Projektipäivä Lean Teamissä

Järjestimme projektiseminaarin 13.12 ja sitä suunnittelimme syksyn ajan Lean Teamin kanssa. Projektiseminaari onnistui kaikin puolin todella hyvin ja hyvä suunnittelu auttoi tähän paljon. Juonsimme aluksi englanniksi, mikä vähän jännitti meidän tiimiläisiämme, mutta siitä huolimatta se onnistui hyvin ja lopun seminaarin, kun kansainväliset opiskelijat lähtivät niin juonsimme lopun suomeksi. Ennen projektiseminaaria teimme PowerPoint esityksen mihin kokosimme aikataulun, esiintyjien diaesitykset ja projekti esiintyjien esitykset. Kaikki syksyn liiketalouden projektiryhmät lähettivät ennen projektiseminaaria PowerPoint esitykset heidän projektistaan meille. Ennen seminaaria valitsimme ja arvoimme yhteensä 10 projektia, jotka esitetään seminaarissa ja Powerpoint esityksessä oli noin 100 diaa. Projektiseminaarissa tekniikka puoli onnistui myös hyvin ja siitä tuli kehuja, koska yleensä tulee jotain teknisiä ongelmia, mutta tällä kertaan ei onneksi tullut. 

  Projektipäivänä kävimme projektiseminaarista saatua palautetta läpi ja se oli pääosin positiivista, mutta tuli myös kehitysehdotuksia, minkä kautta seuraava Lean Team voi sitten lähteä kehittämään projektiseminaaria. Meidän ohjaajaltamme saimme palautetta ja kasasimme PowerPointiin saamamme palautteen, jonka voimme esittää seuraavalle Lean Teamille. Projektiseminaarin läpikäynnin jälkeen aloimme suunnittelemaan intensiviikkoa lopullisesti. Laitoimme kaikille, ketkä esiintyvät intensiiviviikolla viestiä, että lähettävät heidän esityksensä meille ennen intensiiviviikkoa, jotta saamme koottua samantyyppiset PowerPoint esitykset kuin projektiseminaarissa. Lopuksi kävimme kaikkien aikatauluja läpi ja hioimme lopulliset aikataulut kuntoon. Tämän jälkeen meidän hyvinvointivastaava piti meille pienen kävelylenkin, mikä virkisti päivää. Projektipäivän jälkeen sovimme milloin näemme seuraavan kerran ja lähdimme joululoman viettoon.    

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi