Luultavasti jokainen meistä on törmännyt liikkuessaan kaupungilla tai lähiössä päihteidenkäyttäjiin, jotka vaikuttavat päihtymystilansa vuoksi sekavalta ja ulkoinen olemus on hieman riutunut sekä epäsiisti. Tämä herättää ihmisissä monenlaisia tunteita. Päihteitä ja päihteidenkäyttäjiä ympyröi stigma, jota olisi tärkeää purkaa yhteiskunnallisella tasolla. Tästä johtuen olisi tärkeää kohdata päihteidenkäyttäjät sekä päihdeongelma inhimillisellä otteella.
Päihteidenkäyttäjien ihmisoikeudet ja tasavertainen kohtelu on yhtä tärkeää kuin kenen tahansa muun kohdalla. Olen usein kuullut ajateltavan, että päihteidenkäyttäjät ovat itse aiheuttaneet ongelmansa eikä yhteiskunnan tarvitse hyysätä heitä. Miksi päihteidenkäyttäjät ovat muita huonompia? Johtuuko se ennakkoluulosta, että kaikki päihteidenkäyttäjät rahoittavat päihteidenkäyttöään rötöksillä? Eikö tällöin olisi entistä tärkeämpää, että yhteiskunta pitää myös heistä huolta ja kehittää päihde-, sosiaali- ja terveyspalveluita siten, että yhä useampi päihteidenkäyttäjä ryhtyisi hankkimaan apua päihdeongelman hoitamiseen.
Päihdeongelma harvoin kehittyy hetkessä vaan se vie aikaa. Päihteidenkäytön taustalla on usein monia tekijöitä sekä päihdeongelman kanssa eläessä elämänhallinta, taloudelliset, sosiaaliset ja terveydelliset ongelmat vain kasaantuvat. En usko, että kenenkään haaveena on alkaa päihdeongelmaiseksi, mutta päihteet vievät ihmistä salakavalasti kohti riippuvuutta. Alkoholin tai huumausaineen nauttiminen lisää aivoissa dopamiinin eli mielihyvähormonin tuotantoa ja tämä voi vaikuttaa aivojen muokkautumiseen sekä sitä kautta riippuvuuden syntymiseen (Tunne & Mieli 2020). Riippuvuus päihteisiin syntyy vasta silloin, kun mielihyvän tavoittelu jää toissijaiseksi ja himo päihteeseen ensisijaiseksi. Päihdeongelman kehittymiseen vaikuttavat etenkin perinnöllinen alttius, varhainen alkoholinkäytön aloittaminen, neuropsykiatriset häiriöt kuten ADHD sekä masennus.
Päihteet muuttavat ihmisten käyttäytymistä ja vaikutukset ovat erilaisia ihmisestä riippuen. Kohdatessani päihteidenkäyttäjiä suhtaudun heihin neutraalisti. Päihteidenkäyttäjät ovat ihmisiä siinä missä muutkin, ja he ansaitsevat yhdenvertaisen kohtelun suhteessa muihin. Mieleni kuitenkin usein valtaa jonkinlainen suru, sillä tiedostan, että useimmilla päihteidenkäyttäjillä saattaa olla takanaan paljon rosoisia kokemuksia ja päihteiden väärinkäyttö on mahdollisesti ylisukupolvinen ilmiö perheessä. Pohdin usein, mitä päihteidenkäytön taustalla on ja miten elämä on päätynyt siihen, että viettää päivänsä jatkuvasti päihtyneenä. Päihdeongelmaisen elämä ei ole jatkuvaa ilotulitusta, vaan pikemminkin kamppailua himon, taloudellisten vaikeuksien, ihmissuhteiden sekä epävarmuuden suhteen. Usein lähtökohdat lopettaa päihteidenkäyttö ovat huonot. Jos on menettänyt melkein kaiken, onko millään enää väliä? Motivoiko päihteidenkäytön lopettamisen jälkeinen elämä, jos kaikki pitää aloittaa alusta ja se pelottaa suunnattomasti?
