Blogin lopetus

Hei ja tervetuloa meidän viimeiseen postaukseemme! Kiitämme kaikkia teitä arvokkaita lukijoita, blogimme kommentoinnista ja seuraamisesta! 

Tutustuimme Kristiinan kanssa yhdessä siihen, mitä kehitysvammaisuus on ja minkälaisia asteita siihen liittyy, kävimme läpi myös kansainvälistä kehitysvammaisuuden päivää ja keitä kuuluisia kehitysvammaisia henkilöitä on olemassa. Eveliinalla oli käsittelyssä kehitysvammaisuuden oppimispolku ja kehitysvammaisten työllistyminen. Venla kävi yhdessä teidän kanssanne ryhmäkodin asiakkaan haastattelun ja mitä kaikkia palveluita kehitysvammaisilla on ja lopuksi kurkisti kanssanne kehitysvammaisten päivätoimintaan. Susanna kertoi omakohtaisesti tulkkauspalvelutyöstään, mutta myös lisäksi asumispalveluista ja kehitysvammaisten sosiaalisista suhteista.

 Blogin kirjoittaminen oli aluksi haastavaa, sillä aiheita on paljon, mutta myös vapauttavaa, sillä kurssin aikana oli useampia kirjallisia tehtäviä. Aikaisemmin emme olleet tutustuneet tai työskennelleet vammaisten tai kehitysvammaisten kanssa, joten opimme paljon vammaisten palveluista ja elämästä. Tämä oli mielestämme pintaraapaisu kehitysvammaisuudesta ja vammaisuudesta ja siitä, mitä eri aiheita siihen liittyy.  

Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!

Kommentoi