Työharjoittelu

Päivä Jodel-markkinoinnin parissa

Kokeilimme Jodel-markkinointia Laurealle ensimmäistä kertaa kevään yhteishaun yhteydessä. Tavoitteena oli olla markkinoinnillamme läsnä alustalla, jossa nuoret viettävät jo valmiiksi aikaa, ja tarjota heille tilaisuus kysyä mieltä askarruttavista asioista koskien opiskelua Laureassa ja yhteishakua. Me harjoittelijat vastasimme yhden päivän aikana kymmeniin kysymyksiin. Kokemus oli opettavainen meille harjoittelijoille ja saimme toivottavasti tämän kautta monta kiinnostunutta hakijaa Laureaan.

Kevään uudet harkkarit esittäytyvät

Syksyn harjoittelijoiden taival markkinointitiimin opeissa on tulossa päätökseensä ja uudet harkkarit ovat astuneet kuvioihin. Tammikuussa kolme uutta markkinoinnin- ja viestinnän harjoittelijaa on aloittanut työnsä. Uusien harjoittelijoiden vastuualueisiin kuuluu viestintä, sosiaalisen median markkinointi ja kouluyhteistöiden koordinointi. Tässä postauksessa pääset tutustumaan uusiin harjoittelijoihin.

Aika kiittää ja kättä puristaa – syksyn harkkareiden lopetuspostaus

Laurean markkinoinnin ja viestinnän tiimissä syyskuun alusta tammikuun loppuun harjoittelussa olleet Saara, Susanna, Anni, Toivo ja Sara jättävät jäähyväiset Harkkarin matkassa -blogille. Viimeisessä postauksessa selvitetään harjoittelun parhaat muistot, ilahduttaneet opit, mitä tuli mokattua ja miltä kenenkin vuosi näyttää tammikuun jälkeen. Haluamme jättää lämpimät kiitokset koko tiimille, jonka kanssa saimme työskennellä, harjoittelun ohjaajillemme, Laurean opiskelijoille sekä … Lue lisää

Epäonnistumisia ja oivalluksia – kohti ensimmäistä oman alan työpaikkaa

Työnhaku kilpailullisella alalla voi joskus tuntua ylitsepääsemättömältä. “Miten voin saada sen ensimmäisen oman alan työpaikan ilman mitään työkokemusta?” on kysymys, jota olen pallotellut päässäni lukuisia kertoja. Vaikka työpaikkaan ei vaadittaisi aiempaa työkokemusta, se kuitenkin katsotaan eduksi, joten en varmastikaan voi olla kärkipäässä, kun hakijoita on kymmeniä tai jopa satoja. Tässä postauksessa jaan vinkkejäni työnhakuun perustuen omiin kokemuksiini markkinointiuran alkumetreillä!

Harjoittelu verkkopalveluissa

Harjoittelu Laurean verkkopalveluissa sujuu mukavasti poikkeuksellisesta koronatilanteesta huolimatta. Vaikka työskentely tapahtuukin kotoa käsin etänä, kommunikaatio oman tiimin kanssa onnistuu hyvin Teams-palavereiden, Slackin sekä sähköpostin välityksellä. Neuvoa ja ohjeistusta saa aina, kunhan sitä vain muistaa kysyä. Muutenkin verkkopalveluiden parissa työskentely onnistuu sujuvasti etänä, sillä käytettävät ohjelmat ja ympäristöt pyörivät ihan yhtä hyvin myös koneelta kotoa käsin … Lue lisää

Viestintäharjoittelija Mette Kivistö.

Kertomuksia korkeakoulusta

Aloittaessani tammikuussa viestintäharjoittelijana Laureassa pääsin osaksi eläväistä korkeakouluyhteisöä ja samalla suoraan mukaan konkreettiseen viestintätyöhön. Harjoittelussa on käynyt ilmi, että myös yhteiskuntapolitiikan opiskelijalla on paljon annettavaa ammattikorkeakoulun viestintätiimissä. Tässä blogissa pohdin kuitenkin sitä, mitä viestinnän työllä on ollut antaa minulle – lukijana saat samalla tietää, mitä viestintäharjoittelijan arkeen kuuluu ja mitä ammattikorkeakoulun viestintätiimissä tapahtuu.

Sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa

Sosiaalinen media on nykyään läsnä oikeastaan kaikkialla ja se on kasvattanut merkitystään markkinoinnin välineenä koko viime vuosikymmenen ajan. Mitä somemarkkinoinnin harjoittelijan työpäiviin sisältyy käytännössä ja mitä työ vaatii harjoittelijalta? Se selviää tässä blogipostauksessa.

Yhteishaun maailmassa – harjoittelijan mietelmiä

Ensimmäiset kuukaudet Laureassa ovat menneet todella nopeasti. Harjoittelijat ovat päässeet mukaan monenlaisiin projekteihin alusta alkaen ja omat työtehtävät tulivat hyvin nopeasti tutuiksi. Isoin osa työstä on tehty nyt etänä kotitoimistolta käsin, mutta siitä huolimatta on työkaverit tulleet tutuiksi ja työtehtävissä tarvittaessa saanut hyvin ohjausta. Tässä blogikirjoituksessa avaan hieman sitä, millaisia työtehtäviä olen päässyt tekemään ja … Lue lisää