Noora kirjoitti blogissamme postauksen Kannabiksesta laillista Suomessakin? joka esitteli näkökulman, jossa moni kannabiksenkäyttäjä puolustelee käyttöään argumentoimalla, että kannabiksen käytöstä ei ole haittaa muille. Noora toi myös esille hänen huomionsa tutkimustyöstään sen suhteen, että käyttäjät eivät maininneet mitään huumeiden käytön vaikutuksista heidän lähipiiriinsä. Nyt ajattelinkin ottaa tämän hieman syrjäytetyn kannan tarkempaan syyniin. Eli mitä on olla liian usein unohdettu huumeiden käyttäjän läheinen? Tarkasteluni kohteena ei ole vain kannabiksen käyttäjän lähimmäiset, vaan yleisesti ottaen huumeidenkäyttäjien läheiset.
Usein huumeiden käyttö alkaa kannabiksella, jonka tunnistaa myös käypähoidon sivu kertoen kannabiksen käytön lisäävän riskiä muiden huumausaineiden väärinkäyttöön. Näin kävi myös Ilta-Sanomien artikkelissa, jossa artikkelissa esiintyneen äidin nyt lääkemyrkytykseen (sekakäyttö) menehtyneen pojan huumekäyttö oli aikoinaan alkanut kannabiksen käytöstä. Kyseinen artikkeli on kirjoitettu lähimmäisen näkökulmasta ja se kirpaisee, vaikka en itse pysty samaistumaan, sillä en ole joutunut kokemaan lähimmäisen päihderiippuvuutta. Artikkelissa nostetaan esiin jatkuva huoli ja pelko menettämisestä siihen pisteeseen, että koetaan menettämisen jo olevan helpotus. Pelko siitä, että läheisesi kuolee väkivaltaisesti, ottaa yliannostuksen tai kroppa muuten vain pettää. Voiko tuska todella olla niin paljon, että toivot kuolemaa omalle läheisellesi? Vai toivotko kenties kuolemaa mieluummin itsellesi?
Näitäkin tapauksia on. Tämä kävi ilmi Opinnäytetyössä, jossa puidaan huumeidenkäyttäjien läheisten arkielämässä näkyviä ongelmia läheisten omien tarinoiden myötä. Suurimmat haitat, jotka nousivat esille, olivat salaaminen, ihmissuhteet, arjen ennakoimattomuus ja turvattomuus, sekä oma jaksaminen.
Asiasta salaamisen sanottiin suurimmaksi osaksi johtuvan häpeästä ja syyllisyyden kokemista. Lähimmäiset pelkäsivät, että heidät leimattaisiin myös jollain tapaa huonommaksi tai he pelkäsivät, että ihmiset eivät ymmärtäisi. Myös usein syyllistettiin itseään siitä, että ei ollut osattu auttaa ja tarpeeksi ajoissa huomattu ongelmaa, tai ajateltiin suoraan, että on täysin epäonnistuttu kasvattajina. Asiasta salailun on sanottu myös johtavan omien sosiaalisten suhteiden hankaloitumiseen, kun ei olla pystytty olemaan avoimia tai kutsua läheisiä kylään, johtaen suhteesta etääntymiseen.
Arjen ennakoimattomuus ja turvattomuus tuli puolestaan ilmi avun antina. Läheiset kuvasivat olevansa valmiina apuun koko ajan. He olivat valmiita lähtemään apuun tai toivottamaan päihteidenkäyttäjä läheisensä tervetulleeksi luokseen kellon ympäri. Avun pyynnöistä oli eritoten noussut esiin velkojen sovittelu, jota tapahtui osikseen myös keskellä yötä siinä pelossa, että heille tärkeä ihminen oli hengenvaarassa tai heidän rikollista käyttäytymistänsä haluttiin estää. Tässäkin kohtaa kuitenkin osa kertoi jossain vaiheessa lopettavansa taloudellisen avun annin ristiriitaisin tuntein, sillä he kokivat myös samalla avittavansa läheisensä huumeiden käyttämistä. Osa huumeiden käyttäjistä olikin rahoittanut sen jälkeen toimintaansa esimerkiksi varastamalla arvotavaraa läheistensä kotoa, joka lisäsi turvattomuutta. Turvattomuutta lisää myös muut päihteiden käyttäjät, kuten oli käynyt Iltalehden artikkelissa päihteiden käyttäjän siskolle, kun häntä oli uhattu aseen kanssa syytettynä tiedon vuodosta poliisille.
Oma jaksaminen taas on läheisille haastavaa jatkuvan huolen takia. Vuosia kestävä jatkuva huoli on henkisesti erittäin raskasta ja voi vaikuttaa terveyden tilaan. Esimerkiksi arjessa jaksaminen voi olla ylitsepääsemätöntä ja häiritä työkykyä, ja tätä kautta heikentää läheisen taloudellista tilannetta. Opinnäytetyössä tuotiin esille myös niin syvä vanhemman ahdistus tilanteesta, jossa heille itselleen on syntynyt itsemurha-ajatuksia. Masentuneisuus, ahdistuneisuus ja unettomuus on ymmärretty olevan tyypillisiä oireita huumeidenkäyttäjien läheisille. Iltalehden artikkelissa kuvataan, kuinka yllättynyt entinen päihderiippuvainen oli omien vanhempiensa huolesta häntä kohtaa. Kuinka hänen vanhemmilleen Facebookin vihreä ”paikalla oleva” merkkivalo, oli ainut merkki oman lapsensa olemassa olosta.
