluaa minua suojella, eikä siksi kerro kaikkea.
Eron jälkeisistä ajoista muistan jo pikkuhiljaa asioita. Kaikki sitä edeltävä aika on täysin pimennossa, ei minkäänlaisia muistikuvia. Välimme oman isäni kanssa ei varsinaisesti ole koskaan olleet huonot, mutta hieman ristiriitaiset alkoholinkäytön takia. Muistan elävästi, kuinka toistuvasti lapsena kysyin isältäni: “Iskä milloin sä lopetat alkoholin juomisen?” ja vielä elävämmin muistan ne ainaiset lupaukset lopettamisesta, jotka eivät kuitenkaan toteutuneet. Alussa aina heräsi tietysti pieni toivonkipinä; ehkä isä tällä kertaa oli tosissaan ja onnistuisi. Kuinka musertavaa se olikaan, kun toistuvasti lupaukset rikkoutuivat. Valtava pettymys ja erityisesti suru ja pelko valtasivat mielen aina uuden juomiskierteen alkaessa.
Olen aina pelännyt isääni hänen ollessa alkoholin vaikutuksen alaisena, vaikkei hän olekaan koskaan ollut esimerkiksi aggressiivinen. Pelon lisäksi suurimmat tunteet ovat olleet huoli ja suru. Huolehtivaisuus näkyy minussa nykypäivänäkin paljon, etenkin mitä tulee läheisteni alkoholinkäyttöön. Tämä on näkynyt erityisesti parisuhteessa poikaystäväni kanssa. Vaikka tiedän, että poikaystäväni osaa juoda kohtuullisesti ja vastuullisesti, eikä hän paljoa alkoholia käytäkään, silti mieleni valtaa usein huoli kun tiedän hänen nauttivan alkoholia. Tiedostan, että hän on aivan eri ihminen kuin isäni ja että huoli on turha, mutta en mahda asialle mitään. Isäni alkoholinkäyttö on jättänyt niin vahvat jäljet ja pelkotilat, että ne väistämättä heijastuvat muihin läheisiini. Toki olemme poikaystäväni kanssa paljon asiasta puhuneet, ja hän onneksi ymmärtää hyvin mistä huoleni kumpuaa. Myös minä tiedostan huolen olevan turha, mutta samat lapsuuden pelkotilat heräävät helposti kun on kyseessä tärkeä ihminen.
Olen kantanut lapsena todella paljon huolta isääni liittyvistä asioista, enemmän kuin pienen lapsen tulisi kantaa. Asuin pääosin äitini kanssa, ja enimmäkseen viikonloppuisin olin pikkuveljeni kanssa isäni luona. Arkena, kun olin äitini luona, soitin päivittäin isälleni kuullakseni onko hän juonut. Huomasin sen nimittäin heti hänen puheestaan. Soitin, vaikka minulla ei ollut mitään asiaa, mutta huoli oli aina sitäkin suurempi. Ja pettymys valtava kun kuulin hänen puheestaan sen mitä pelkäsinkin. Samalla hetkellä minut valtasi usein viha, saatoin huutaa isälleni puhelimessa tai saatoin lyödä luurin korvaan. Hyvin äkkiä puhelun päätyttyä tunne muuttuikin taas peloksi ja huoleksi; entä jos isälleni sattuu jotain? Entä jos hän sammuu ja tukehtuu omaan oksennukseensa? Entä jos hän kaatuu ja lyö päänsä? Ajatuksia päässäni oli niin paljon, etten itsekään aina pysynyt perässä. Tämän jälkeen tuli itku, lähes joka kerta.
Muistan kuinka isän luona ollessa huolehdin pikkuveljestäni. Isä ei osannut asettaa rajoja. Myöhemmällä iällä äitini kanssa jutellessa äiti kertoi, että usein meidän ollessa isän luona viikonloppuna, soitin äidilleni. Soitin kertoakseni, että isä ei osaa asettaa rajoja pikkuveljelleni, eikä pidä sovitusta kiinni. Soitin myös kertoakseni, että isä oli taas juonut. Äidin sanat ja ääni puhelimen toisessa päissä toi lohtua. Muistan kyllä myös vaiheen, jolloin salasin isäni juomista myös äidiltäni. Ehkä siksi, että pelkäsin, ettei äiti enää päästäisi meitä isän luokse.
Minulle tuli yksi tilanne mieleen ajalta jolloin olin yläasteikäinen, ehkä seitsemäs- tai kahdeksasluokkalainen. Huomaan taas, että en muista tilanteesta kaikkea, muistan pätkiä. Menin illalla isäni luokse ja hänen silloisen asunnon ulko-ovelta oli suora näkymä isäni huoneeseen. Astuessani ovesta sisään, katseeni kiinnittyy ensimmäisenä isääni, joka makaa huoneensa lattialla. Paniikki valtasi mieleni heti ja vähintään yhtä nopeasti nousi huoli; hengittääkö isä. Huoneen lattialla oli olutta joka puolella, suorastaan lätäköitä, joista yhdessä isäni makasi. Meillä oli tuolloin myös koira, joka ei varmasti ollut pitkään aikaan päässyt ulos tai saanut ruokaa, sillä isäni oli selvästi siinä kunnossa, ettei pystynyt koirasta huolehtimaan. Koiramme oli myös yltä päältä oluessa. Seuraavassa hetkessä muistan juosseeni yläkertaan omaan huoneeseeni ja purskahdin itkuun. Siihen loppuvat muistikuvani kokonaan. Minulla ei tänä päivänäkään ole mitään hajua siitä, miten tilanne eteni ja päättyi. Isältäni en ole uskaltanut koskaan kysyä, enkä usko että hän edes itsekään muistaisi tilanteesta mitään. Näin jälkeenpäinkin tilannetta on todella outo ajatella, kun yhtäkkiä muistini pätkäsee, eikä minkäänlaisia muistikuvia ole. Vaikka muistikuvani tilanteesta ovat hyvin hatarat, sen paniikin ja pelon tunteen muistan kuitenkin todella vahvasti tänäkin päivänä. Jopa tätä kirjoittaessa kyyneleet nousevat silmiini ja sydän alkaa hakkaamaan. Se tunne oli niin valtavan vahva.
Tänä päivänä olen onneksi hyvissä väleissä isäni kanssa ja isäni ei juuri ollenkaan käytä alkoholia. Juuri ollenkaan sanon siksi, että en ole täysin varma. En ole muutamaan vuoteen huomannut, että isäni olisi käyttänyt alkoholia, mutta se epävarmuus on aina edelleen. En usko, että koskaan tulen täysin luottamaan siihen, ettei alkoholi kuulu isäni elämään, vaikka tilanne niin olisikin. Liian monta kertaa on lupaukset rikottu, ettei luottamus tule koskaan olemaan täysi, mitä tulee alkoholiin.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!