Kaikki sujui alkuun, kuten melkein jokaisessa parisuhteessa. Oli ihanaa, vietettiin aikaa yhdessä, luotiin yhteistä elämää.
Kuitenkin jossain kohti huomasin, kuinka päihteet alkoivat mennä edelleni. Ensimmäinen riitammekin koski päihteitä, mutta hän lupasi asettaa minut päihteiden edelle. Näitä lupauksia kuulin tasaisin väliajoin melkein viiden vuoden ajan. Pari viikkoa meni lupausten jälkeen hyvin, kunnes ote alkoi taas lipsua. Muutimme yhteen kahden vuoden seurustelun jälkeen. Alkuun asiat sujuivat hyvin. Tunsin oloni taas rakastetuksi ja olin oikeasti onnellinen hänen kanssaan.
Päihteidentäyteiset viikonloput alkoivat vaihtumaan arkikäyttöön huomaamattomasti. Yksi olut silloin tällöin töitten jälkeen. ”Jos nyt muutaman ottais samalla kun pelaan”. Alamäki oli niin loiva, etten edes tajunnut miten huonosti hänellä ja meillä meni. En edes jaksa laskea kuinka monta viikonloppua odotin kotona huolestuneena selviääkö hän kotiin. En voinut mennä nukkumaan ennen kuin hän oli käynyt suihkussa, ettei hän sinne sammuisi. Ei olisi ensimmäinen ja tuskin viimeinenkään kerta kun niin kävisi.
Muistan, kuinka moni minulta kysyi miksi olemme yhdessä. En ollut itsekään aina varma, vastasin yleensä ”koska rakastan häntä”. Monet sanoivat, ettei suhde tule kestämään. Minulle tuli vain kovempi tarve näyttää, että meillä on hyvä ja toimiva parisuhde ja että pystyn muuttamaan hänet. Kuitenkaan niin ei käynyt.
Jälkikäteen olen monesti miettinyt, mikä minut sai pysymään niinkin pitkään tällaisessa suhteessa. Ehkä se oli nimenomaan rakkaus toista kohtaan ja halu auttaa ja parantaa. Opin kuitenkin, että ne eivät riitä toimivaan parisuhteeseen, ainakaan minun kohdallani. Olen kuullut monista pareista, jotka ovat toimivia päihderiippuvuudesta huolimatta.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Kiitos Iita koskettavasta blogista. Oletan, että kirjoitus oli enemmän faktaa kuin fiktiota.
Päihteiden ujuttautuminen pikkuhiljaa parisuhteeseen tuntuu olevan liiankin yleinen ongelma. Mistä se johtuu ja miten sitä voisi ehkäistä? Onko kyse turhautumisesta vaiko totutuista tavoista? Ei ehkä ollakaan valmiita elämään parisuhteessa ja halutaan vielä pitää kiinni siitä omasta vapaudesta? Syitä on varmaan monia.
Yhteiskunnan arvot heijastuvat perheisiin ja parisuhteisiin. Alkoholin kulutuksen kasvutilastot kertovat omaa kieltään missä mennään. Kun kulutus oli yhä sen kolmisen litraa vuodessa per lärvi, niin kuvittelisin asenteiden tuolloin olleen tiukemmat, enemmän kohtuukäyttöön tai raittiuteen kannustavat (tosin, kotipoltto tuohon aikaan, siis ennen vuotta -68 kun keskiolut vapautui, oli takuulla maaseudulla melkoisen yleistä ja en usko, että sitä on kovinkaan tarkasti otettu mukaan kulutustilastoihin.
Nykyisin jo pidempään vallalla ollut 30 on uusi 20 -mentaliteetti “antaa luvan” läträtä ja rällästää kolmekymppisenäkin ilman, että siinä nähtäisiin mitään paheksuttavaa – perjantai-illat kavereiden kanssa ja “pari olutta”, kaikkihan tekee sitä? Paitsi, että joillakin se kontrolli pettää totaalisesti ja äijä/akka on päiviä reissussa ja tulee sitten lopulta karseassa kunnossa kotiin, anelee anteeksi ja uutta mahdollista, kunnes sykli alkaa taas uudestaan.
Näin kävi itsellekin edellisessä parisuhteessa. Vaan siinä suhteessa nainen oli se, joka ei ilmeisesti kestänyt arkea vaan “pakeni” suhteen loppupuolella aina tasaisin väliajoin exälleen, josta hänet sitten muutaman päivän jälkeen hain – ja toinen aina aika rapeassa kunnossa usean päivän ryyppäämisen jälkeen. Mitenkö suhtauduin? Varmaan kuten moni muukin puoliso tyypillisesti. Yritin ymmärtää, antaa anteeksi ja toivoin, että jokin muuttuisi ja toinen tajuaisi muuttaa tuhoavaa ja repivää käytöstää. En oikeastaan edes halunnut mielessäni kuvitella mitä hän teki poissa ollessaan, tosin en usko että exän luona vain kädestä pideltiin ryyppäämisen ohessa.
Eihän sitä lopulta enää jaksanut, varmaan kumpikaan. Minä en ainakaan. Viimeisellä lähtökerralla sanoin hänelle “älä tule enää ikinä takaisin”. Ei tullut.
Mielenkiintoinen kirjoitus. Kerrotun kaltainen tapaus on todennäköisesti suomessa monessa kodissa. Suomen alkoholikulttuuri on hyvinkin salliva, ja kaikenlainen örvellys on melko yleistä ja hyväksyttyä. Monista lähteistä voinut lukea ja kuulla, että alkoholin muodostuminen ongelmaksi tapahtuu huomaamattomasti. Kun alkoholismi niminen sairaus puhkeaa, sitä sairastaa koko perhe. Perheen ja läheisten on hyvä saada tietoa aiheesta jotta pystyvät olemaan alkoholistin tukena sairaudessa. Kerrotussa tapauksessa kyseessä oli käsittääkseni nuori henkilö, joten ehdottomasti on syytä miettiä vakavasti kannattaako tällaiseen tilanteeseen jäädä tuhlaamaan aikaansa.