Kohtaamisia
Muutama vuosi sitten työvuoroni alkoivat aikaisin aamulla. Lähdin viemään lastani päiväkotiin jo varttia vaille kuusi. Taivaltaessa päiväkodille näin päivittäin saman päihteidenkäyttäjän kävelemässä viinapullo farkkujen takataskussa aukiolle, jossa päihteidenkäyttäjät kokoontuvat päivittäin. Näky tuntui jotenkin hämmentävältä. Toiset lähtevät aamuvarhain töihin tai kouluun, mutta hän kulki viinanhimoisena kohti aamun ensimmäistä tyydytystä tuottavaa ryyppyä. Aukion ohi kulkiessa ensimmäiset päihteidenkäyttäjät kokoontuivat noihin aikoihin yhdessä istuskelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Toisaalta ihailin tuota yhteenkuuluvuutta ja yhdessäoloa, mutta usein käy niin, että päihteidenkäyttäjän ystävät ovat lopulta ainoastaan muita päihdeongelmaisia eikä elämässä ole enää mitään pysyvää päihteiden lisäksi. Rutiinit luovat turvaa ja ihmisten seura tuovat merkityksellisyyttä elämään, ehkäpä siksi päihteidenkäyttäjät usein kokoontuvat yhteen. Lisäksi he saavat olla suhteessa toisiinsa omia itsejään eikä heidän tarvitse hakea toisiltaan hyväksyntää. Kaikki saavat olla niin päihtyneitä kuin haluavat eikä ole pelkoa tuomitsemisesta.
Tuorein mieleenpainuva kokemukseni liittyen päihteidenkäyttäjiin sijoittui lähikauppaan. Kassajonossa oli päihtynyt pariskunta edelläni. Toinen heistä oli varsin leppoisella asenteella, mutta toinen heistä oli kovin kiukkuinen. Yhdessä vaiheessa heidän kaljalavansa tippui maahan rikkoutuen ja toinen heistä kompuroinnin päätteeksi horjahti lattian tasolle. Samassa hetkessä kassajonojen läheisyyteen laskeutui kiusaantunut ilmapiiri. Kaikki vain tuijottivat tätä pariskuntaa tarjoamatta apuaan. Tilanteesta jäi itselle epämiellyttävä fiilis, sillä ainoana siirryin heidän avukseen. Minulle jäi tunne, että muut kassajonossa olleet mittailivat katseellaan arvostellen tuota pariskuntaa ja piinaava hiljaisuus vain vahvisti omaa tunnettani. Ymmärrän, että joitakin pelottaa tarjota apuaan päihtyneelle, mutta kaupassa oli minun lisäkseni varmasti muitakin toimintakykyisiä ihmisiä, jotka osaavat kysyä ”Tarvitsetko apua”.
Päihteidenkäyttäjien halveksuntaan olen törmännyt myös läheisen päihteidenkäyttäjien suosiman aukion kunnostustöiden yhteydessä. Kunnostustöihin liittyvän lehtiartikkelin kommenttiosiossa käydyn julkisen keskustelun jälkeen jäin pohtimaan jälleen kerran päihteidenkäyttäjien asemaa yhteiskunnassa. Useat kommentoijat vastustivat uusien penkkien asentamista aukiolle kunnostustöiden yhteydessä, jotta päihteidenkäyttäjät eivät kokoontuisi jatkossa aukiolle. Samansuuntaisia ajatuksia olen kuullut ohikulkijoilta, jotka kokevat päihdeongelmaisten läsnäolon aukiolla epämiellyttäväksi. On ymmärrettävää, että päihteidenkäyttäjät kokoontuvat suojaisaan paikkaa, jonne on helppo kulkea sekä sen välittömästä läheisyydestä löytyy kauppa sekä baari, jonne tarpeen tullen suunnata.
Mielestäni ajatus siitä, että penkkejä ei tulisi asentaa päihdeongelmaisten takia, on lyhytnäköistä. Minne päihteidenkäyttäjät silloin siirtyvät? Olemassa olevaa ongelmaa ei poista se, että päihteidenkäyttäjät eivät saa olla näkyvissä. Poissa näkyvistä, poissa mielestä lienee näiden kommentoijien motto. Päihteiden ongelmakäyttö on yhteiskunnallinen ongelma ja se elää ja hengittää, mikäli asia unohdetaan. Päihteiden ongelmakäytön vaikutuksiin tulisi perehtyä aiempaa laajemmin sekä tavoitteellisen ja pitkäjänteisen työotteen välityksellä pyrkiä poistamaan ja ehkäisemään päihdeongelmien syntymistä.