En pysty itse edes kuvittelemaan sitä henkisen stressin määrää, kun jokainen puhelimen ääni laukaisee ajatuksen mahdollisesta hädästä. En tuomitse yhtään päihteiden käyttäjien läheisiä siitä, että he ovat lopettaneet avun annon tai laittavat puhelimen pois päältä yön ajaksi. Läheisen rooli päihderiippuvaisen elämässä ei ole helppo. Siinä käydään paljon vuoropuhelua itsensä kanssa siitä, mihin raja vedetään. Joudut myöntämään itsellesi monta asiaa, joita et koskaan olisi halunnut myöntää, ja tämän vuoropuhelun käymisessä on apuna vertaistuki. Sininauhaliiton oma julkaisu Päihdekuolema ja vaiettu suru liputtaa vertaistuen tärkeyden perään, jonka kautta koettua häpeää ja syyllisyyttä voidaan työstää. Opitaan hyväksymään oma mahdollinen helpottuneisuus päihderiippuvaisen läheisen kuolemasta, sekä läheisen menettäminen niin päihteille, kuin kuolemallekin.
Suomessa voimassa oleva päihdelaki sanoo yhdeksi tavoitteekseen edistää päihteiden ongelmakäyttäjien läheistensä toimintakykyä ja turvallisuutta. Eli apua ja tukea läheisille on saatavilla. Jos koet itse tai läheisesi tarvitsevan apua, ota yhteyttä esimerkiksi paikalliseen terveyskeskukseesi, Sininauhaliittoon tai Irti huumeista RY:hyn. Aiheesta voit lukea myös lisää päihdelinkin ja THL:n sivuilta.
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Moikka,
Kiitos kirjoituksestasi. Tämä on varmasti monia koskettava aihe, mutta valitettavasti edelleen liian vaiettu sellainen.
Suomessa on todella paljon erilaisten päihteiden käyttäjiä ja jos ei kaikilla, niin ainakin suurimmalla osalla on joku läheinen: vanhempi, lapsi, sisarus, ystävä, joku. Mainitsit blogisi alussa Nooran huomion siitä, että päihteisen käyttäjät eivät tutkimuksessa tuoneet esille ajatuksiaa oman käytön vaikutuksesta läheisiinsä. Tätä en oikeastaan ihmettele. Niin kauan kun ihminen käyttää päihteitä, hän mielessään puolustelee käyttöään itselleen ja näin ollen ei halua kohdata sitä tosiasiaa, että oma käyttö vahingoittaisi ketään (tälle väitteelleni en nyt faktaa etsi, mutta olen joskus lukenut aiheesta 😀 ).
En voi kuin kuvitella vanhemman huolen omasta lapsestaan, jos lapsi käyttää päihteitä, oli ne päihteet sitten huumeita, lääkkeitä, alkoholia tai mitä vaan. Omia läheisiään ja rakkaitaan haluaa aina suojella ja auttaa, mutta kuka auttaa auttajaa? Olalle taputtelijoita varmasti riittää jos asiasta rohkenee avoimesti puhua. Neuvojakin varmasti saa, kuten “lopeta auttaminen”. Mutta miten lopettaa auttaminen jos oma läheinen sitä tarvitsee? On varmasti totta, että esimerkiksi rahallinen apu näissä tilanteissa on enemmänkin mahdollistamista, kuin auttamista. Mutta mitä tekee äiti, jonka lapsi pyytää rahaa velkoihin, joiden maksamattomuus voi johtaa lapsen pahoinpitelyyn tai jopa kuolemaan?
On todella tärkeää, että nykyään myös päihteiden käyttäjien läheisille löytyy apua. Asiasta on varmasti monille läheisille arka ja asiasta voi olla todella vaikeaa puhua. Olisikin hyvä, että näitä asioita tuotaisiin julkisesti enemmän esille, jotta ihmiset yhä enemmän ymmärtäisivät, että päihteet ei ole ongelma vain käyttäjälle itselleen.
Moi Jennihoo, samoja ajatuksia itsekin pohdin: mitä tosiaan tekee vanhempi kuvailemassasi tilanteessa? Ajatusleikki tämän suhteen ei ole hirveän miellyttävä. Ja olan taputukset eivät kyllä tunnu olevan riittäviä pelastaakseen tällaisessa tilanteessa. Kiitos kommentistasi, olen kanssasi kaikesta samaa mieltä, ja esittämäsi “fakta” on asia jonka itse olen myös kuullut aikaisemmin, eli voimme epävirallisesti julistaa tämän faktaksi 😉