Tulevaisuus on nuorille iso ja merkittävä asia. Se herättää paljon kysymyksiä ja aiheuttaa jopa stressiä ja paineita, kun koko ajan täytyisi tietää mitä aikoo tulevaisuudessa tehdä. Tulevaisuus on asia, jota niin vanhemmat, ystävät, sukulaiset kuin tuttavatkin kyselevät nuorelta jatkuvasti. “Mikä sinusta tulee isona?”, “Mitä aiot opiskella?” yms.
Helsingin sanomissa julkaistussa artikkelissa (3.2.20) Manninen ja Kuusrainen, kertovat millaisia tuntemuksia ja ajatuksia tulevaisuuden asettamat paineet herättävät nuorissa. Nuorten yleiset tuntemukset aiheesta ovat pelko omasta pärjäämisestä sekä ahdistus tulevaisuuden tuomista paineista. Ahdistusta aiheuttavat etenkin opinnot, aikainen itsenäistyminen, vanhempien & lähipiirin painostus sekä päätöksien tekeminen omaa tulevaisuutta varten.
“ Itsekseen pärjääminen ja itsenäinen elämä aiheuttavat paineita nuorille.”
Nuorten kriisipisteellä on myös huomattu tämä yleinen ahdistus ja stressi tulevaisuuden päätösten tekemisestä. Taina Salovuoren mukaan nämä edellä mainitut nuorten tuntemukset ovat yleinen ilmiö nuorten keskuudessa. Yhä useammalla nuorella alkaa olemaan paineita tulevaisuuden suhteen. Nämä tuntemukset aiheuttavat monesti myös fyysisiä oireita, kuten jaksamattomuus, univaikeudet, keskittymis- ja muistivaikeudet ja itkuisuus. Salonen painottaakin, että “Tilanteeseen olisi tärkeää saada muutos ennen kuin stressin aiheuttamat moninaiset oireet muuttuvat pitkäkestoisiksi.”
Mitä me sitten voisimme tehdä asialle, jottei nuoret kokisi näin suurta ahdistusta ja stressiä tulevaisuudestaan?
Nuorisotutkimus professori Päivi Honkatukian mukaan nuoret jäävät monesti kysymystensä kanssa yksin. Heitä myös hoputetaan usein tekemään päätöksiä turhan nopeasti. Moni nuori kaipaisi aikaa kypsytellä päätöksiä rauhassa ja mahdollisuuksia kokeilla eri vaihtoehtoja.
Auttaaksemme nuoria päätöksen teoissa tärkeintä olisin, ettei nuoria painostettaisi tekemään hätäisiä päätöksiä äkkiä, vaan oltaisiin enemminkin tukena ja kuuntelijana heille. Kerrottaisiin vaihtoehdoista, joita heillä on ja mihin eri suuntaan nämä vaihtoehdot voisivat viedä heidän tulevaisuuttaan. Annettaisiin myös heille tilaa hengittää ja miettiä rauhassa esim. Lukion tai ammattikorkea koulun jälkeisen välivuoden verran, mitä he oikein haluavatkaan nyt tehdä elämällään.
Olemalla se tukihenkilö nuorelle ja tarjoamalla apua niin, että nuori voi sitä saada, kun hänestä itsestään siltä tuntuu, että nyt kaipaa apua ja neuvoja. Jatkuva painostaminen, päätösten tyrkyttäminen ja kyseleminen, eivät edes auta nuorta tekemään päätöksiä tulevaisuudestaan. Ennemminkin nämä voivat ohjata nuorta tekemään hätiköityjä päätöksiä, joita hän tulee myöhemmin vielä katumaan.
Kuten nuorisotutkija Mikko Salasuo toteaakin:
“Nuorille pitäisi jättää tilaa nuoruuteen. Meidän aikuisten pitäisi kuunnella nuorten ääntä ja lopettaa aikuisuuteen hoputtaminen”
Tämän kirjoituksen tarkoituksena oli herättää ajatuksia, siitä millaisia kokemuksia tämän päivän nuoret kokevat jatkuvasti elämässään. Tänä päivänä tulevaisuus ja sitä varten tehtävät päätökset ovat yhä enemmän ja enemmän tärkeässä roolissa. Se on asia, joka pyörii kaikkien huulilla, joilla on lähipiirissä nuoria. Kirjoituksen ideana on herättää ajatus siitä, että myös nuoret tarvitsevat omaa tilaa ja rauhaa kasvaa sekä kehittyä. Parhaiten tämä mahdollistetaan, kun annetaan nuorien olla nuoria ja tehdä päätöksiä elämästään ilman turhaa painostusta ulkopuolelta. Joskus nämä päätökset voivat olla huonoa tai vääriä, mutta näistä päätöksistä oppii ja kasvaa aina vahvemmaksi. Annetaan nuorille mahdollisuus omanlaiseensa tulevaisuuteen.
Koko artikkelin pääset lukemaan Helsingin Sanomien sivuilta.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
“Pärjäänks mä?”
Aivan ihana ja ajankohtainen kirjoitus, kiitos siitä.
Tässä nostetaan esille erittäin tärkeä seikka, eli nuorten yhteishaku, joka on juuri meneillään. Oli kouluun hakeminen peruskoulun, ammattioppilaitoksen tai lukion jälkeistä, on stressitaso korkea, varsinkin niillä jotka ovat epävarmoja suuntautumisvalinnoistaan.
Omakohtaista kokemusta löytyy muistojen syövereistä, kuinka epävarma olinkaan siitä, mihin minun kannattaa kouluun hakea. Tietyt alat kiinnostivat, mutten ollut ns. “lukijatyyppiä”. Sain muistutuksia ja ehdotuksia sukulaisilta, miksi kannattaa hakeutua tietylle alalle tai miksi ei missään nimessä kannata hakea tiettyyn kouuun…
Nyt seuraan vierestä, kuinka ysiluokkalainen poikani laittoi yhteishaussa koulutoiveitaan numerojärjestykseen. Hän pähkäili, käveli ympäriinsä ja söi hermostuksissaan kynsiään. Normaalisti aina suutaan soittava, äänessä oleva adhd-teini meni hiljaiseksi loppujen lopuksi lähes lamautuneeksi. Äitinä vierestä katsoneena, koko tilanne oli jännittävä ja ilmassa leijui käsinkosketeltavana epävarmuus. Epävarmuus siitä, mihin haluaa hakea ja missä pärjää, missä olisi tarpeeksi hyvä? Mitä jos käy niin, ettei nuori pääsekkään haluamaansa kouluun? Onko pakko vastaanottaa jämäpaikat, joihin pääsee jokainen. Mitäpä tähän vastaamaan…
Epävarmuuden sietäminen ja odottaminen ovat kaksi asiaa, joissa nuorten on prepattava. Stressitaso ja uupumus varmasti nostavat päätään tällaisessa tilanteessa, mutta ei anneta periksi. Päämäärien eteen on tehtävä töitä, eikä saa antaa periksi ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla. Täydellisyyden tavoittelu tai ylikorkeat odotukset ovat ne, jotka aiheuttavat juuri kyseisiä oireita. Jossain tv-ohjelmassa oli juuri puhetta ylioppilaskirjoituksista, joiden vuoksi nuori voi kokea ensimmäisen burn-outin. Ehkä stressin taltuttaminen ja sen hyödyt, olisi hyvä olla jo peruskoulussa johonkin oppiaineeseen liitettynä.
Nuorten ei tarvitse tietää, mitä he haluavat tehdä työkseen lopun ikäänsä. Mielestäni on pääasia, että koulupaikka löytyy ja vieläpä sellaiselta alalta, joka itseään kiinnostaa. Kuinka moni nuori todella tietää, mikä on se oma ala, mihin kannattaa hakea? Kyllä sitä ehtii myöhemminkin vielä alaa vaihtamaan, jos siihen päätyy.
Kiitos mahtavasta kommentistasi!
Tämä ajatusmaailma mitä avasitkin oma kohtaisten kokemustesi kautta, olikin juuri se mihin halusin tähdätä tällä postauksella!
Ihana huomata, että tämä asia koskettaa kaikkia, jollain tavalla.
Ajankohtainen kirjoitus. Olen itse sitä mieltä, että valintojen mahdollisuuksia koulutukseen sekä työelämään pitäisi jo lapsuudesta lähtien tehdä näkyvämmäksi sekä selkeämmäksi. Ilman painostusta, avoimesti keskustellen. Siinä painottuisi vanhempien rooli,mahdollistaa lapselle kokemuksia, joidenka kautta erilaiset toiminnot tulevat tutuiksi lapselle. Lasta tulee kannustaa siinä, mistä hän pitää, jolloin hänen myönteinen minäkuvansa vahvistuu ja häneltä löytyy valmiuksia ottaa nuoruusikä rakentavimmin vastaan.
Olen itse kokenut sen, ettei minua ole koskaan lapsuudessa/nuoruudessa ohjattu tutustumaan mihinkään koulutuksiin tai ammatteihin. Kuinka voi tietää mitä haluaa, jos ei tiedä, mitä on mahdollista haluta? Voiko siis tavallaan ihmetellä, että luen itselleni neljättä ammattia?
Kouluttautuminen ei ole kuitenkaan koskaan huono asia, vaikka tuntuisikin kouluttautuneensa väärälle alalle, on saavuttanut silti uusia taitoja ja kokemuksia, joita voi käyttää hyödyksi.
Professori Honkatuki kertoo nuorten ilmaisevan kaipauksesta päästä kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja työelämässä. “Ota lapsesi töihin päivä” on vienyt tätä ajatusta eteenpäin, mutta omasta mielestäni yhteiskunta voisi pyrkiä tekemään tästä houkuttelevampaa sekä helpommin toteutettavaa. Päiväkodeissa voisi esimerkiksi vierailla lasten omia vanhempia kertomassa mitä he ovat tehneet tai tekevät silloisella hetkellä työelämässä. Eri ammattilaisten vierailut myös päiväkodeissa ja kouluissa voisivat avartaa näkemystä työelämän mahdollisuuksista. Kouluissa voitaisiin myös mahdollisesti toteuttaa erilaisia projekteja työelämää koskien, missä lapsi/ nuori voisi tutustua omaa mielenkiintoansa herättävään alueeseen.
Ehdottamasti hyvä idea!
Jos tälläinen järjestelmä olisi ollut silloin kun olin vielä lapsi/ varhaisnuori olisi itsekkin ollut paljon paremmin tietoinen siitä mitä kaikkia mahdollisuuksia onkaan olemassa.
Ideasi tuosta vanhemmat esittelemässä ammatteja päiväkodissa on ehdottomasti sellainen, jota itsekkin kannatan ja jopa toivoisin, että jossain toteutettaisiin edes sellaista.
Muutenkin olisi ehdottomasti hienoa, jos ammatti ja ura mahdollisuuksia esiteltäisiin vielä kokonaisvaltaisemmin lapsille ihan yleisestikkin, juuri niinkuin itsekkin ajattelit/ehdotit.
Tämä kirjoitus ja kommentit osui ja upposi.
Tässä tilanteessa ei vanhemmankaan rooli ole helppo. Lukion jälkeen välivuosi on mielestäni hyvä tapa tutustua työelämään ja saada aikaa miettiä erilaisia vaihtoehtoja. Entä välivuoden jälkeen? Näin vanhempana on hyvin vaikeaa seurata nuoren epävarmuutta ja kipuilua, kun hän pohtii tulevia opintojaan. Vanhemman tulee tukea, kuunnella ja auttaa, mutta ei saa painostaa eikä ohjata liikaa, ei ole helppo rooli siis vanhemmillakaan.
Nuoret pohtivat asioita hyvinkin monelta kantilta ja paineet saattavat kasvaa liian suuriksi. Aivan kuin he löisivät lukkoon koko loppuelämänsä. Täytyy hyväksyä myös se, ettei ensimmäinen valinta välttämättä olekaan se oikea ja opinnot eivät tunnukaan mielekkäiltä. Melko yleistä on nykyään myös se, että ihmisillä on useita ammatteja ja koulutuksia. Miten missäkin työssä viihtyy tai millaiset työkaverit saa tai onko koulutus sellaista, että valmistuttua työllistyy? Näihin asioihin ei voi kukaan vastata. Jokaisessa työssä on hyvät ja huonot puolet. Kaikkea ei voi tietää etukäteen ja hyppy tuntemattomaan on vain jossain vaiheessa tehtävä.
Olen samaa mieltä toisten kommentin jättäneiden kanssa siitä, että työelämään tutustumista ja lyhyitä työharjoitteluita tulisi lisätä esimerkiksi yläkouluun. Lapsi mukaan töihin, Taksvärkkipäivä, Tienaa ja tutustu-kesätyö kampanja ovat jo hyviä uusia keinoja, joilla tuetaan nuoren työelämään tutustumista. Lisäksi Iidalle voin ilokseni kertoa, että poikani alakoulun yhteiskuntaopin tunnille toivottiin juurikin vanhempia kertomaan omasta työstään ja lapset saivat esittää heille kysymyksiä. Hieno edistys tämäkin. Iida otti esiin myös lapsen kannustamisen siihen missä hän on hyvä. Tätä aihetta onkin varhaiskasvatuksessa käsitelty paljon teemalla “Huomaa hyvä- positiivinen pedagogiikka” (https://kaisavuorinen.com/huomaa-hyva/), jossa keskitytään jokaisen lapsen vahvuuksiin ja korostetaan niitä. Meistä jokaisesta löytyy erilaisia vahvuuksia ja se mitä vahvistamme, se kasvaa.
Kiitos kommentistasi!
Ihana kuulla, että aihe ja muiden kommentit koskettivat sinuakin.
En ollutkaan tietoinen tuosta linkkaamastasi “huomaa hyvä- positiivinen pegagogiikka”. Täytyykin tutustua siihen hieman tarkemmin.
Äitinä ja kotona juurikin tällaisen nuoren kanssa elävänä aihe on tuttu. Toki oma perusajatus on, että ammattiin koulutetulla on helpompi saada työtä. Totuus kuitenkin on, että kouluttamatonkin saa työtä, ja ihan hyvää sellaista. Opiskella voi läpi elämän, olenhan itsekin keski-ikäisenä opiskelemassa kolmanteen ammattiin. Tämä kertonee siitä, että harvoin teini-ikäisenä kukaan tietää mitä oikeasti haluaa tehdä lopun elämää. Tilanteet ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Elämä kantaa ja vie eteenpäin.
Koen tärkeäksi kuulla nuorta, mitä hän oikeasti haluaa elämältä, kuunnella ja kertoa mahdollisuuksista. se mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille. Ei yleistetä.