Sosiaalialan ammattilaisilla on suuri vastuu siinä, miten he kohtaavat päihdeongelmaisia asiakkaita. Tärkeää on pyrkiä yhteistyöhön asiakkaan kanssa ihmisarvoa kunnioittaen. Päihdeongelmasta ei parannuta hetkessä ja motivaation löytäminen voi tuntua mahdottomalta. Ammattilaisen on tärkeää muistaa, että päihdeongelma ei ole hänen vastuullaan, sillä asiakas on itse viimekädessä vastuussa päihteidenkäytön lopettamisesta. Ammattilaisena huolen sanoittaminen ja motivointi muutokseen on tärkeää sekä toisinaan päihteistä aiheutuvien haittojen minimointi on riittävä tavoite. Päihdetyön osaaminen korostuu sosiaalialan työssä, sillä työssä kohtaa paljon asiakkaita, joilla on taustallaan päihteiden ongelmakäyttöä. Tämän takia on tärkeää hallita työssään monipuolista ammatillista osaamista tiedostaen työn eettiset puolet. Omien asenteiden ja kokemusten reflektointi on tärkeää, jotta päihdeongelmaiseen asiakkaaseen ei kohdista kielteisiä asenteita.
Lopuksi haluan vielä jakaa linkin mielenkiintoiseen sosiaalityön Pro gradu -tutkielmaan vuodelta 2019. Tutkielma kantaa nimeä ”Päihdeongelma stigmana? Aikuissosiaalityössä työskentelevien sosiaalityöntekijöiden käsityksiä päihdeongelmaisen nuoren tilanteesta”. Suosittelen perehtymään aiheeseen tarkemmin vaikkapa silmäilemällä, sillä teksti herätti minussa monia ajatuksia. Sosiaalialan ammattilaisilla on vielä paljon opittavaa stigman vaikutuksesta, päihdeongelmaisten asiakkaiden kohtaamisesta ja omiin asenteisiin liittyen! https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/64137/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-
Asenteet ja tavat, jolla kohtaamme päihdeongelmaisia asiakkaita ovat merkityksellisiä. Päihdeongelmainen ihminen on arvokas ja ainutlaatuinen yksilö. Kohtele päihdeongelmaista, niin kuin haluaisit kohdeltavan itseäsi. Se voisit olla sinä jonakin päivänä.
Lähteet
Tunne & Mieli. 2020. Riippuvuus alkaa ja loppuu aivoissa. Viitattu 4.10.2021. https://www.tunnejamieli.fi/2020/11/12/riippuvuus-alkaa-ja-loppuu-aivoissa/
Suurin osa Showcasen blogeista on toteutettu osana Laurean opintojaksoja. Koko koulutustarjontaamme voi tutustua nettisivuillamme. Tarjoamme kymmenien tutkintoon johtavien koulutuksien lisäksi myös paljon täydennys- ja erikoistumiskoulutuksia sekä yksittäisiä opintojaksoja avoimen AMK:n kautta!
Moikka!
Olipa todella kattavasti ja mielikuvia herättelevästi kirjoitettu. 🙂 Olen kanssasi samaa mieltä, ettei päihdeongelmaisia voi vaan unohtaa yhteiskunnassa. Me hyvinvointivaltiona olemme heistä vastuussa. Meidän yhteisten verovarojen turvin heistä on huolehdittava, ja päihdepalveluita on kehitettävä koko ajan. Meidän onki muistettava, ettei kenestäkään tule päihteistä riippuvainen hetkessä, vaan se vie aikaa. Me unohdamme myös monesti julkisissa keskusteluissa ja työpaikan kahvihuone arvosteluissa, että myös jokainen päihteidenkäyttäjä on jonkun lapsi ja läheinen. Samoin kenen tahansa oma lapsi voi luisua päihdepolulle. Tuomitsemisen sijaan apua on annettava.
