Kuuntelin Yle Areenasta Huostassa – keskustelu podcast-sarjan osana opintojani sosionomiksi. Sarjassa käsitellään Visa Koiso-Kanttilan audiodokumenttia sijaishuollosta ja siellä tapahtuneista vääryyksistä. Ensimmäinen ajatus oli, että eihän kuulemani voi olla totta. Podcastissa koottiin sijaishuollossa olleiden nuorien ja työntekijöiden toimesta sijaishuollon ongelmakohtia ja tapahtuneita vääryyksiä ja näihin reagoivat lapsiasiainvaltuutettu Elina Pekkarinen, esittelijäneuvos Tapio Räty, asiantuntija Onni Westlund Pesäpuu ry:stä, kehitysjohtaja Mikko Oranen Nuorten ystävät ry:stä ja itse elokuvaohjaaja Visa Koiso-Kanttila. Dokumenttisarja koostui muutaman nuoren ja muutaman työntekijän kokemuksista. Reaktioni oli itsekin sijaishuollossa nuorena olleena tyhjyys ja suru. Miten voi olla mahdollista, että nykysuomessa lapsia voidaan vielä kohdella näin. Ja varsinkin lapsia, joilta on jo viety normaali perhe ja arki ja heidät on sijoitettu asumaan laitosolosuhteisiin syystä tai toisesta. Tarinat olivat karuja ja kertoivat väkivallasta ja vallankäytöstä suhteessa sijoitettuihin lapsiin. Rangaistukset, eristäminen, liikunnanvapauden rajoittaminen ja vahva henkinen väkivalta nosti päätään dokumentin teemoista ja suurimpana häväistyksenä oli aluehallintoviraston vähäinen puuttuminen ja asioiden lakaiseminen maton alle, kuin lapsilla ei olisi mitään arvoa tai väliä maailmassa.
Onko lastensuojelumme sijaishuolto vielä lastensuojelua vai vain lasten säilömistä? Sijaishuollon tarkoituksena on lapsen tasapainoisen kehityksen ja hyvinvoinnin turvaaminen, kun asuminen kotona ei syystä tai toisesta ole mahdollista ja huostaanotto on välttämätön (Minilex, 2022). Toteutuuko tämä, jos ihmiset, jotka lapsista sijaushuollossa huolehtivat käyttävät valtaansa ja asemaansa väärin ja lapsen hyvinvoinnin sijasta toteuttavat omia agendojaan alistamalla lasta? Tähän yhdistettynä muiden työntekijöiden hiljainen hyväksyminen tai pahimmassa tapauksessa johdon samankaltaisuus aiheuttavat ketjurektion, joka antaa mahdollisuuden tällaisen käytöskulttuurin jatkumiselle ja leviämiselle
Onko lastensuojelumme sijaishuolto vielä lastensuojelua vai vain lasten säilömistä?
Dokumentin keskustelijat totesivat, että sijaishuollossa ei tulisi jakaa rangaistuksia tai käyttää liikkumisvapauden rajoitusta rangaistuksena vaan tehdä ne yhteistyössä lapsen kanssa perustellen, jos lapsen kasvun ja kehityksen takaaminen sitä vaatii. Näin lapsen ja työntekijän välille on mahdollista rakentua luottamuksellinen ja turvallinen suhde, ilman vallan vääristymiä. Työntekijän ei koskaan tule käyttää valtasuhdettaan väärin tai todistella omaa suuruuttaan lapselle, vain saavuttaakseen nimellisesti lapsen hyvinvoinnin kohentumista.
Näitä asioita miettiessä jään jatkamaan opintojani lastensuojelun parissa ja tekemään kaikkeni, jotta pystyisin pysäyttämään väärinkäytökset sijaishuollossa, jotta jokaisella lapsella olisi hyvä ja turvallinen olla.
Lähteet:
Mitä tarkoitetaan lastensuojelun sijaishuollolla? – Minilex
Huostassa-keskustelu | Yle Areena – podcastit
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Hei Saara,
Aika mielenkiintoinen blogikirjoitus. Kiitos paljon tästä tekstistä, joka sisältää tärkeitä tietoja.
