“Oon kolkyt vuotias, oppimaan innokas. Saan uran hauskimman: Sossu!”
“Mentävä on, mennä mun täytyy, asiakasta katsomaan. On ahdistunut, syrjäytynyt, siks’ apuja tarttee…”
“Työhön taas meitä kutsutaan, oli päivä taikka yö, on kiire jeesaan…”
Yläpuolella olevat pätkät ovat erään kauniin perjantai päivän ison kahvikupin ja vilkkaan mielikuvituksen ja runosuonen kukkimisen tulosta. Miksi nämä tuli mieleen? Mietin millaista tulevassa työssämme tulee olemaan. Samaan aikaan päässä soi Nalle Puhin tunnussävelmä, ja kuin itsestään olikin pätkä valmis. Sitten innostuin kokeilemaan saisinko muistakin lastenlauluista hauskoja sosiaalialaan, sosionomin arkeen tai muuten alaan sopivaksi, ja kuinka ollakkaan laulu kuin laulu taipui pienellä muutoksella sanoista.
Tietysti olemassa olevan laulun voi sanoittaa kuka vain uusiksi ja mistä aiheesta vain, mutta tämä sanaleikki sai muistamaan harjoittelussani kuulemani lauseen “Tässä työssä ei olla koskaan valmiita. Aina opitaan uutta, ja eteen tulee tilanteita joita et osaisi kuvitella ja silti onnistut keksimään ratkaisun”. Tämän olen toistaiseksi lyhyen urani aikana huomannut olevan täysin totta. Jos edellisessä ammatissani sanoin ettei mikään päivä ole samanlainen kuin edellinen, niin en tiedä kuinka sitten kuvaisin sosiaalialalla olemista.
Samalla tavalla kuin minä muovailin sanoituksia lauluun sopivaksi, muovautuu sosiaalilalan ammattilainen aina vallitsevalle tilanteelle ja asiakkaalle sopivaksi. Kohtaamme paljon erilaisia ihmisiä työssämme, joten mukaudummee hieman asiakkaan mukaan. Mikä kuitenkin on tärkeää on muistaa, ettei “roolit” vie mukanaan tai muuta ilmeettömäksi suorittajiksi. Olemme varmasti kaikki joskus tavanneet sen työhönsä leipääntyneen sosiaalityöntekijän, ja uskallan väittää ettei kukaan meistä halua sellaiseksi muuttua.
On tärkeää olla asiakkaalle läsnä, tukea ja auttaa, emme kuitenkaan voi elää pelkästään asiakkaidemme elämää. On osattava löytää se tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä. Joka voi olla vaikeaa jos työtä tehdään hyvin intensiivisesti ja jatkuvassa kontaktissa. Rajan veto työn ja kodin välillä on tällä hetkellä muutenkin häilyväistä, koska työtä tehdään paljolti kotoa käsin.
Tämä muovautumiskyky ja uudenoppimisen jano sopivat hyvin alalle jolle opiskelemme. Sosiaaliala on pitkään ollut muutoksen alla, mutta joka ei ole ottanut valmistuakseen. Vaikka muutoksia on jo tehty ja niiden tulokset ovat näkyvissä, ei se kokonaisuus ole vielä täysin hioutunut. Sosiaaliala itsessään on siis jatkuvaa muutosta, jolloin myös meidän alan tulevien ammattilaistenkin on oltava muutoksissa mukana ja muututtava mukana. Jokin nyt oppimamme voi hetken päästä ollakin toisin.
Siksi meidän on tärkeä säilyttää innokkuutemme alaan ja siitä oppimiseen myös tulevaisuudessa, koska jos sosiaaliala ei ole koskaan täysin valmis, emme mekään tule työssämme täysin oppineiksi ja valmiiksi. Sen innostuksen ylläpitäminen on meistä jokaisesta kiinni. Itselläni on valmiiksu utelias ja tiedon janoinen luonne, joten keinoja on monia. Olisi kuitenkin tärkeä ehkä miettiä niitä keinoja nyt millä sen innokkuuden saisi jatkumaan myös sitten kun ollaan isoja sossuja.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Hei!