Toki on hyvä kyllä muistaa, että ammattilaisen roolissa päihdeongelma ei ole hänen vastuullaan. Vaan jokainen päihteidenkäyttäjä on itse vastuussa omasta lopettamisestaan.
Ps: Kiitos lukuvinkeistä 🙂
Kiitos kommentistasi!
Toit kommentissasi hyvin ilmi sen, että päihdeongelmaisia ei saa tuomita. Olen täysin samaa mieltä, sillä tuomitseminen ei auta tilanteessa millään tapaa. On inhimillistä ajatella, että kuka vain voi ajautua päihteiden ongelmakäyttäjäksi. Ammattilaisen tehtävä tuomitsemisen sijaan on olla tukena asiakkaalle, mikäli hän on halukas lopettamaan tai vähentämään päihteiden käyttöään. Kaikki eivät kuitenkaan ole valmiita muuttamaan päihteidenkäyttöään, ja sekin päätös on hyväksyttävä ammattilaisena. Tuolloin voi kuitenkin sanoittaa asiakkaalle, että on huolissaan hänen päihteidenkäytöstään, mutta apua tai tukea ei saa tuputtaa väkisin, mikäli asiakas ei ole valmis sitä vastaanottamaan. Ajattelenkin, että sosiaalialan työssä tulee olla itseään kohtaan aika armollinen. Kaikkia ei voi auttaa, varsinkaan jos he eivät halua apua ottaa vastaan.
Mukavaa syksyn jatkoa!
Moikka!
Mielenkiintoinen nosto päihteidenkäyttäjien kokemasta stigmasta. Itsekin olen huomannut tämän päihtymykseen ja ylipäätään huono-osaisuuden näkemiseen liittyvän ahdistuksen olevan varsin yleistä. Ehkä ihmiset lä-hestyvät näitä asioita omien ennakkoluulojensa pohjalta ja pitävät päihtyneitä ihmisiä arvaamattomina ja vaarallisina. Tuntuu, että usein ihminen käytöksen takana unohtuu. Muistan itsekin matkustaneeni lähijunassa, kun minua vastapäätä istahti mies, joka lievitti pahaa oloaan juomalla käsidesiä suoraan pullosta. Hän kysyi minulta kelloa ja tämä pieni kysymys muuttui keskusteluksi tämän kuolleesta vaimosta sekä viikingeistä, jotka kiinnostivat häntä kovasti. Tämä oli ainakin itselleni hyvin silmiä avaava kokemus, jota olen kantanut mukanani ja toivoisin, että myös muut ihmiset voisivat laittaa ennakkoluulonsa sivuun ja kohdata ihmisen ihmisenä. Kiitos hienosta kirjoituksesta!
Hei!
Oli mielenkiintoista lukea merkityksellisestä kohtaamisestasi junassa, joka on toiminut itselläsi silmiä avaamana kokemuksena. Olen huomannut monesti, että huono-osaisten, mahdollisesti päihtyneiden henkilöiden keskustelunaloituksiin ei tartuta kovin helposti. Monet tuntuvat jopa vaivaantuvan niistä.
Olen itsekin käynyt monia mielenkiintoisia keskusteluja huono-osaisten päihteidenkäyttäjien kanssa, kun he ovat alkaneet spontaanisti juttelemaan minulle. Kohtaamisista minulle on päällimmäisenä jäänyt tunne siitä, että nämä huono-osaiset henkilöt ovat halunneet tulla kuulluksi ja kohdatuksi. Heillä on usein ollut tarve päästä kertomaan kokemastaan huono-osaisuudesta sekä eri elämänvaiheistaan. Usein he myös juttelevat ihan arkipäiväisistä asioista. Olen pohtinut, että nämä henkilöt ovat luultavasti halunneet saada myös hyväksytyksi tulemisen kokemuksia sekä ihan vain jutella jonkun kanssa. Toiset päihteidenkäyttäjät kokevat arjessa itsensä hyvin yksinäisiksi, joten juttutuokin merkitys voi olla suuri.