Syksyn projektinamme olemme työstäneet vastuullisuusviestintää Brione Oy:lle. Brione Oy on porvoolainen vuonna 1999 perustettu ohutlevyvalmistaja. Toimeksiantajamme on Brione Oy:n toimitusjohtaja Tero Niemelä sekä lisäksi projektin yhteistyökumppaninamme on toiminut Laurean WeCircle-hankkeen projektipäällikkö Hanne Laasonen. Brione haluaa toimia vastuullisuustyön edelläkävijänä ja projektiryhmän tehtävänä oli tuoda Brionen vastuullisuustoimet selkeämmin esille. Tavoitteenamme on ollut maailmanluokan vastuullisuusviestinnän toteuttaminen Brionen ulkoisille sidosryhmille. Olemme luoneet työkaluja, kuten vastuullisuusviestinnän vuosikellon ja vastuullisuussanaston viestinnän tueksi sekä sitä helpottamaan.
Olemme tämän syksyn aikana tutustuneet vastuullisuuteen ja vastuullisuusviestintään perinpohjaisesti. Syksy on ollut opettavainen ja hyvin mielenkiintoinen. Nykyään vastuullisuustoimia odotetaan pääasiassa vain suurilta yrityksiltä, mutta tämä suuntaus tulee luultavasti muuttumaan lähitulevaisuudessa. Brione Oy luokitellaan pieneksi yritykseksi (alle 250 henkilöä työllistävä), mutta he ovat silti edelläkävijöitä vastuullisuustyössä, vaikka sitä ei heiltä vielä velvoiteta. Brionen edelläkävijyyttä vastuullisuustyössä vahvistaa sille tänä vuonna myönnetty Vuoden Alihankkija -titteli. Kyseisen kilpailun tämän vuoden teemana oli vastuullisuus.
Vastuullisuusviestintä: Yritysmaailman tulevaisuus
Vastuullisuusviestintä kattaa yrityksen sosiaalisen, taloudellisen ja ekologisen vastuun. Se on siis tapa viestiä yrityksen yhteiskuntavastuusta ja siitä, miten he sitä toteuttavat. Vastuullisuusviestintä on noussut keskeiseksi osaksi modernia yritysmaailmaa. Kuluttajat, sijoittajat ja muut yrityksien sidosryhmät ovat yhä kiinnostuneimpia yritysten vastuullisuudesta. Vastuullisuusviestinnästä on tullut strateginen voimavara, joka määrittää yrityksen mainetta ja kilpailukykyä tulevaisuuden markkinoilla. Vastuullisuusviestinnässä tärkeintä on avoimuus ja läpinäkyvä toiminta. Hyvän vastuullisuusviestinnän tulisi perustua mitattaviin tavoitteisiin ja todennettavissa oleviin faktoihin.
Vastuullisuusviestintä ei ole pelkästään kestävyyden kannalta hyväksi vaan myös liiketoiminnallisesti kannattavaa. Monelle kuluttajalle on tärkeää, että tuote tai palvelu on vastuullisesti tuotettu ja se tukee heidän omia arvojaan. Tämä suunta, mihin yritysmaailma on vastuullisuuden kanssa menossa, on erittäin positiivinen asia.
Vastuullisuusviestintä on erittäin mielenkiintoinen aihe, ja sen merkitys näkyy selkeämmin, kun aiheeseen perehtyy tarkemmin. Huomaan nyt vastuullisuuteen liittyvää viestintää yhä useammin arjessa. Samalla vastuullisuusviestintä on myös haastava aihe, sillä siihen liittyviä virheitä, kuten liian epämääräisiä ja ympäripyöreitä ilmaisuja, esiintyy yllättävän usein. Tästä syystä projektissa on ollut erityisen tärkeää kiinnittää huomiota viestinnän tarkkuuteen. Olen iloinen siitä, että olen projektin kautta päässyt oppimaan lisää vastuullisuudesta ja siihen liittyvästä viestinnästä.
Teksti: Joanna Kuusijoensuu
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!