ammattikorkeakoulu

Koulutus menee hukkaan

Olen ollut pitkään siinä uskossa, että mahdollisimman korkealle kouluttautumalla työllistyy varmasti. Kouluttautuminen ei voi mennä hukkaan. Opiskelu onkin henkistä pääomaa kartuttavaa toimintaa, mutta työllistymisen kannalta se voi joskus olla jopa haitallista. Suomessa kuitenkin peräti viidesosa työttömistä on korkeakoulutettuja (Näre&Näre 2022, S.85). Koulutus voi muodostua ongelmaksi, sillä työnantaja ei välttämättä halua ylikoulutettua henkilöä työtehtävään. Työttömyys sattuu- […]

Koulutus menee hukkaan Read More »

Aika kiittää ja kättä puristaa – syksyn harkkareiden lopetuspostaus

Laurean markkinoinnin ja viestinnän tiimissä syyskuun alusta tammikuun loppuun harjoittelussa olleet Saara, Susanna, Anni, Toivo ja Sara jättävät jäähyväiset Harkkarin matkassa -blogille. Viimeisessä postauksessa selvitetään harjoittelun parhaat muistot, ilahduttaneet opit, mitä tuli mokattua ja miltä kenenkin vuosi näyttää tammikuun jälkeen. Haluamme jättää lämpimät kiitokset koko tiimille, jonka kanssa saimme työskennellä, harjoittelun ohjaajillemme, Laurean opiskelijoille sekä

Aika kiittää ja kättä puristaa – syksyn harkkareiden lopetuspostaus Read More »

Out of the box -ajattelumallilla tuloksia Treenarisi projektissa

”Toivoisimme laajemman palvelualueen, erilaista osaamista jo olemassa olevan osaamisen lisäksi sekä haluaisimme sitouttaa uudet personal trainerit yritykseemme.” Tässä on kiteytettynä ajatukset, joita saimme yhteistyömallin kehittämisen tueksi Treenarisi yrittäjiltä. Tarkoituksena oli siis löytää yhteistyömalli siihen, että Treenarisi saisi lisää personal trainereita omalle verkkosivualustalleen.

Out of the box -ajattelumallilla tuloksia Treenarisi projektissa Read More »

Näkyvyyttä hyvinvointialan yritykselle – KuntoFysio

Syksyllä 2020 Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoista koostuva projektitiimimme aloitti yhteistyön Mika ”Mikki” Frimanin ja hänen fysioterapiapalveluita tarjoavan yrityksensä KuntoFysion kanssa. KuntoFysion alaisuudessa toimii myös Mikin toinen yritys TyHyLuotsi, joka on keskittynyt työhyvinvointipalveluihin ja näiden tarjoamiseen erityisesti etätyöskentelyä silmällä pitäen. 

Näkyvyyttä hyvinvointialan yritykselle – KuntoFysio Read More »

Hikistä työskentelyä Treenarisi-projektissa

Projektin yhteistyökumppanina toimii personal trainer palveluja myyvä verkkokauppa, Treenarisi.fi. Verkkokauppa on perustettu tammikuussa 2020 ja toimeksiannon pääpisteenä oli lisätä uuden verkkokaupan tunnettuutta. Yhteistyökumppani on kasvuhaluinen ja näin ollen toimeksiantoon liittyi paljon muutakin kehitystyötä. Yhtenä toimeksiannon osa-alueena oli erilaisten yhteistyömallien luominen ja hiominen. Yhteistyökumppanin toiveena oli löytää sosiaalisen median vaikuttajia markkinointiyhteistyöhön, sekä muita personal trainereita luomaan

Hikistä työskentelyä Treenarisi-projektissa Read More »