Alkoholia vai huumeita?

Ollessani teini-ikäinen minun kaveriporukassani käytettiin päihteistä ainoastaan alkoholia ja tupakkaa. Siihen aikaan me teinit olimme usein viikonloppuisin jonkun sellaisen kaverin luona jolla oli “käty”, eli kämppä tyhjä – viitaten siihen, että vanhemmat eivät olleet kotona. Aina löytyi joku sellainen kaveri, jolla oli täysi-ikäisiä sisaruksia/ystäviä tai väärennetyt henkilöpaperit, jotta saatiin tarvittava määrä ilolientä. Tupakkaa saimme lähes aina ostettua itse kioskilta, kunhan vain tiesi mille kiskalle mennä. Jos minulta olisi 8. tai 9. luokalla ollessani kysytty olisiko minun mielestäni helppo hankkia huumeita halutessani vastaus olisi ollut ei. 

Omassa lähipiirissäni ei edelleenkään ole – ainakaan minun tietääkseni – huumeita käyttäviä henkilöitä. Tiedän kuitenkin useita esimerkiksi kaverin kavereita, jotka käyttävät säännöllisesti jotakin muuta päihdyttävää ainetta kuin alkoholia.

Kun huumeita on helppo hankkia ja tietää jonkun joka niitä on kokeillut, kynnys omaan kokeiluun pienenee.

Indikaattori: Omalla paikkakunnalla helppo hankkia huumeita, %

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022, kouluterveyskysely 1

Indikaattori: Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran, %

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022, kouluterveyskysely 2

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttamassa kouluterveyskyselyssä ilmenee, että melkein puolet (47%) peruskoulun 8. ja 9. luokalla oleva nuori kokee huumeiden hankkimisen helpoksi omalla paikkakunnallaan. Mielestäni tämä on melko huolestuttavaa. Huumeiden hankkiminen ja hallussapito on Suomessa rikos, ja silti niin suuri osa alaikäisistä nuorista kokee niiden hankkimisen helpoksi. Samanikäisistä nuorista miltein 10% on itse kokeillut jotakin laitonta huumetta vähintään kerran.

Vuodesta 2019 vuoteen 2021 kaikissa kouluterveyskyselyyn osallistuneista ikäryhmistä prosenttiosuudet huumeiden hankkimisen helppoudesta, ja niiden kokeilusta ovat hienoisessa laskussa. Tämän toivoisi olevan pysyvä suunta, mutta valitettavasti on otettava huomioon maailman tilanne ja mietittävä kuinka paljon esimerkiksi eristäytyminen koronapandemian aikana on vaikuttanut näihin lukemiin. Nämä vaikutukset ja laskusuhdanteen pysyvyyden näemme kuitenkin vasta seuraavissa kouluterveyskyselyissä.

Indikaattori: Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa, %

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022, kouluterveyskysely 3

Toisin kuin kaksi edellistä käyrädiagrammia tämä kolmas on selkeästi laskussa kaikkien ikäluiokkien osalta. On tietenkin hyvä asia, että nuoret eivät enää juo itseään humalaan yhtä usein kuin vuosina 2006-2010, mutta olisi äärimmäisen kiinnostavaa tietää miksi alkoholinkulutuksen osalta käyrät ovat niin paljon enemmän laskussa kuin huumeiden käytön kokeilujen suhteen. Tässä olisikin todella mielenkiintoinen tutkimuskysymys.

Lähde: Flickr 1
Lähde: Flickr 2

Lähteet:

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Kouluterveyskyselyn tulokset. Indikaattori: Kokeillut laittomia huumeita ainakin kerran, % 2021. Viitattu 16.10.2022. https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk/ktk1/summary_trendi2?alue_0=87869&mittarit_0=200537&mittarit_1=199990&mittarit_2=199987&sukupuoli_0=143993#

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Kouluterveyskyselyn tulokset. Indikaattori: Omalla paikkakunnalla helppo hankkia huumeita, %. 2021. Viitattu 16.10.2022. https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk/ktk1/summary_trendi2?alue_0=87869&mittarit_0=200537&mittarit_1=199990&mittarit_2=199320&sukupuoli_0=143993#

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2022. Kouluterveyskyselyn tulokset. Indikaattori: Tosi humalassa vähintään kerran kuukaudessa, %. 2021. Viitattu 16.10.2022 https://sampo.thl.fi/pivot/prod/fi/ktk/ktk1/summary_trendi2?alue_0=87869&mittarit_0=200537&mittarit_1=199990&mittarit_2=199490&sukupuoli_0=143993#

Flickr 1. https://www.flickr.com/photos/30478819@N08/50205562718

Flickr 2. https://www.flickr.com/photos/30478819@N08/51125413375/in/photostream/

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

1 ajatus aiheesta “Alkoholia vai huumeita?”

  1. Moi Miira! Hyvä kirjoitus ja aihe todella tärkeä! Itsellä on ihan samat fiilikset nuoruuden alkuajoilta. Lähipiiriin ei huumeet kuuluneet. Yhdessä vaiheessa muistan, kun porukka alkoi hajoamaan ja osa löysi tiensä kannabiksen pariin. Kirjoituksessani mainitut luvut ovat karuja… Kyseessä on kuitenkin vasta 15–16-vuotiaat nuoret. Heräsi myös kysymys, onko alkoholin vähentyneellä käytöllä yhteyksiä nuorten huumeiden käyttöön? Ehkä saamme lukea tästä myöhemmin tulevaisuudessa jonkinlaisia tutkimustuloksia.

Kommentoi