Kilpailija-analyysin tuottaminen hyvän yhteishengen avulla

Aloitimme syyskuussa ensimmäisen projektimme Laureassa. Alkuun kaikki tuntui hieman sekavalta, mutta vähitellen tehtävä kerrallaan palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Yhteistyökumppaniksi saimme Laurean kanssa jo pitkään yhteistyötä tehneen tilitoimisto Rantalaisen, joka toivoi meiltä kartoitusta työnantajakuvaansa liittyen.

Projektityön arkea ja yhteistyötä

Tehtäväksemme tuli analysoida ja verrata Rantalaisen ja kilpailijoiden työnantajakuvia keskenään. Lähdimme toteuttamaan projektia kahdeksan hengen ryhmässä. Toimimme projektissa projektipäällikön, sihteerin, hyvinvointivastaavan ja viestintävastaavan rooleissa. Jokaista roolia edustaa kaksi henkilöä, mikä on mahdollistanut toistemme tukemisen ja tuonut helpotusta uusien asioiden keskellä.

Tapaamme viikoittain ohjaajatapaamisen merkeissä projektin ohjaajan ja tiimin kanssa. Pohdimme yhdessä ohjaajamme kanssa projektin kulkua ja seuraavia tehtäviä. Ohjaajatapaamisten vastapainoksi hyvinvointivastaavat järjestävät toisinaan virkistävää ohjelmaa, kuten tietoiskuja opiskelusta ja hyvinvoinnista. Välillä jäämme ohjaajatapaamisen jälkeen tiimin kesken pohtimaan ja työstämään projektitöitä koululle.  

Iloksemme olemme saaneet huomata, että tiimimme dynamiikka on toimivaa ja sujuvaa. Kaikki tulevat toistensa kanssa hyvin toimeen ja ilmapiirimme on hyväntuulinen, aito ja kannustava. Keskustelumme on rentoa ja reilua. Jokaisen näkemys otetaan huomioon. Työn teon ohessa nauru keventää tunnelmaa ja tuo energiaa. Omat inside-juttummekin ovat ehtineet jo muodostua.

– Tosi hyvä yhteishenki! Aina on kiva tulla. Joka kerta ollaan opittu jotain esimerkiksi itsestä tai muista, projektipäällikkö Veera iloitsee.

Projektimme on edennyt suunnitelman mukaan, kiitos jokaisen sitoutumisen ja motivoituneen ja laadukkaan tekemisen. Uusien tehtävien ilmaantuessa löytyy aina vapaaehtoiset ne hoitamaan eikä kukaan karta vastuuta. Tiimiläisten tasapuolisuus ja joustavuus ovat vaikuttaneet yhteishenkeen positiivisesti ja sujuvoittaneet projektin toteuttamista.

– Ensimmäiseksi projektiksi tämä on ollut hallittava ja helposti lähestyttävä kokonaisuus. Paljon on työn teon oheen mahtunut myös naurua, työhyvinvointivastaava Jasmin toteaa.

Teoriasta toimivaan toteuttamiseen

Projektimme rakentuu selkeistä vaiheista. Ensimmäinen varsinainen tehtävä oli projektisuunnitelman laatiminen, missä projektitiimimme pääsi yhdessä tarkentamaan tavoitteet, aikataulun ja työnjaon. Esiteltyämme suunnitelman Rantalaiselle, vähitellen syvennyimme projektin teoriaosuuteen, joka koostuu tietoperustasta ja oppimisen näytöstä. Tämä lisäsi ymmärrystä analyysin teosta ja menetelmistä, joita hyödynnetään käytännössä.

Tietoperustan valmistuttua aloimme kokoamaan vertailutaulukkoa vaihe vaiheelta, jotta pystyisimme tarkastelemaan yritysten erilaisia piirteitä rinnakkain. Analysoimme Rantalaisen ja sen kilpailijoiden työnantajakuvia, mikä avasi silmämme olennaisille eroille. Lopuksi kaikki työ on tarkoitus tuoda yhteen loppuraportissa, jossa kokoamme opit, havainnot ja kehitysehdotukset yhdeksi kokonaisuudeksi.

Vierailu Rantalaisella ja työhyvinvointia kissakahvilassa 

Lokakuussa kävimme vierailulla Rantalaisen toimistolla Helsingin keskustassa. Toimisto sijaitsee Aallon suunnittelemassa Rautatalossa Stockmannia vastapäätä. Rautatalon aulassa tapasimme Rantalaisen rekrytointiasiantuntijan, yhteyshenkilömme Saran sekä Jaden, joka toimii Rantalaisella viestintäasiantuntijana. Sara ja Jade esittelivät meille Rantalaisen toimistoa, joka oli oikein viihtyisä ja miellyttävä. Oli innostavaa nähdä ihmisiä työn touhussa ja kuvitella, mihin kaikkiin kiinnostaviin tehtäviin itsekin voi tulevaisuudessa päästä.

Esittelykierroksen jälkeen pidimme kokouksen neukkarissa kahvikuppien äärellä. Kävimme läpi asioita, jotka olimme siihen mennessä ehtineet projektissa toteuttaa. Sara ja Jade esittelivät meille lisämateriaalia etenemisemme tueksi. Projektiin liittyvien aiheiden jälkeen keskustelimme yleisesti Rantalaisesta ja siitä, millä kaikilla taustoilla tilitoimistossa voikaan työskennellä. Vierailu oli kaiken kaikkiaan inspiroiva ja mielenkiintoinen. Kiitokset Saralle ja Jadelle vieraanvaraisuudesta ja yhteistyöstä!

Hyvästeltyämme Saran ja Jaden suunnitelmana oli työhyvinvoinnin puitteissa vierailla projektitiimimme kesken kissakahvilassa. Kissakahvila sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä ja oli tunnelmallinen, hämärästi valaistu tila, jossa oli kaksitoista kissaa ja neljä pupua. Eläimet olivat suloisia. Moni niistä torkkui jollakin pehmeällä tuolilla lähettyvillä. Saimme silittää niitä ja seurata kuinka kissat kiipeilivät katonrajaan asennettuja lankkuja pitkin. Joimme kahvia, ihastelimme eläimiä ja juttelimme.

Kuvat: Jasmin

Vielä on edessä projektin loppuun saattaminen. Viimeistelemme tuottamamme materiaalit ja kokoamme ne yhteen, minkä jälkeen esittelemme lopputuotoksen Rantalaiselle. Projekti on ollut antoisa ja opettanut paljon. On ollut ilo huomata, miten yhdessä tekeminen ja asioiden aikaansaaminen lisäävät innostusta ja motivaatiota. Kiitokset projektitiimillemme, ohjaajallemme sekä Rantalaiselle antoisasta projektista!

Teksti: Daria Krylova ja Essi Vuokila

Kuvat: Rantalaisen kuvapankki

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi