Tansania kuulostaa kaukaiselta ja mystiseltä. Muutaman kuukauden suunnittelujen, rokotusten ja kirpputorikierrosten jälkeen koittaa vihdoin lähtöpäivä. Miten ihmeessä onnistuin syksyn aikana järjestämään kaiken opiskelun, matkajärjestelyt ja oman perhe-elämäni siihen vaiheeseen, että oikeasti pystyn lähtemään kuukaudeksi ulkomaille harjoitteluun?
Lähdin matkaan avoimin mielin ja valmiina ottamaan vastaan kaiken sen monimuotoisuuden, mitä Tansanialla on tarjottavanaan. Olin tietysti hieman muilta maassa käyneiltä kuullut, mitä kaikkea minulla tulee olemaan vastassa ja olin varautunut henkisesti erilaisiin kohtaamisiin.
Työskentelin Msamari Center For Street Children eli Msamarian katulapsikeskuksessa, joka tarjoaa tukea ja hoitoa katulapsille, orvoille, perheille ja yhteisölle Moshin kaupungissa. Keskuksessa asuu noin 75 lasta, jotka ovat iältään 2–20 vuotta. Lapset saavat turvallisen tilan leikkiin, nukkumiseen ja ruokailuun.
Joka aamu minut vastaanotti siellä iloiset ja hymyilevät lapset, jotka ryntäsivät luokseni tervehtimään. Onneksi olin Suomesta kirpputoreilta löytänyt hyviä pelejä, joita pelasin lasten kanssa päivittäin. Lapset olivat hyvin innostuneita ja peliseuraa sain helposti. Lisäksi luin kirjoja, korjasin rikkinäisiä vaatteita, askartelin joulukoristeita ja autoin tietokoneiden käytössä. Tein havaintoja lasten leikeistä, keskinäisistä suhteista ja päivittäisistä askareista sekä annoin turvallisen sylin sitä tarvitseville.
Keskuksen isommat lapset kertoivat, kuinka he ovat kiitollisia siitä, että he ovat päässeet keskukseen. Monen kotiolot ovat lapselle turvattomat ja siellä ei ole ruokaa ekä huolenpitoa. Osa lapsista on pelastettu vaarallisilta kaduilta. Keskuksen kautta lapsilla on mahdollisuus sponsorin avulla päästä kouluun, joka ei köyhien kotien kautta olisi mitenkään mahdollista. Vaikka lapset ottavat välillä yhteen, voin kuitenkin aistia välittämisen ja huolenpidon lasten keskuudessa. Pienemmistä huolehditaan pitämällä sylissä ja ruokaa jaetaan kaikille
Vapaaehtoisia työntekijöitä sekä lahjoittajia saapui paikalle yllättäen. Etenkin joulun aikaan lahjoituksia tulee niin ruuan kuin perustarvikkeiden ja lelujenkin muodossa. Keskuksen toiminta pyörii täysin lahjoitusten varassa ja etenkin paikallisia hyväntekijöitä käy paikalla. Osa lahjoittajista kertoo olevansa Msamarian entisiä asukkaita ja he haluavat tukea toimintaa. Keskus sai lahjoituksena kannettavia tietokoneita ja niiden käyttöön myös opastusta. Kaikki lahjoitukset otetaan vastaan ilolla ja kiitollisuudella. Jatkuva epävarmuus varojen tulosta on varmasti hyvin stressaavaa ja toiminnan tulevaisuutta ei voi suunnitella pitkälle
Näin suomalaisen silmin, keskuksen henkilökunnan aikuiset ottavat vähän kontaktia lapsiin ja lapsetkaan eivät hakeudu heidän läheisyyteensä. Kun keskukseen saapuu vapaaehtoisia tai harjoittelijoita, lapset suorastaan ryntäävät heidän luokseen. Aikuiset ottavat avosylin lapset vastaan ja antavat heille kaipaamaansa lämpöä, läheisyyttä ja hellyyttä. Mietin, johtuuko tämä kulttuurisista toimintatapojemme ja tottumuksiemme eroista. Miten lapsiin vaikuttaa harjoittelijoiden suuri vaihtuvuus?
Valitettavasti saapuessani keskukseen, koulut jäivät juuri joululomalle. En päässyt näkemään opetusta, jota tarjotaan lapsille, jotka eivät ole saaneet koulupaikkaa keskuksen ulkopuolelta. Jäin kovasti kaipaamaan järjestettyä toimintaa keskuksen arkeen. Aikuisten organisoima ohjattu toiminta toisi selkeyttä keskuksen päiviin ja lapsilla olisi kehittävää sekä tavoitteellista tekemistä.
Pikkuhiljaa pääsin lähemmin tutustumaan lapsiin ja huomasin heidän luonteenpiirteitään. Pitempi aika olisi mahdollistanut syvemmän tutustumisen ja tietenkin kielimuuri hieman vaikeutti lähentymistä ja monipuolisempaa keskustelua. Kokonaisuudessaan keskuksessa työskentely herätti paljon ajatuksia ja antoi aivan uudenlaisia näkökulmia, joita voin Suomessa lisää pohdiskella. Suomea ja Tansaniaa ei voi suoraan verrata toisiinsa, sillä tansanialaisilla on aivan toisenlaiset lähtökohdat ja kulttuurissakin on suuria eroja. Uskon kuitenkin, että heillä olisi mahdollisuuksia kehittää toimintaansa, mikäli uteliaisuutta, oma-aloitteellisuutta ja koulutusta saataisiin kasvatettua.
Sain kokemukseeni lisää syvyyttä päästessäni tutustumaan muihinkin Tansaniassa oleviin palveluihin. Kilimanjaro Recovery Center eli Sober House, jossa kuntoutetaan huumeiden ja alkoholin käyttäjiä. Rau Daycare Centerin eli Raun päiväkoti, jossa on päivähoidossa noin 40 alle kouluikäistä lasta ja toimintaa pyörittää suomalainen Sama Aurinko Ry lahjoitusten turvin. Juvenile Jail eli nuorisovankila, jossa nuoret odottavat tuomiotaan tekemistään rikoksista ja oli ainoa kohteistani, joka on valtion rahoittama. Kaikissa kohteissa tilat ovat vaatimattomia ja toiminta kaipaisi lisää rahoitusta. Jäin pohtimaan, miten paljon he hyötyisivät tavoitteellisesta ja organisoidusta päivätoiminnasta. Mielekäs tekeminen ja kokemus siitä, että on tarpeellinen, varmasti auttaisi keskuksissa asuvia.
Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta, joka on avannut sydämeni ja mieleni aivan uusille ajatuksille ja elämänkatsomukselle. Oli mahtavaa, että harjoittelun lisäksi pääsin tutustumaan monen laitoksen palveluun Tansaniassa. Näitä kokemuksia voin hyödyntää tulevaisuudessa, sillä olen saanut lisää ymmärrystä heidän kulttuuristaan, taustoistaan ja lähtökohdistaan. Tämä matka on muuttanut minua henkisesti, aivan kuten etukäteen aavistelinkin. Ymmärrän, että kuukauden panokseni on pieni, mutta toivon, että läsnäoloni ja sylini jäivät keskuksen lasten mieleen. Tunnen olevani suurta kokemusta rikkaampi ja saanut matkalta myös uusia ystäviä.
Lisätietoja harjoittelukohteista ja asumisesta saa tanzaniavolunteers.com ja katulapsikeskuksen toiminnasta msamariakids.org.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!