Korjaavat peilit

Suosittelen lukemaan ensin edellisen kirjoitukseni Näkymätön näkyväksi. Siinä käsittelen matalan kynnyksen työskentelyä valokuvin. Tässä kirjoituksessa otan pohdinnan alle hieman enemmän sitoutumista vaativan valokuva työskentelyn ja avaan voimauttavan valokuvan menetelmän mahdollisuuksia. Tervetuloa mukaan!

Kukaan minut tunteva ei varmasti ylläty, kun innostun pohtimaan voimauttavan valokuvan menetelmää lapsiperheiden varhaisessa tuessa. Voimauttava valokuva on minun siltani valokuvaajasta kohtaamistyöntekijäksi. Se on suuri inspiraationi ja johdattajani kaikkeen valokuva- ja taideterapeuttiseen työskentelyyn. Sen kehittäjän Miina Savolaisen kauniit sanat, lempeän tapittava katse ja voimakas vaikutus ihmisten tapaan ajatella sosiaalialan työstä, toimivat minulle esikuvana. Jos et ole vielä tutustunut Miinan kirjaan Maailman ihanin tyttö, lämmin suositus.

Voimauttavan valokuvan kehittäjä Miina Savolainen kertoo menetelmästä näin: ”Voimauttavan valokuvan menetelmä perustuu lähtökohtaan, jossa korjaavat asiat tapahtuvat liittymisen kokemuksessa toisiin ihmisiin. Ihmisen on oltava ensin jonkun silmissä arvokas, ennen kuin hän voi olla sitä itselleen. Hoidollisen työn asiakkailla voi olla paljon näkymättömyyden kokemusta. Lapsuuden peilit ovat voineet olla vajaita ja rikkonaisia, yhteiskunta on ehkä määritellyt heidät marginaaliin, auttamisjärjestelmässä heitä katsotaan ja kohdataan diagnoosien ja leimojen kautta. Menetelmässä korjaavaa nähdyksi tulemista rakennetaan yhteisöllisessä prosessissa, joka perustuu moniäänisyyteen, ja jossa valokuvaamiseen kytketään arvostava palaute. Viimekädessä tärkein tavoite on yksilön itsestään löytämä kyky katsoa itseään lempeämmin ja rakastavammin sekä toisia ihmisiä kuuntelevammin, myötätuntoisemmin ja arvostavammin.” (Miina Savolainen 2022)

Minä ymmärrän Miinan kertoman niin, että me kohtaamistyöntekijät voimme toimia korjaavien peilien tavoin. Vaikka meidän katseemme ei ulotu samaan, kun vanhemman joka vaistomaisesti katselee lastaan ihaillen ja ehdoitta rakastaen. Piirtäen katseellaan lapselle rajoja joiden sisälle on turvallista alkaa rakentaa itseään. Vanhemman joka löytää elämälleen tarkoituksen ja maailman kaikkeuden mysteerien vastaukset sylissään nukkuvasta lapsesta. Voisi kohtaamistyöntekijä silti tarvittaessa olla ”riittävän hyvä” tämän katseen antajana. Piirtää sitä raamia, mikä olisi pitänyt piirtää, antaa sitä hyväksyvää ja lempeää läsnäoloa mitä vaille on jääty. Ihmisenä olemisen yksi keskeinen tarve on olla iloksi ja tehdä muut onnelliseksi ”ihan vaan pelkällä olemassa ololla”. Jos tämä kokemus jää saamatta, voiko ihmisestä kasvaa eheää? Kohtaamistyöntekijä, korjaava peili, voi peilata asiakasta kuuntelemalla, kiinnostumalla hänestä ja näin osoittaa kuinka asiakas tuottaa ympärilleen iloa. Asiakkaan elämän tarina, olipa se kuinka synkin värein maalattu, on tärkeä kuulla. Se on arvokas sellaisenaan, ilman muuttumisen tarvetta.

