Viime viikkoina uutisotsikoissa hyvin vahvasti esillä ollut koulukiusaaminen sekä siihen liittyvät tapaukset ovat puhuttaneet ja saaneet myös toivottavasti liikkeelle jotain merkittävää. Halusimme tästä syystää kiinnittää omassa blogissamme tällä viikolla lukijoidemme huomion kiusaamiseen, jolla voi olla hyvinkin kauaskantoiset seuraamukset, mikäli asioihin ei puututa ja niihin jätetään tarttumatta.
On hienoa, että tämä asia on saanut näkyvyyttä, joka on johtanut avoimempaan keskusteluun yleisellä tasolla. Ei niin hienoa tosin on se, että asian esille nouseminen on vaatinut tapauksia, jotka täyttävät osaltaan rikoksen tunnusmerkit.
Koulukiusaamisen katsotaan olevan koulussa tapahtuvaa fyysistä tai henkistä väkivaltaa, joka usein täyttää sellaisten rikosten, kuten kunnianloukkauksen tai pahoinpitelyn tunnusmerkit. Tänä päivänä kiusaaminen on myös laajentunut lasten ja nuorten keskuudessa yhä enemmän koulun ulkopuolelle sekä sosiaaliseen mediaan. Toistuva ja tarkoituksellinen kiusaaminen voi jättää pysyvät arvet ja sillä saattaa olla yhteys kiusatun itsetunnon kehittymiseen ja myöhemmässä elämänvaiheessa koettuun masennukseen. Näiden seuraamusten lisäksi liian monien syrjäytyneiden nuorten tarinoissa syrjäytymisen yhdeksi merkittävimmistä syistä paljastuu juurikin kiusaaminen.
Kenen sitten tulisi puuttua kiusaamiseen?
Valitettavan usein kouluissa ja muissa ympäristöissä kiusaaminen jää jostain syystä huomaamatta, eikä tilanteeseen puututa riittävän ajoissa, jolloin lopulta poliisi joutuu puuttumaan asiaan. Näin kävi myös Vantaan Kytöpuiston koululla, jossa oppilas loukkaantui väkivallanteon seurauksena. Tapahtunut nostatti paljon keskustelua ja sai jopa presidentti Sauli Niinistön ottamaan kantaa asiaan. Presidentti Niinistö alleviivasi kannanotossaan viranomaisten ja koulujen vastuuta, mutta korosti myös selvästi kotien ja vanhempien roolia koulukiusaamisen ja väkivallan estämisessä.
Laissa edellytetään, että jokaiselle lapsella tulee olla oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön sekä velvoitetaan, että kiusaamista pyritään ehkäisemään suunnitelmallisesti. Kouluympäristön lisäksi selkeämpiä ohjeistuksia tarvittaisiin myös muille aikuisille siitä, kuinka toimia tilanteessa, jossa havaitsee tai epäilee täyttyvän kiusaamisen tunnusmerkit. Pelkkä toimintamallien olemassaolo ei tosin tuo turvaa yhdellekään lapselle tai nuorelle, jos hänen kertomaansa ei uskota tai sitä väheksytään. Tuntuu, että joskus olisi paikallaan myös selvittää, missä kulkee kiusaamisen määritelmä ja kuinka näkymätöntä henkinen väkivalta voikaan olla.
Annan tässä tekstissä myös oman ääneni puhua, koulukiusatun äänen, joka voi omakohtaisesti vahventaa sen, kuinka merkittävää olisi, että uskaltaisimme puuttua. Minun kohdallani kukaan ei puuttunut, eikä uskonut minuun. Minä vaihdoin koulua, ei kiusaajat. Kiusaaminen on vaikuttanut suuresti minäkuvaani sekä itsetuntooni ja arvatenkin tuonut paljon haasteita elämäni. Haasteita, joiden eteen teen töitä vielä näin aikuisiässäkin. Ulospäin tätä ei varmasti näe minusta helposti, mutta eipä näkynyt kiusaamistakaan.
Omassa blogissamme halusimme nostaa osaltamme esiin juuri ennaltaehkäisevän työn merkitystä nuorten hyvinvoinnille ja tässä on paikka, jossa pitäisi petrata ja paljon. Tämän päivän postauksemme aiheen kohdalla koen, että juuri niillä pienillä suurilla teoilla voi olla hyvinkin suuri rooli jopa yhteiskunnallisten seurauksien näkökulmasta. Se, miten näitä asioita käsitellään ja miten niistä keskustellaan lasten ja nuorten kanssa, ei ole yhdentekevää kiusaamisen vastaisessa työssä. Voimme siis kaikki omasta roolistamme riippumatta olla mukana tekemässä tätä ennaltaehkäisevää työtä, jolle kenenkään ei tulisi kääntää selkäänsä.
-Sirius
Lisää aiheesta
https://www.poliisi.fi/neuvot/kiusaaminen
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Todella tärkeästä aiheesta puhut. Kiusaamiseen pitäisi aina puuttua jyrkästi heti ja minkään tasoista kiusaamista ei tulisi väheksyä tai “painaa villasella”. Toivottavasti viimeaikaiset tapahtumat nyt aivan viimeistään toimivat herätteenä ja saavat koulutkin pohtimaan uusia toimivampia keinoja kiusaamisen estämiseksi.
Kiitos kommentistasi Essi!
Aihe on nimenomaan tärkeä ja olen saamaa mieltä kanssasi siitä, että tilanteisiin pitäisi pystyä puuttumaan eikä niitä tulisi sivuuttaa. Kiusaamista kokevia ei tulisi sivuuttaa, vaan siinä ympäristössä, jossa kiusaaminen tapahtuu, pitäisi aikuisen pystyä toimimaan niin, että lapsi tai nuori tulisi kuulluksi. Uusien toimivampien puuttumis- ja ehkäisykeinojen kehittäminen on selkeästi ajankohtaista ja siihen tulisi löytää resursseja sekä sitouttaa oppilaitokset.
Kouluympäristön lisäksi tietoa erilaisista puuttumis- ja ehkäisykeinoista pitäisi viedä myös lapsen tai nuoren perheelle. Perhe on yhtälailla osana lapsen tai nuoren kasvuympäristöä ja näin ollen vastuuta ei tulisi vierittää vain kouluille. Kiusaamista tapahtuu myös koulun ulkopuolella ja vanhemmat voivat olla joskus hyvinkin neuvottomia, kuinka toimia näissä tilanteissa. Käytäntöä tulisi selvästi selkeyttää ja koulun ja vanhempien välistä yhteistyötä tiivistää tämän asian kohdalla.
Tämän lisäksi lapsille ja nuorille pitäisi onnistua välittämään viestiä siitä, että koulussa on mahdollisuus puhua kohtaamastaan kiusaamisesta. Koulumaailmassa kurattoreilla on usein monta rautaa tulessa ja nuorten kohtaamiselle saattaa jäädä liian vähän aikaa. Ajan puutteen lisäksi oppilaat saattavat mieltää, että kuraattorin puheille mennään silloin, kun asiat ovat todella huonolla mallilla. Nämä tekijät eivät kuitenkaan saisi olla esteenä kuulluksi tulemiselle ja kohtaamiselle. Mielestäni kouluissa tarvittaisiinkin lisää ns. “matalan kynnyksen” ammattilaisia, kuten koulusosionomeja, joita olisi helpompi lähestyä ja joilta löytyisi vaivattomasti aikaa kuunnella.
-Sirius