Kipsauskoulutusta Cast Specs Oy

Kipsauskoulutusta hoitoalan ammattilaisille ja tuleville sellaisille, yrityksen perustaminen opiskelijaprojektina.

Yrityksen taustat

Cast Specs Oy on työelämässä bongattu tarve kipsiosaamiselle, päätoimialana keskittyy hoitohenkilöstön kouluttamiseen ja kipsausosaamisen levittämiseen tarjoamalla kipsauskoulutusta. Työelämässä olen liiketoimintaideaa pyöritellyt parikin vuotta, ennen kuin sain aikaiseksi lähteä opiskelemaan liiketalouden taitoja, jotka voisi tähän osaamiseen yhdistää. Kylmiltään ei uskaltanut lähteä, kun ei mitään pohjaa ollut. Laureassa tuli vastaan Oman yritystoiminnan kehittäminen -projektiopinto, joka laittoi heti aivot raksuttamaan, että nyt saadaan asiat etenemään kertaheitolla! En osannut varautua, millaisille kierroksille tällä opinnolla lähdettiin, mutta asioita on vihdoin saatu aikaiseksi! Todella opettavainen reissu oppia oikeita yritystaitoja. Hieman saanut tietynlaista potkimistakin eteenpäin ja niin sanotusti pakon edessä selvittänyt yrityksen perustamiseen ja pyörittämiseen liittyviä piirteitä, eli pelkkää positiivista saada asioita eteenpäin! Turvallinen oppimisympäristö, missä kokeilla ideoita, sekä saada säännöllistä ohjausta ja näkemystä asioihin, mihin ei itse osaa välttämättä keskittyä. Opiskelijayrittäjyys: Cast Specs Oy, kipsauskoulutusta – Laurea Showcase

Tämäkin yritys on työelämästä löydetyn ongelman ratkaisua. Aina kun on jokin ongelma, syntyy uusi liiketoimintamahdollisuus tämän korjaamiseksi. Osakeyhtiö valikoitui yhtiömuodoksi ehkä uskottavuutensakin perusteella, helpompi asioida sairaaloiden kanssa ja jatkaa ulkomaillekin, eikä tietysti kanna itse kaikkea riskiä, jos ei lähdetäkään haluttuun suuntaan. Tällä hetkellä on selvät sävelet, miten edetään. Seuraavaksi on tarkoituksena laajentaa ja kehittää toimintaa tietysti. Sisältöä tulee työnnettyä sosiaaliseen mediaan tasaiseen tahtiin, lähinnä nyt alussa TikTokiin @castspecs, Instagramiin @cast.specs ja Youtube-tähteyskin on lähes nurkan takana, käytännössä siis ensimmäinen video on työn alla. Facebookistakin löytää Cast Specs Oy:n nimellä. Verkkosivut ovat myös toiminnassa: Cast Specs Oy – Immobilisaatio – Kipsikoulutus – Kipsaaminen

Väliin kipsistä tehty ruusu, ettei lukija näänny kuivan tekstin sekaan.

Kevään saavutuksia

Kevät alkoi pitchauksella ohjaajille ja muille opintoon osallistuville, huikea päästä näkemään ja seuraamaan ihan toisenlaista liiketoiminnan kehittymistä ja tämä antoi paljon näkemystä. Projektisuunnitelmaan tein itselleni lähes mahdottoman aikataulun, jota orjallisesti noudatin saaden asioita eteenpäin. Seuraavaksi jatkettiin yritysmuodon miettimisellä, liiketoimintasuunnitelman hahmottelulla ja toiminimihakemuksella. Pankkitilin vertailu ja avaus yritykselle, sekä kirjanpito-ohjelman metsästämistä, jota itse pyöritän laskentatoimen kurssilta ongituilla eväillä. Kipsaustyökalujen tarjousten pyytelyä, jotka ovat oleellisia koulutuksen järjestämistä varten (kipsisaha, kipsisakset). Kipsimateriaalien toimittajien tarjouksia selviteltiin ja vertailtiin, verkkosivuille tunnuksien avaamista ja tuotehintojen siirtoa exceliin tarjousten laskemista varten. Avasin myös sosiaaliseen mediaan tilejä varmuudeksi, jos joskus keksii jotain järkevää julkaistavaakin. Hieman graafista suunnitteluakin pääsi toteuttamaan, logoa, nettisivujen ilmettä ja paljon muuta mainoksista käyntikortteihin. Tilasin myös työpaidat logolla, joita käytän koulutuksissa. Kirjoitin kolme tietoperustaa projektiopintojen tyylin mukaisesti ajankohtaisiin aiheisiin, joihin yrittämisen näkökulmasta kaipasin tietoa. Lähdin tarjoamaan kipsauskoulutusta eteenpäin.