Mukava teksti, jossa olit mielestäni hyvin kiteyttänyt elinikäisen oppimisen teemoja. Työssä, varsinkin sosiaalisessa työssä, on tärkeää säilyttää kyky läsnäoloon ja kohdattavan ainutalaatuisuuteen sekä elämätilanteen että persoonan osalta. On erityisen kurjaa nähdä tilanteita, joissa ihmisiä kohtaava ammattilainen on hukannut työn merkityksellisyyden ajatuksen tai kenties kuormituksen tai muun syyn vuoksi ajautunut suorittamaan työtään autopilotilla, mekaanisesti. Työnantajan ja työtiimin tarjoaman tuen, palautteen sekä ammatillisen keskustelun keinoin voidaan mielestäni osaltaan edistää ja ylläpitää työntekijöiden motivaatiota ja halua kehittää toimintaansa.
Mukautuva ja ajan hermolla oleva tapa tehdä työtä on myös minusta erittäin tärkeää, jotta voidaan vastata asiakkaiden ja kohdattavien muuttuviin tarpeisiin. Oikeastaan mielestäni pitäisikin olla jopa askeleen edellä ja pyrkiä vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin mahdollisuuksien mukaan jo nyt. 🙂
Tärkeää pohdintaa! Jäin itse vielä miettimään tuota vapaa-ajan erottamista työstä. Olen itse aiemmin työurallani joutunut tietoisesti tekemään työtä sen eteen, etten tee töitä vapaa ajallani, eli etten kotona ollessani olisi ajatuksissani työasioiden äärellä. Joudun omassa työssäni tekemään työtä vahvasi omalla persoonallani ja asiakkaat ovat välillä hyvinkin lähellä. Olen kuitenkin todennut että, oman mielenterveyteni ja perheeni takia, minun on tietoisesti jätettävä työasiat töihin ja keskityttävä vapaa-ajalla ihan muuhun. Pyrin hoitamaan työni niin, että saan sen hoidettua työajalla ja työpaikan oven suljettuani keskityn muuhun elämään. Opiskelun ja työelämälähtöisten projektien myötä työt ovat taas kuitenkin hivuttautumassa vapaa-ajalle koulutehtävien ja -projektien muodossa. Rajanveto tulee olemaan varmasti haasteellista, mutta kun pyrkii keskittymään tehtävän kannalta oleelliseen, niin uskon, että tästäkin selviän kunnialla. Toisaalta, näin minulla on loistava mahdollisuus tehdä koulutehtäviä ihan luvallisesti työajalla, eli vapaa-aikaa pitäisi teoriassa jäädä enemmän.
Ensimmäinen rallatus jätti korvamadon. Kiitos siitä 🙂
Mukavasti olet kirjoittanut aiheesta. Olisi varmasti hyvä, että jokainen välillä pysähtyisi reflektoimaan omaa oppimistaan, työskentelyotettaan ja kehittymistään. Mitä olen oppinut työssäni, kuinka olen muuttunut? Minkälaiseksi haluaisin kehittyä? Puhuit tekstissäsi siitä leipääntyneestä sosiaalityöntekijästä. Ilmiö on varmasti monella alalla ilmenevä, mutta miksi niin tapahtuu? Asiaa itse miettiessä toivoo, että se ei tapahdu itselle. Että jaksaisi aina olla innokas ja kehitysorientoitunut. Tai ainakin tunnistaisi itsessään hetken, kun tilanne kaipaisi muutosta. Toisaalta, tulevia elämänmuutoksia ei aina voi ennustaa. Pyritään kuitenkin säilyttämään positiivinen elämänasenne, meillä menee täällä kuitenkin ihan jees!