Sanat työssä kirjassa sivulla 41 kuvataan kauniisti mitä tapahtui rikkoutuneelle kalaverkolle, kun sitä paikkailtiin. Paikattu verkko ei ole enää sama kuin ennen rikkoutumistaan, mutta se ole myöskään toinen, vaan se on edelleen sama verkko. Reikien parsija on koittanut paikata reiät mahdollisimman hyvin, ei liian tiukoiksi eikä liian löysiksi, että verkkoa voi käyttää edelleen. Niin että paikatut reiät sopivat muuhun verkkoon. Tästä tulee mieleeni eräässä koulutuksessa meille esitetty pieni näytelmä. Paperista oli leikattu ihmisen muotoinen kuva. Ohjaajat repivät sitä meidän edessä palasiksi. Ihmisen ääriviivat rikkoutuivat. Palasia lenteli lattialle. Sitten haettiin teippiä. Tuli perheneuvola, joka teippasi ensin vähän, sitten tuli lastensuojelu, joka jatkoi työtä, seuraavaksi oli sijaisvanhempien vuoro paikata…kunnes ihmisen ääriviivat olivat taas tunnistettavissa. Kokoon parsittu kuva ei kuitenkaan ollut enää ehyt, se oli ryppyinen, siinä oli sotkuista teippiä ja paljon rosoja.

Nämä liikuttavat esimerkit kertovat minulla tarinaa, miten me voimme ammattilaisina auttaa. Me voimme kukin liimata oman palamme, toivoa että jonain päivänä joku liimaa sen viimeisen palan, niin että ääriviivat ovat taas ehjät. Voimme tarjota ihmiselle itselleen teippiä ja liimaa. Ojentaa palasia lattialta. Arvostava vuorovaikutus ja kohtaaminen ovat kuin teippiä. Lempeä katse ja hyväksyntä ovat liimaa. Näin minä, ilman ehtoja hyväksyn sinut, vaikka näen että et ole ehyt.

Huolimatta siitä että työssämme autamme ihmisiä, voimautumisen koko idea on ettei toista voi voimauttaa. Tässä menetelmässä valokuvia ei käytetä arviointiin eikä kukaan ulkopuolinen määrittele mitä tavoitteita työskentelyllä on, miten asiakkaan on tarpeellista kehittyä. On myös hyvin tärkeää tietää, ettei voimauttavan valokuvan menetelmää saa käyttää ilman omaa läpi käytyä prosessia ja koulutusta. (Miina Savolainen 2022) Oman työskentelyn pintaan nostama herkkyys on aivan välttämätöntä luovissa menetelmissä. Ajattelen myös että ammatillisuus ja ammattilaisuus eivät suojaa minua, eivätkä ne muuta sitä tosia asiaa, että me olemme kaikki kesken omissa prosesseissamme ja niitä on tarpeen työstää. 

Varhaisessa perhetyössä pyritään tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään perheiden haasteita mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Voimauttavaa valokuvaa voidaan käyttää sekä ennalta ehkäisevässä että korjaavassa työssä. Usein nämä limittyvät keskenään, ihmisten tilanteet ja ihmiset ovat niin moniuloitteisia. Voimauttavan valokuvan menetelmässä tapahtuma, jota kutsutaan korjaavien katseiden ketjuksi, alkaa työntekijästä jatkuen vanhemman kautta lapseen. Ensin työntekijä käy läpi omaa prosessiaan, tulee hyväksytyksi ja nähdyksi haluamallaan tavalla, näin hän osaa jatkaa ketjua asiakkaaseen. Voimauttava valokuva voisi mielestäni olla nimeltään myös voimauttava katse. Valokuva on menetelmässä vaan väline, ei itse tarkoitus. Oikea ”päätyökalu” on katse ja katsomisen tapa. Valokuva toimii kuitenkin monella tasolla erittäin hyvänä apuna työskentelyssä. Valokuvaus prosessi auttaa meitä katseen löytämisessä ja sen vastaanottamisessa.