Järjestin testikoulutuksen Laurean sairaanhoitajaopiskelijoille, tästä pyysin osallistumismaksua ja jaoin osallistumistodistukset jokaiselle. Koulutukseen valmistin powerpointin, johon kertyi reilu 50 diaa pelkkää asiaa, tämän läpivetämiseen meni aikaa noin puolitoista tuntia ja tätä hyödynnän jatkossakin päivitettynä. Testikoulutuksesta pyrin keräämään palautetta mahdollisimman paljon ja sainkin odotettua parempaa palautetta, jokainen osallistuja oli oppinut jotakin ja suositteli koulutusta järjestettävän uudelleen, keskiarvoksi asettui 4,73 asteikolla 1-5. Kouluttajalle annettiin myös paljon kehuja, joista olen tietysti ylpeä. Verkkokoulutusalustaa vertailin ja loin pohjan tälle, joka on vielä keskeneräinen ja tätä päivitän tulevaisuudessa. Learning immobilization (thinkific.com)

Kiitokset Laurealle

Ylistyksen sana myös Laurealle, joka on tarjonnut tukea tähän projektiin. Huikea mahdollisuus oppia aloittamalla jotakin omaa ja työstää tätä samalla kehittyen tutkinnon tavoitteiden mukaisesti. Huomioimatta ei voi myöskään jättää ohjaajia, joita tällä toteutuksella oli minun onnekseni kolme kappaletta. Jokaisella on erilainen tausta ja eri näkökulmia, jatkuvaa sparraamista läpi kevään, jokaiselta on saanut oppeja ja jokainen on myöskin tarjonnut uudenlaisia ajatuksia ja polkuja, joista valita parhaat eväät juuri käsillä olevaan tilanteeseen. Suosittelen kaikille oman yritystoiminnan kehittäminen -projektiopintoa Opiskelijayrittäjyys – Laurea-ammattikorkeakoulu. (Ei ole maksettu mainos.)

Kehitys jatkuu

Kysyntää tämänlaiselle koulutukselle tuntuu olevan ja palvelua työstän jatkuvasti paremmaksi, että voin tarjota mahdollisimman laadukasta kokonaisuutta ja kipsauskoulutusta. Muutamia tarjouksia olen lähettänyt ja täysin toiminnassa ollaan, ei muuta kuin kierroksia vaan enemmän! Kaksipäiväinen kipsikoulutus on suunniteltu vastaamaan työelämän tarpeita mahdollisimman kattavasti ja tehokkaasti käyttäen erilaisia kipsausmateriaaleja. Materiaalien ollessa tuttuja on helpompi mukautua näiden käyttämiseen työelämässä, jossa eri työpaikoilla voidaan käyttää eri materiaaleja. Kipsaaminen on kädentaito, jota harjoitellaan koulutuksen aikana paljon unohtamatta teoriatietoa, joka sisältyy myös koulutuspäiville. Kipsikoulutus sopii kenelle tahansa, on sitten käytännön kipsauskokemusta tai ei. Kurssilla totutellaan eri materiaaleihin kuten puu, muovi, pehmytkipsi ja ettei unohdeta kipsauksen juuria, niin kalkkikipsiinkin pääsee kädet sotkemaan. Matalalämpömuovia ja lasikuitua myös käsitellään aiheena kurssilla. Käytämme uusia välineitä kurssilla sekä käymme näiden turvallisen käytön läpi. Erilaisia saksia esitellään ja tunnustellaan, näiden tuomia etuja. Kipsisahaa ja kipsiuunia tarvitsemme myös. Kiteytettynä kipsikoulutus sisältää kertausta ja täydennystä tietoihin kokeneille, alkeet ja hieman enemmänkin aloittelijalle. Tärkeää on koulutuskokonaisuuden laatu, joka tuo oikeaa arvoa potilaalle.

kipsauskoulutusta
Arkistokuva. Yrittäjä, kipsimestari Joni Skyttä.

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi