2023

Urasivujen kehittämisellä kohti houkuttelevampaa työnantajamielikuvaa

Tekstin kirjoittaja on Laurea-ammattikorkeakoulun Hyvinkään toimipisteen liiketaloudenprojektijohtamisen opiskelija. Hän toteutti kesän 2023 aikana opinnäytetyön liittyen ilmailualallatoimivan yrityksen työnantajamielikuvan kirkastamiseen ja kehittämiseen. Suomen työmarkkinoilla osaajapulan kasvua on havaittavissa erityisesti majoitus-, ravintola- jamatkailualalla ja siksi kilpailijoista erottautuminen työnantajamielikuvan kehitystyöllä on tärkeää.(Suomalainen 2023.) Työnantajamielikuvalla tarkoitetaan yksilön henkilökohtaisia käsityksiäyrityksestä työnantajana. Mielikuva pohjautuu kaikkiin viesteihin, joita yrityksestä levitetään kutentyöntekijöiden kokemuksiin […]

Urasivujen kehittämisellä kohti houkuttelevampaa työnantajamielikuvaa Read More »

Alkusyksyn mietteitä projektiopiskelusta

Sain idean lähteä “aikuisena” opiskelemaan uutta alaa, nimittäin liiketaloutta ja oikeudellista osaamista. Orientaatiopäivillä meitä Laurean noviiseja valmisteltiin tuleviin projekteihin. En oikein tiennyt mitä odottaa. Päätin kuitenkin selviytyä, ja siihen auttoi tieto siitä, että pääsin etäpainotteiseen projektiin. Työelämän ja opintojen yhdistäminen oli itselleni yksi etukäteen huolta aiheuttanut asia, ja monista kommenteista päätellen en ollut ainoa aikatauluja

Alkusyksyn mietteitä projektiopiskelusta Read More »

Kvalitatiivinen tutkimus rakennus- ja kiinteistötekniikan palveluita tarjoavalle yritykselle.

Kirjoittanut: Aleksi Mattila Rakennus- ja kiinteistön suunnittelussa energia-asioita ei kannattaisi jättää sivulauseiden varaan. Kiinteistöjen koko elinkaarta katsoen lasku voi olla varsin suuri, jollei energiatehokkuus ole saanut riittävää painoarvoa. Kiinteistön elinkaarikustannukset koostuvat pääasiassa laitekannan ostamisesta, asennuksesta, huolloista ja korjauksista. Kuitenkin moderni laitekanta vähentää hukkaenergiaa ja pienentää kustannuksia, jos huomioidaan kiinteistön koko elinkaari. Opinnäytetyössä rakennus- ja kiinteistötekniikan

Kvalitatiivinen tutkimus rakennus- ja kiinteistötekniikan palveluita tarjoavalle yritykselle. Read More »

Projektiseminaarin uudistaminen 2023

Uusina opiskelijoina saimme heti opintojen alettua mahdollisuuden osallistua LeanTeamiin. Tehtävänämme meille kerrottiin olevan tuleva projektiseminaari 9.5 ja sen uudistaminen. Olimmekin alusta lähtien tiimin kanssa yhteisessä sävelessä siitä, ettemme halua, että se on tismalleen samanlainen kuin aikaisemmat projektiseminaarit. Tutustuimme aikaisempien projektiseminaarien palautteisiin ja kyselimme kokemuksia siitä. Esille tuli kuinka ihmiset eivät yleensä saavu paikalle koko projektiseminaariin,

Projektiseminaarin uudistaminen 2023 Read More »

Miten toteuttaa kyselytutkimus AMK opinnäytetyössä?

Kyselytutkimus on yksi kvantitatiivisen eli määrällisen tutkimuksen aineistonkeruumenetelmistä. Kvantitatiivisessa tutkimusmenetelmässä on keskeistä, että kerätty aineisto muutetaan tilastolliseen muotoon ja tätä toimenpidettä kutsutaan operationalisoinniksi. Kvantitatiivisessa kyselytutkimuksessa on myös ominaista, että kysymysten vastausvaihtoehdot on valmiiksi annettu eli kysymykset ovat suljettuja. Vastausvaihtoehdot voidaan esimerkiksi numeroida 1–5 välisellä asteikolla. Valmiiksi annetut vastausvaihtoehdot helpottavat aineiston muuttamista tilastolliseen muotoon. Analysoinnin kannalta

Miten toteuttaa kyselytutkimus AMK opinnäytetyössä? Read More »

Verkkosivujen hakukoneoptimoinnin optimaalisimmat toteutustavat

Toteuttamassani opinnäytetyössä käsiteltiin verkkosivujen hakukoneoptimointia, ja sen tuloksena luotiin hakukoneoptimointistrategia. Tiedonkeruu- ja teoriavaiheessa aiheesta tuli esille monia eri keinoja ja toteutustapoja, ja opinnäytetyöhön pyrittiin sisällyttämään niistä kaikkein tehokkaimmat menetelmät. Opinnäytetyössä tutkimusmenetelmänä hyödynnettiin kirjallisuuskatsausta teoriaperustan entistä vankemmaksi tekemiseksi, sillä menetelmää hyödyntäen opinnäytetyössä oli mahdollista tutkia, vertailla ja analysoida aikaisempia tutkimuksia ja niiden tuloksia. Tiedonkeruun tuloksena selvisi,

Verkkosivujen hakukoneoptimoinnin optimaalisimmat toteutustavat Read More »

Terveiset SMILE-hankkeen aloitustapahtumasta

Smile -hanke alkoi komeasti.  Perjantaina 28.4. Vantaan Kaupungintalolle kerääntyi noin 70 ihmistä kuulemaan – ja ennen kaikkea keskustelemaan.  Kaupunginjohtaja Ritva Viljanen korosti, että Vantaan kaupunki on ylpeä asukkaidensa moninaisesta kieli- ja kulttuuritaustasta ja siitä, että jokainen tänne muuttaja voi kokea olevansa vantaalainen. Vantaalla jo 25% asukkaista puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea, ruotsia tai

Terveiset SMILE-hankkeen aloitustapahtumasta Read More »

Hub Feenix; irti arjesta

21.4.2023 | Laurea   Karjaalla noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä sijaitseva Hub Feenix tarjoaa uniikkeja kokemuksia ja itsensä toteuttamista asiakkailleen mitä monimuotoisimmin tavoin.  Paikka oppimiselle, kokeilulle ja arjesta irtautumiselle  “Ihana paikka, luovuuden ja hyvinvoinnin keskus täynnä väriä ja iloa!” Näin kirjoittaa eräs Hub Feenixin asiakas heille jättämässään arvostelussa. Juuri tässä piilee yrityksen ydin, hyvinvoinnin keskus. Hub

Hub Feenix; irti arjesta Read More »

Ensimmäisen vuoden opiskelijaryhmän järjestämä tulosseminaari!

Hyvää päivää! Projektitiimimme tapahtuma on nyt järjestetty ja voimme alkaa keskittymään kevään viimeisimpien hommien hoitoon ennen kesälomalle pääsyä. YLY- sisältömarkkinoinnin projektissa meidän tehtävänämme oli markkinoida oppilaiden verkostoidu & viihdy tapahtumaa, sekä järjestää opettajille tulosseminaari. Molemmat tapahtumat sujuivat odotusten mukaisesti. Opettajien tulosseminaari alkoi YLY-hankkeen projektipäällikkö Teppo Leppävirran alkupuheella, jossa Teppo kertoi hankkeesta ja sen tavoitteista. Tämän

Ensimmäisen vuoden opiskelijaryhmän järjestämä tulosseminaari! Read More »