Mietin näitä kahta kysymystä;
Miksi on vaikea löytää ympäristöä, jossa lapset voivat kasvaa turvassa ja hyvinvoinnissa?
Eikö sijaisperheen kurssia ja kriteerejä pitäisi harkita uudelleen?
Turvallisen tilan löytäminen nyky-yhteiskunnassa ei ole helppoa. Tämä kuva tulee vielä negatiivisemmiksi, kun on kyse lapsista. Mielestäni sijaisperheen taakka on raskaampi ja velvoitteet vakavammat kuin lapsen omat vanhemmat. Kaikki eivät voi kantaa tätä vastuuta. Lasten omassa perheessä kokema trauma lisätään sijaisperheessä kokemaan traumaan. Lapselle uusi epäluottamus lisätään hänen omien vanhempiensa epäluottamukseen; epäluottamus osavaltion lakeja ja sosiaalityöntekijöitä kohtaan.
Onko mahdollista korjata tämä trauma?
Suomen mielenterveys ry:n mukaan suurin osa perheväkivaltatapauksista jää vaietuiksi salaisuuksiksi ja vain murtoosa tapauksista tulee viranomaisten tietoon. Tähän vaikuttaa olennaisesti se, että uhrit usein väkivallan pitkittyessä vähättelevät kokemuksiaan sekä väkivallan vaikutuksia. Uhri voi potea esimerkiksi häpeää tai syyllisyyttä perheväkivallan johdosta.
Toisin sanoen monet lapset vaikenevat perheväkivallasta ja vastaavista negatiivisista asioista, jotka vaikuttavat negatiivisesti heidän kehitykseensä. Toiselta, luulen, että suojeluksessa olevalle lapselle alkaa vakava tietoisuusprosessi. Joten nyt on lapsi, joka tietää oikeutensa paremmin. Siksi hän tietää, ettei hänen tarvitse olla hiljaa kohdatessaan kielteisen tilanteen, jonka hän kohtaa sijaisperheessä.
Kiitos todella tärkeän aiheen esille tuomisesta.
Olen myös kuunnellut aiheesta podcasteja ja reaktioni oli sama, että miten tämä edes voi olla mahdollista. Osassa koulukodeissa oli ainakin pari vuotta sitten vielä putkat käytössä, niiden lisäksi oli myös erillinen eristämiseen tarkoitettu huone. Olen nähnyt tällaisen ikävä kyllä ja miettinyt kuinka tarpeellista on laittaa alaikäinen henkilö todellakin kellarissa sijaitsevaan isoon kiviseen huoneeseen, jossa on pelkkä videovalvontakamera katonrajassa. Eikö pieni patjalla varustettu huone työntekijöiden läheisyydessä ole tarpeeksi riittävä välttämättömään eristykseen.
Sijoitukseen joutuvilla/pääsevillä lapsilla on jo varmasti taustalla vaikeita asioita käsiteltävänä. Ihanteellisinta olisi, että he pääsisivät ympäristöön, joka turvaisi heidän kehitystään sekä saisi ymmärrystä, myötätuntoa ja tarvittaessa oikeanlaista hoitoa. Tuntuu kamalalta ajatukselta, että sijoitus voikin ajaa lapsen asioita vielä huonompaan suuntaan ja kestämään kaltoinkohtelua ja järjettömiä rajoitustoimia.
Olen kohdannut tarinoita, joissa on yritetty lapsen ja vanhempien osalta tuoda esiin totuutta, mutta sijoituspaikka on ollut edullinen sosiaalitoimen näkökulmasta ja siksi välttämättä huolta ei ole otettu vakavasti. Toivoisin, että sijoituksessa ehkä rankankin menneisyyden kokeneen lapsen ääni painaisi enemmän sosiaalitoimessa ja lapsen suusta tuleva huoli otettaisiin enemmän vakavasti.
Onneksi meillä on myös hyviä sijoituspaikkoja, jossa keskiössä on lapsien hyvinvointi. Meillä on myös osaavia ja välittäviä sosiaalialan työntekijöitä, jotka kiireestään huolimatta yrittävät ajaa näiden lapsien etuja. Tämä kirjoituksesi motivoi minua enemmän alalleni ja herätti miettimään kuinka merkittävää onkaan toimia asiakas keskiössä.