Keskeistä voimauttavassa valokuvassa on se, miten kuvassa esiintyvä henkilö, kuvan päähenkilö, haluaa tulla nähdyksi ja kuvatuksi. Kuvan ottaja voi olla sosiaalialan ammattilainen, perheenjäsen, ystävä jne. Perinteisestä valokuvauksesta poiketen, kuvan ottaja luopuu kuvaajan vallastaan ja kuuntelee mitä kuvan päähenkilö toivoo kuvaukselta. Missä ja miten hän haluaa tulla kuvatuksi. Kuvaaja toimii sekä kuvan ottamisen mahdollistajana että hyväksyvänä peilinä. Kuvaaja ihailee kuvattavaa ja seuraa herkästi hänen toiveitaan. Voimauttavan valokuvan prosessin ohjaajalla on vastuu siitä että kaikki mukana olevat ovat ymmärtäneet voimauttavan kuvauksen idean. Jos näin ei ole, voi kuvaustilanne ja valmis kuva rikkoa vain enemmän asiakasta.

Voimauttavan valokuvan asiakas työskentely perhetyössä voisi olla seuraavanlaista:

Kuvaus retki perheen kesken: Mietitään yhdessä joku merkityksellinen paikka. Voidaan ottaa mukaan evästä. Retki on mahdollinen tehdä sekä työntekijän kanssa, että ilman työntekijää. Mikäli työntekijä ei ole mukana, aikasemmilla tapaamisilla on käyty läpi miten kuvaus toteutetaan voimauttavan valokuvan menetelmän mukaisesti.

Kuvaus retki yksittäisen asiakkaan ja työntekijän kesken: Samaan tapaan kun perheen kesken, asiakas miettii missä ja miten haluaa tulla kuvatuksi. Tässä on erinomainen tilaisuus työntekijälle kääntyä kohti asiakkaan maailmaa. Tämä työskentely lisää molemminpuolista arvostusta ja luottamusta. 

Lopuksi vielä ohjaamalleni kuvaus retkelle osallistuneen nuoren ja hänen omaohjaajan mietteitä.

Nuori: “Kuvauspäivä oli mahtava, ainutkertanen tilaisuus. Olihan se tietysti tosi jännää ja pelottavaakin, aluks. Meinasin jänistää just ennen, ku alotettiin kuvaukset. Mut hei onneks sit kuitenki lähin mukaan kokeilemaan, koska se oli loppujen lopuks tosi siistii, itsensä voittamista.“

Ohjaaja: “Mahdollisuus osallistua projektiin tuntui tulevan nuorelle oikealla hetkellä. Oli ihana nähdä kuinka se herätti nuoressa kipinän, aidon kiinnostuksen ja halun osallistua. Tunsin itseni etuoikeutetuksi saadessani olla läsnä nuoren prosessissa kuvien suunnitteluun liittyen sekä itse kuvaustilanteessa ja katsomassa, kokemassa yhdessä valmiita kuvia. Tunteiden kirjo koko matkan ajalta teki prosessista todella kokonaisvaltaisen. On hienoa nähdä matkan jatkuvan yhäkin. Useasti projektin aikana huomasin pidättäväni hengitystä, niin uskomattoman aitoja, kauniita ja jopa juhlallisia hetket olivat. Jotain uutta, mutta myös hyvin tuttua avautui ja löytyi kameran edessä, iloa omana itsenään olemisesta. Kestohymy, liikutus ja keveyden tunne säilyivät mukana kokijassa pitkään kuvausten jälkeen.” 

Roosa

Lähteet: 

Miina Savolainen. Voimauttava valokuva

http://voimauttavavalokuva.net/menetelma.htm

Leena Väisänen, Mika Niemelä ja Pirkko Suua. Sanat työssä

Nähdään! valokuvaprojektiin osallistuneet nuori ja omaohjaaja

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!