Alumnin arjessa -blogisarja käynnistyy

Alumnin arjessa –blogissa meiltä valmistuneet kertovat tarinoita opiskeluista, työurastaan ja omista kokemuksistaan yhteistyöstä Laurean kanssa. Laureasta on vuosien varrella valmistunut jo yli 26 000 opiskelijaa ja joka vuosi meiltä valmistuu yli 1 500 uutta opiskelijaa osaksi tätä laajaa ammattilaisten yhteisöä.

Miksi alumnitoiminta on tärkeää?

Alumnitoiminta pyrkii tarjoamaan erilaisia mahdollisuuksia Laureasta valmistuneille koulutuksesta riippumatta. Osa alumneistamme käy luennoimassa opiskelijoille, jotkut toimivat mentoreina ja monet käyvät aktiivisesti erilaisissa tapahtumissamme, kuten alumnifoorumeissa ja suuressa alumni-illassa.

On tärkeää, että linkki alumneihimme pysyy vahvana ja pystymme luomaan ratkaisuja, joista molemmat osapuolet hyötyvät. 26 000 alumniamme omistavat sellaisen määrän tietoa, että sen jakamisen merkitystä ei voi mitenkään korostaa liikaa. Useat lehtorimme kutsuvatkin alumneja mukaan luennoitsijoiksi juuri tämän takia – tuodakseen viimeisimmän tiedon työelämästä. Vuonna 2018 alumnimme kävivät pitämässä yli 150 luentoa opiskelijoille ja mentoripareja oli kuluneen lukuvuoden aikana 15. Tilastoja, jotka kasvavat vuosi vuodelta suuremmiksi. Kiitos siitä kuuluu aktiivisille alumneille.

Laurean alumniyhteisö on vahva ja sen kasvaessa uusia menestystarinoita syntyy. Viestinnän muuttuessa jatkuvasti entistä ketterämmäksi, pyrimme vastaamaan tähän myös alumnitoimintamme osalta. Haluamme tuoda alumniemme äänen esille entistä tehokkaammin ja niin, että pystymme tuomaan näitä menestystarinoita helposti myös muiden nähtäville.

Alumnin arjessa -blogin tarkoituksena onkin juuri se, että alumnimme pääsevät omalla äänellään kertomaan asioista, jotka he kokevat tärkeäksi. Olemme toteuttaneet vuosien aikana useita haastatteluja, videoita ja jopa yhden osalle tutun kirjan. Kaikilla näillä on kuitenkin yksi yhdistävä tekijä, ne on usein toteutettu tietyn paletin pohjalta. Pyrkiessämme entistä ulkoisista tekijöistä ja tarpeista lähtevään asenteeseen kaikessa toiminnassamme, on tärkeää luoda myös uusia malleja, jotka vastaavat näihin vaatimuksiin.

Ja vielä…

Tiistaina järjestettiin jälleen perinteinen Suuri Alumni-ilta. Lähes 200 alumniamme kokoontui Clarion Hotel Helsinkiin kuuntelemaan loistavaa key-note puhujaamme Perttu Pölöstä ja näkemään tuoreimman vuoden alumnimme, estenomiksi vuonna 2016 valmistuneen Suvi Kunnarin. On ilo nähdä, miten tapahtuman suosio pysyy ja kasvaa vuosi vuodelta enemmän ja osallistujat ovat monipuolisesti eri vuosilta valmistuneita. Joka vuosi kyseisen illan jälkeen on vaikea pyyhkiä hymyä pois kasvoilta, niin paljon positiivista energiaa ja yhteisöllisyyden tunnetta tapahtuma luo vuosi toisensa jälkeen. Kiitos kaikille osallistuneille ja onnittelut vielä kertaalleen Suville!


Ensimmäisen blogipäivityksen kirjoittajana toimi Joonas Joutsen, Laurean markkinointi- ja alumnikoordinaattori. Joonas on valmistunut Laureasta liiketalouden tradenomiksi vuonna 2016.

#MadeInLaurea


Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi